perjantai 21. syyskuuta 2012

Relax, Take It Easy

Jälleen kerran yksi viikko ohitse, 5viikkoa ja 3päivää jäljellä. Jaksaa, jaksaa! Olisikin kyse vaan jaksamisesta, MUTTA, kun pää ei muutenkaan toimi ja teen ihan tyhmiä huolimattomuusvirheitä! Äsh.

Tänään jaksoin olla töissä jopa viiteen, koska halusin saada yhden koulun valmiiksi. Inhoan sitä, että töitä jää viikonlopun yli roikkumaan. Lisäksi jouduin tekemään tunteja sisään, sillä olen maanantaina menossa keskustelemaan mahdollisesta toimintaterapian (TAIKINATERAPIAA! Okei, mun tarttee ehkä lopettaa toi...) aloittamisesta.

Ketipinorit on suuremmalla annoksella auttaneet mua nukahtamaan, joskaan ne eivät edelleenkään pidä unta kovin hyvin. Parempi kuitenkin näin, kuin niin, että kukun kolmeen-neljään asti aamulla saamatta ollenkaan unta.

Tän illan vois vaan kelliä sohvalla ja katella telkusta kaikkea moskaa. Niin ja fiilistellä taas vähän Mikaa, koska pienen hiljaiselon jälkeen olen taas jotenkin ihan koukkuuntunut kyseisen herran musiikkiin. ♥


Myöhemmin tämän viikonlopun aikana luvassa ainakin kuvia mun helmasynnistäni: laiskuudesta, koska masennushan on tunnetusti yhtä, kuin laiskuus. Ainakin joidenkin mielestä. Siihen asti näkemiin ja hyvät viikonloput kaikille! ♥

♥: Tintti 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...