maanantai 6. elokuuta 2012

Holja, holjempi, holjin

Torstaina kävin katsomassa uusimman Batmanin ja täytyy sanoa, että vaikka pätkä olikin mielenkiintoinen, niin oli se kyllä sen verran pitkäkin, että leffan jälkeen silmät olivat ihan sikkuralla ja särkivät niin *valitsemasi kirosana*!

Leffan jälkeen olikin niin armottoman kiireistä pakkaamista, että matkasta jäivät sukat ja e-pilsut. Pikkujuttu. Nokka kohti Espoota, jossa yövyimme yhden yön ja aamulla päivällä matka jatkui kohti Pääjärveä. Matkamusiikkina toimi mm. Batman ja Ryydman.

© Tiia Ranninen

Mökillä maisteltiin vähän mansikoita, vatelmia, herneitä ja mansikkapiirakkaa vanilijakastikkeen kera samalla, kun arvosteltiin Olympialaisiin osallistuneita urheilijoita.




Perinteisen jahkaamisen ja syvällisen pohdinnan jälkeen päätettiin lähteä Forssan Holjille tänään, eikä vasta huomenna, kuten alunperin oli tarkoitus. Tuttu taksikuski tuli noukkimaan vanhukset kyytiin, nuorison taittaessa matkaa taksikuskin pojan kyydillä.


Oltiin kyllä siitä hienoja turisteja, ettei meillä kellään tainnut olla mukana käteistä, mutta ei hätä ollut tämän näköinen, sillä onneksi meidän vanhemmista tulee kännissä aina niin kovin rikkaita!


Päästiin aidatulle torialueelle ja kaljatelttaan sopivasti kesken Rednexin keikan ja se joka väittää, ettei kyseistä yhtyettä tiedä, niin muistelkaapas vaikkapa tätä:



Ilmeisesti aika oli kullannut muistot, sillä todellisuudessa esiintyminen näytti ja kuulosti tältä:




Miten toi hevosenpää liittyy mihinkään? Ei aavistustakaan.
Rednexin jälkeen siirryttiin toiseen kaljatelttaan ja seuraavana esiintymisvuorossa oli Mamba.

© Tiia Ranninen


Ei oikein jaksettu kuunnella yhtyettä jonka kaikki biisit kuulostivat samalta, joten lähdettiin vähän hurvittelemaan. Ensin käytiin ns. mustekalassa, johon tottakai pakkauduttiin juuri päinvastoin, kuin olisi pitänyt, nimittäin niin, että meikäläinen oli pienimpänä jatkuvasti ihan lytyssä.


Seuraavana vuorossa tivolin kaamein laite. Se hullutus, jossa kaikki pyörii, pää lyö jatkuvasti seinään ja laatta meinaa lentää. Tästä todisteena myös videomateriaalia, joka on vähän turhan rajua matskua julkaistavaksi.


Paluu kaljatelttaan ja erittäin turhauttava yritys saada Ressusta ja Jussista edes yhtä tarkkaa ja hyvää kuvaa ihan liian kaukaa, ilman salamaa ja jalustaa kahden tyypin hytkyttäessä penkkiä, jolla seisot.

"TÄÄ EI OO A, TÄÄ EI OO B, TÄÄ ON C-KASETTI!"










Tilataksilla takaisin mökille. Vähän yöpalaa ja petiin.

Lauantai



Lauantai käynnistyi vähän hitaasti. Aamusta asti oli puhetta, että käydään heittämässä yhdet Pikku-Hilja tekstit sukulaisten mökille, mutta siinä nuotiolla istuskelussa piti niin kiirettä, että päästiin matkaan vasta iltasella. Harkittiin myös lähtemistä Holjille ilman alushousuja, mutta jätettiin se ja "Huomenta Helsinki" toiseen kertaan.

Pihakeinusta löytyi kutsumaton vieras




Yhteen asti yöllä karaokea ja "talon lonkeroa". Kävin itsekin vetäisemässä parit viisut ihan vain muistuttaakseni itselleni, etten edelleenkään osaa laulaa. Onneksi se ei maalla ole niin justiinsa.

Sunnuntai


Sunnuntaina etsittiin kadonneita auton avaimia, sieniä sateella ja hattuja pitkin kyliä. Tai no en minä etsinyt, mutta muut. Me lähdettiin sen sijaan siskon ja sen toverin kanssa soutelemaan.

"HUOM!VARO PORTAIDEN KOHDALLA POHJASSA OLEVAA KIVEÄ" Varmasti aiheellinen varoitus siinä kohtaa, kun on jo veteen laskeutuessaan astunut kiven päälle.




"SOUDELLAAN SOUDELLAAN"







Tähän loppuun vielä muutamat kuvat mökistä ja sen ympäristöstä.



















Oli muuten varmaan pisin postaus ikinä. Se joka jaksoi skrollata läpi koko moskan, ansaitsee kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!

♥: Tintti



2 kommenttia:

  1. Mä jaksoin, ja ansaitsen 10 pistettä. Mutta mua tuskin lasketaan. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään lasketa, koska halusit kuitenkin vaan tietää mistä kivasta oot taas jäänyt paitsi! :p Olkoot sitten, saat kommentista keksin! :3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...