Yötä vastaanottamaan

Sillä aikaa, kun neiti pois leikattu nautti keittiönpöytäni ääressä mansikka-raparperi piirakkaa minun kodissani, istuin minä kaverini luona syömässä kana-feta-ananas-tomaatti-pizzaa ja katsomassa suurinta pudottajaa. On muuten melko toimiva yhdistelmä. "Miten noi on ees saanu ittensä tohon kuntoon?" No niinpä niin...

Arkkiviholliseni poistuttua ja vaaran oltua ohi uskaltauduin vihdoin kotiin. Pari vitutus/rohkasu/alottelu tms. drinksua naamariin ja Vantaan Tulisuudelmaan Yötä vastaanottamaan. Niin ja tietenkin seuralaistani rouva T:tä.

Ensimmäiselle Yön keikalle taidettiin osua vähän vahingossa. En ainakaan muista, että oltaisiin missään vaiheessa varsinaisesti suunniteltu keikalle menoa. Meininki oli kuitenkin loistava. Päästiin ohittamaan muutama mies pussailemalla toisiamme ja joidenkin sattumusten kautta lyöttäydyttiin parin lentäjän seuraan. Mitähän meidänkin päässä on silloin liikkunut? Kaksi sinkkutyttöä pääsi katselemaan keikkaa (erittäin hyvännäköisten) lentäjien harteilla istuen, mutta ei meillä tullut mieleenkään pyytää minkäänlaisia yhteystietoja, tai kysyä edes tyyppien nimiä. MIKSI? Oi miksi? Ollaan ehkä ikuisesti katkeria itsellemme siitä, että annettiin niiden vaan mennä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.


Tällä kertaa ei keikalle osunut lentäjiä, saati muitakaan miehiä joista olisi ollut hyötyä yhtyeen näkemisen suhteen. Niinpä hivuttauduttiin lähemmäs lavaa nätisti vain silloin, kun joku siirtyi kauemmas lavan edestä. Meininki oli siitä huolimatta mitä mainioin, vaikka kävinkin sen keikan aikana läpi kaikki mahdolliset tunne skaalat itkusta nauruun.


Keikan jälkeen jäätiin vielä tanssimaan. Jalkoja leputeltaessamme eksyttiin yhden peruukkipäisen ja yhden kaljupäisen miehen seuraan, niin ja sitten sen kolmannen kaverin, joka halusi tanssia mm. Livin' la Vida Locaa, niin kuin hitaita. Hei haloo! Miten sitä voi muka rennosti tanssia, jos toinen pitää koko ajan kiinni? Sitpaitsi baarissa vain hitaita tanssiessa vieraiden ihmisten sopii koskea, ei muuten. Piste. Liika läheisyys rupesi ahdistamaan. Sitten tuli paha olo, kuinkas muutenkaan. Numeroa liian pienet kengät puristivat. Oli nälkä ja väsy. Kolmelta yöllä ei kuitenkaan auta kuin kärsiä siihen asti, että kyyti tulee. Herra-liian-lähellä-tanssija olisi halunnut vaihtaa numeroita. Parempi ettei. En tarvitse elämääni yhtään enempää ihmisiä joiden yhteydenottoja joudun pelkäämään ja väistelemään.

Kello 3.20 oksetti, väsytti ja nälätti. Ehkä pitäisi vaan lakata yrittämästä. Nimittäin hauskuuden hakeminen viinalla. Ilman hauskaakin voi olla viinaa. Jep jep. Minulla on vähän ikävä niitä aikoja, kun pahaa oloa ja krapulaa piti miettiä vasta seuraavana aamuna jos silloinkaan. Nykyään paha olo iskee jo parin lasillisen jälkeen ja voi sitä nälän määrää! Ei ennen vaan tarvinnut syödä mitään. Parempi vaan, jos ei syönyt koko päivänä, niin nousi paremmin päähän!

Joku random yritti vielä pakottaa minua tanssimaan hitaita Metallican tahtiin ja jankkasin asiasta sen kanssa varmaan puolet biisistä. Tuli ihan paska olo siitäkin, että kieltäydyin, vaikka tiedän, että olisin ahdistunut 10 kertaa enemmän, jos olisin suostunut vain siksi, että toinen halusi.

Onneksi kotona odotti eräs nuori ja karvainen herra, jolta sai paljon lohtupusuja.

ps. se joka tuo mulle ketsuppia on Jumala!

♥: Tintti


Kommentit

Suositut tekstit