Sisustusta ja sepustusta

Minulla on ollut jo jonkin aikaa taas päällä valtava sisustushuuma ja turhautuminen siihen, ettei asialle ole voinut tehdä oikein mitään. Mikäli olisin rikas, uusisin koko kalustuksen, tai oikeastaan ostaisin samalla vaivalla talon ja sisustaisin sen mieleni mukaan. Nyt ei kuitenkaan kai auta muu, kuin myöntää tosiasia, että näin ei ole ja tyytyä piristämään asuntoa pikkuruisimmilla asioilla ja muutoksilla.

Ei tämä ole paljoakaan muuttanut sitten postauksen "Home Sweet Home", mutta tässä kuitenkin kuvia nykyisestä tilanteesta.

Keittiö sai vähän väriä vaaleanvihreistä pöytätableteista. Valitettavasti joku törkyturpa on sotkenut ne kahvilla, eivätkä tahrat tahdo lähteä pesussakaan. No, tahrat kuuluvat elämään.

Vaihdoin keväällä punaiset jouluverhot turkooseihin. (Näyttävät kuvassa sinisimmiltä, kuin ovat) Haaveilen myös vaaleasta, koiraystävällisestä matosta.


Vieraskirja ja anteeksipyyntölappusia siltä varalta, että joku vieraista on esimekiksi pessyt kätensä kastikkeessa, kaatanut groginsa flyygeliin, tai lyönyt emäntää/isäntää pullolla.

Taulu se ei vaan edelleenkään ole päässyt seinälle, vaan majailee edelleen kirjahyllyn päällä.
Kirjahyllyn päälle on muuttanut pari peruukkipäätä.

Sohvapöydän virkaa toimittaneet vetolaatikot muuntautuivat penkiksi.

Olen hankkinut itselleni pakkomielteen sulkiin ja höyheniin.

Päätin leikkiä koruliikettä ja laittaa koruni esille lasivitriiniin.


Nädet sormenjäljet peilissä.


Mulla menee hermot, kun korut on aina tuhannen solmussa, joten ratkaisin asian ostamalla tämmöset läpinäkyvät sälytysrasiat. Nyt ei tarvitse penkoa ja availla erikseen jokaista pikkurasiaa, kun näkee heti mitä on missäkin. (Olen huolimaton kuvanmuokkaaja, i know.)

Lisää sulkia!

Pertti kattelee mielellään luontodokkareita ja huonosti käyttäytyviä miehiä.


Ja taas... sulkia! En jaksanut pedata sänkyä, joten makkarista ei nyt ole muita kuvia. Ei sillä, että siellä olisi muutenkaan mitään nähtävää.

Muutama hajuvesipullo. Ps. pölyjen pyyhkiminen on yliarvostettua.


♥: Tintti

Kommentit

  1. lovely pics and the jewellery..pity I don't understand a word:D

    http://lady-and-the-tramp.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I have added google translator (top left corner). Maybe you can use that. It wasn't translate it well but maybe enough to understand : DD

      Poista
    2. Oh my... that's a really bad translator.
      Finnish: Makkari -> english: bedroom -> Google translator: hot dogs
      I just can't stop laughing! :'D

      Poista
  2. Thank you for visiting my blog! Means the world to me, following you now on GFC! Have an amazing week!
    Xox
    Borka
    www.chicfashionworld.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Mistä oot hankkinut noi korurasia jutut? Kaivannut itsekin juuri tuollaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkin eksoottisesta paikasta, kuin ebaysta! :)

      Poista
  4. Persoonallisen näköinen koti, mutta tykkäsin! :-) Ja ylipäätän koko blogi vaikuttaa kivalta, joten taisit saada juuri yhden lukijan lisää.

    http://irasixteendollars.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit