maanantai 16. heinäkuuta 2012

Onni ei tule etsien, vaan eläen

Nukuin viime yönä taas vaivaiset kaksi tuntia ja nekin katkonaisesti. Heräsin koiran unestani puoli kuudelta ja puhelinterrorisoin erästä nimeltämainitsematonta ihmistä valehtelematta ainakin 30 kertaa. Ei vastausta. Päästessäni psykologin vastaanotolle murruin täysin ja sain vaivoin suustani pari ennestään liiankin tuttua sanaa: "se ei tullut yöksi kotiin".

Ehdimme spekuloida asiaa n. 10 minuuttia ennen kuin puhelin soi. Sen jälkeen spekuloimme asiaa seuraavat 30 minuuttia ja pohdimme ennestään tuttuja vaihtoehtoja. Voisin joko jäädä, tai lähteä. Niinpä niin.

Mietittiin myös hoitoni jatkamista. Psykologini jää nyt kesälomalle, jonka jälkeen käydään hoitoneuvottelu (TAAS uuden) lääkärin kanssa. En oikein tiedä mitä haluan. Varsinaiseen terapiaan en pääse,  koska en kykene avaamaan itseäni. Ryhmäterapiaa? Parisuhdeterapiaa? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Psykologi muistutti, että minulla on avaimet omaan onneeni, mutten vain vielä tiedä miten niitä käytetään. Sepä se. Pitäisi keksiä jokin kiva oma juttu, jokin uusi harrastus, mutta minkäs teet, kun kaikesta tulee vain kurjempi olo, eikä mikään ole kivaa. Vanhoista hyviksi todetuista keinoistakin on tullut ikäviä. Piirtämisestä tulee vihaiseksi ja kirjoittamisesta surulliseksi. Urheilusta en välitä ja niin edelleen...

Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta, mitä meillä ei ole, vaan sen arvostamisesta, mitä meillä jo on. Helpommin sanottu, kuin tehty.


Aamuyön kysymys 
saavutko sinä, vai hesari ensin?

Lähtisinkö pois jo tänään, vai jäisinkö vielä huomenna

Postiluukku kolahtaa sun häviön merkiksi,
vai olinko se minä joka tässä kuitenkin hävisi

Örvellät jotain eteisessä,
ryömit sänkyyn aamu viideltä

Leikin nukkuvaa, kun sä haluat suudella
Haiset taas tupakalta ja oluelta,
maistut whiskyltä ja muutenkin pahalta

Voi sinä känninen apina,
milloin sinä oikein tajuat?
Ei humala tuo rakkautta,
tuskin hukuttaa edes suruja

Aamulla mustaa kahvia 
ja ketjussa tupakkaa
ei se vie pois sitä vapinaa,
paha olokin kävi yön aikana, 
vain pahenemaan

Töiden jälkeen etsit taas
sitä kadonnutta rakkautta
oluttuopin pohjalta
Ei löytynyt vielä,
kokeilet kolmatta

Voi sinä känninen apina,
milloin sinä oikein tajuat?
Ei humala tuo rakkautta,
tuskin hukuttaa edes suruja.

Aamuyön kysymys 
saavutko sinä, vai hesari ensin?

Lähtisinkö pois jo tänään, vai vasta huomenna

Postiluukku kolahtaa sun häviön merkiksi,
>vai olinko se minä joka tässä kuitenkin hävisi

Örvellät jotain eteisessä,
ryömit sänkyyn aamu viideltä

Leikin nukkuvaa, kun sä haluat suudella
Haiset taas tupakalta ja oluelta,
maistut whiskyltä ja muutenkin pahalta

Voi sinä känninen apina,
milloin sinä oikein tajuat?
Ei humala tuo rakkautta,
tuskin hukuttaa edes suruja

♥: Tintti

2 kommenttia:

  1. Edelleen sanon että nuo jutut tuo elävästi mieleen mun paskalääke od-exän. Ja että aloin voimaan paremmin välittömästi kun dumppasin sen. (Tää ei siis ole mikään neuvo, päätät kuitenkin ite omista asioistasi.. pakko vaan kertoa että on ihan kuin mun menneisyydestä)

    VastaaPoista
  2. Älä mieti sitä, ettet pystyis oikeeseen terapiaan. Mulla ensimmäinen vuosi meni silleen että en oikeen osannu avautua, jaarittelin niitä näitä. Toisena vuonna kun olin saman ihmisen kanssa jutellu joka viikko 2 kertaa niin osasin jo vähän luottaa ja kerroin arempia asioita. Kolmantena vuonna - eli nyt - oon jo melkeen riippuvainen koko ihmisestä. Ja pystyn puhumaan paremmin.. Ja arkaluontosia asioitakin.

    Sä et ikinä pysty avautumaan "kunnolla"(mun mielestä oot kyllä aika hyvin osannut jo!) jos joudut kokoajan pelkäämään että psykologi vaihtuu, tai hoito menee uusiksi tai tai tai..

    - Em -

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...