keskiviikko 15. elokuuta 2012

Loma loppuu!

Viimeinen lomailupäivä. Olisi voinut kuvitella, että olisin nukkunut pitkään ja viettänyt päivän muutenkin rennosti. Vielä mitä. Olen herännyt aikaisin ja juossut kaupoilla ja psykologilla ja taas kaupoilla. Olen käynyt koiran kanssa rannalla, tuskastellut huomisia vaatteita, pakkaillut perjantaista mökkireissua varten, stressannut sitä, että olen ilmoittanut koiran näyttelyyn, mutta minulta puuttuu sekä esittäjä, että kyyti näyttelypaikalle, koska luulojeni vastaisesti sinne ei julkisilla niin vain mennäkään. Tekisi mieli olla menemättä, mutta 28€ tuntuu yhtäkkiä järkyttävän suurelta summalta hukkaan heitettäväksi. Olen käynyt apteekissa ja taas kaupassa. Nyt pääsin vihdoin suihkuun ja lämmittämään uunia huomisia eväspiirakoita varten. Väsyttää jo, mutta vielä olisi paljon tehtävää! Nukkumaan pääsen toivon mukaan viimeistään kahdeksan aikoihin.

Tässä uunin lämpiämistä odotellessa voisin esitellä teille mun päivän ostokset.



 TRESemmé - Split End Repair 

Hiukseni huusivat hiusnaamiota, joten päätin ensimmäistä kertaa elämässäni ostaa sellaista. Valitsin Split end repairin, vaikka olenkin hiukan skeptinen sen  lupaukseen vähentää kaksihaaraisia jopa 80% kolmen käyttökerran jälkeen ja korjata säännöllisesti käytettynä muitakin vaurioita. Se mitä säännöllinen käyttö tarkoittaa ja mitä ovat nämä muut vauriot, on minulle mysteeri. Aine tuoksuu ihan joltakin karkilta ja tekee hiuksista ihanan pehmeät ja kiiltävät. Se riittänee minulle toistaiseksi.


 IsaDora - Second Nail 

Minulla ei ole yleensä tapana kysellä tuotteista muiden suosituksia, koska tunnetusti eri tuotteet toimivat vaihtelevalla menestyksellä eri ihmisillä. Isadoran second nailin kuitenkin sorruin ostamaan, koska joku väitti jossakin, että se tekee kynnelle geelimäisen pinnan ja lakka on niin paksua, että venyy ja paukkuu. Testasin äsken ja lakka oli ihan samanlaisia liurua, kuin niin moni muukin. Ihan tosi, Maybellinen korjaavat tökötitkin ovat paksumpaa matskua, kuin tuo. Plussaa kuitenkin siitä, että lakka oli helppo levittää. Sen mahdollisiin vaikutuksiin voidaan palata neljän viikon kuluttua.


 Pirkka - puhdistusgeeli 

Halvin puhdistusgeeli mitä lähimarketista löytyi. Olen kokeillut läpi puolet apteekkituotteista, mutta testatessani tarjoustalosta ostettua parin euron Herbinan puhdistusgeeliä totesin, että hinta ei takaa laatua ja halpakin voi olla hyvä. Niinpä testissä nyt pirkan Aloe veraa ja kamomillauutetta sisältävä putsari. Haisee aika kammottavalta ja on melko tahmaista, mutta tekee ihosta ihanan pehmeän.


 Nivea - pure & natural käsivoide 

Lupaa pehmeät kädet koko päiväksi. Selvää liioittelua, sillä käsienpesun jälkeen kädet tuntuvat jälleen kuivilta ja karheilta, joka ei sinällään yllätä. Voide imeytyy nopeasti ja tuoksuu hyvältä. Kädetkin tuntuvat pehmeiltä ainakin jonkin aikaa.


 Miram - kynsilakanpoistoaine 

Tämä on vakkari kynsilakanpoistoaineeni, vaikken itse ainakaan ole huomannut missään kynsilakanpoistoaineissa juurikaan eroa, paitsi ehkä värinsä puolesta. Tuote muuten lupaa vahvistaa ja kosteuttaa kynsiä. Ja minä kun aina kuvittelin, että se päinvastoin kuivattaa kynsiä...


 Lumene - kulmakynä 

Kerran 15-vuodessa on kai ihan hyvä ostaa uusi kulmakynä? Rimmelillä ei ollut valikoimassaan enää sävyä, jota olin tottunut käyttämään, joten tyydyin tähän.


Mainitsin käyneeni myös apteekissa ja sieltä tarttui mukaan muutama ennestään täysin tuntematon kaveri. Saanko esitellä: Pekko, Esko ja Keijo. No eikä, kun Propal, Escitalopram Sandoz ja Ketipinor.

En toki millään tavalla halua kyseenalaistaa lääkärini (on muuten taas uusi ja ehkä kaikista tähän astisista kivin!) lääke valintoja, mutten voinut olla hymyilemättä itsekseni, kun luin mihin käyttöön ne ovat oikeasti tarkoitettu.


 Propal, eli propsi, eli tuttavallisesti Pekko 

Reseptissä annettu ohjeistus: "1 tablettia tarvittaessa 1-3 kertaa päivässä 0,5-1 tuntia ennen uloslähtöä. Paniikkihäiriön hoitoon."

Pakkausseloste kertoo käyttöaiheista näin:
"Propal-tabetteja käytetään sepelvaltimotaudin ja rytmihäiriöiden hoidossa. Niitä voidaan käyttää myös kilpirauhasen liikatoiminna, lisämunuaiskasvainten ja digitalismyrkytysten hoidossa. Propalia käytetään myös migreenin estohoidossa ja vapinan hoidossa."

Tuli jotenkin tosi sairas ja vanha olo...


 Escitalopram Sandoz, eli esc, eli tuttavallisesti Esko 

Reseptissä annettu ohjeistus: "0,5 tablettia aamuisin viikon ajan. Sitten 1 tabletti aamuisin. Mielialalääke."

Pakkausseloste kertoo käyttöaiheista näin: "Escitalopram Sandoz sisältää essitalopraamia, ja sitä käytetään masennuksen (vakavien masennustilojen) ja ahdistuneisuushäiriöiden kuten paniikkihäiriön ja siihen mahdollisesti liittyvän julkisten paikkojen pelon, sosiaalisten tilanteiden pelon, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja pakkooireisen häiriön hoitoon.

Escitalopram Sandoz kuuluu nk. selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien (SSRI-lääkkeiden) 
lääkeryhmään. Nämä lääkkeet suurentavat serotoniinipitoisuutta ja vaikuttavat siten aivojen 
serotoniinijärjestelmään. Serotoniinijärjestelmän häiriöitä pidetään tärkeänä masennuksen ja muiden  psyykkisten sairauksien kehittymiseen vaikuttavana tekijänä."

Uskaltaisin väittää, että tämä on vaikutuksiltaan jotain sukua Venlafaxinille. 


 Ketipinor, kepe, eli tuttavallisesti Keijo 

Reseptissä annettu ohjeistus: "0,5-1 tablettia iltaisin unettomuuden ja ahdistuneisuuden hoitoon."

Pakkausseloste kertoo käyttöaiheista näin: "Ketipinorin vaikuttava aine on ketiapiini. Ketiapiini kuuluu antipsykoottisten lääkkeiden ryhmään. 
Ketipinor voidaan käyttää useiden sairauksien hoitton:
 Kaksisuuntainen mielialahäiriö: jolloin tunnet itsesi surulliseksi. Saatat tuntea 
masentuneisuutta, syyllisyyttä, energian puutetta, ruokahaluttomuutta tai unettomuutta. 
 Mania: jolloin saatat tuntea olosi hyvin jännittyneeksi, riemuisaksi, levottomaksi, innostuneeksi 
tai yliaktiiviseksi tai arvostelukykysi on huono, jopa niin, että olet vihamielinen tai tuhoisa 
 Skitsofrenia: jolloin saatat kuulla, nähdä tai tuntea olemattomia (aistiharhat), uskoa asioita, 
jotka eivät ole totta, tai tuntea itsesi epätavallisen epäluuloiseksi, ahdistuneeksi, sekavaksi, 
syylliseksi, jännittyneeksi tai masentuneeksi."

Lääkäri tiesi myös kertoa, että osalta on mennyt taju kankaalle niin, etteivät muista illan tapahtumista mitään. Niin, että ihan vaan tiedoksi, jos multa katkeaa filmi ja sammun, kuin saunalyhty, se ei luultavimmin johdu viinasta. : DD


No, näillä mennään ja katsotaan miten käy! Nyt unta palloon. Mikäli minusta ei vähään aikaan taas kuulu, olen sortunut töissä käynnin lisäksi liialliselle nukkumiselle.


♥: Tintti

2 kommenttia:

  1. Mulla oli joskus Propral rytmihäiriöihin, ja mulle se teki sellasen kepposen että nukuin noin 14-16 h / vrk ja ruokahalut kaikkos kokonaan. Ja sitä oli pakko syödä, koska kärsin niistä rytmihäröistä ;p.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Toivottavasti se ei tee mulle samanlaisia kepposia tai nukun varmaan viikon putkeen, kun nukun muutenki vähintään sen 10h yössä. : D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...