Voi turhuus!

Tänään oli taas psykologipäivä. Kirjoitin taas kirjeen, mutten missään vaiheessa muistanut kaivaa sitä laukustani. Niin, että siellä sitten istuttiin taas suu aikalailla supussa. Kerroin sille samat asiat kuin kirjeeseen olin kirjoittanut, tosin hyvin tiivistetysti ja hirveän loogisesti niin, että jätin kertomatta miltä asiat tuntuivat. Voi tätä älykkyyden määrää!

Ei sillä, että muutenkaan tykkäisin puhua tunteistani. Mikäli joku kysyy mitä kuuluu, kerron olleeni siellä sun täällä ja jätän kertomatta sen, oliko kivaa, vai kurjaa. Mutta toisaalta ei sitä moni tule edes kysyneeksi. Toki on sitten ne tyypit, joille voi tervehtimättä täräyttää, että ARVAA MITÄ! Ja voi sitä kirosanojen määrää, mikä sitä seuraa.

Nauraa voi yksin, itkeä voi yksin, mutta sitten, kun ketuttaa on vaan ihan pakko alkaa näpyttää. Suutanihan minä en avaa mistään hinnasta.

T: Tinttti

Ps. Päivän piristysruiske:
Itkeminen ja raivoaminen tietyissä tilanteissa onkin kuulemma ihan normaalia. En ookkaan niin ripustautuva paskapää, kuin kuvittelin!

Kommentit

  1. hei kirjotappa se kirje sitte tännekki tai lj t. jasun kummitytön äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitsin sen laittamista tänne jo eilen, mutta piti vielä harkita asiaa, koska se käsittelee myös turhautumistani muihin ihmisiin (kuin itseeni :D) enkä tiedä haluanko ko. Ihmisten tietävän ihan kaikkea mitä heistä ajattelen. Muutta mietiskelen asiaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit