perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin!


Minulla on mennyt melkein kuukauden suhteellisen hyvin. Pariin kuukauteen en ole ottanut päiväunia, unirytmi on edes jotenkin mallillaan, en ole saanut ahdistus-, itku- tai muitakaan kohtauksia.

Eilen kuitenkin romahdin. Ensin tuli ihan käsittämätön ja sietämätön väsymys. Oli pakko ottaa parintunnin päiväunet, mutta niidenkin jälkeen tuntui, että olisin voinut nukkua vielä viikon. Seuraavaksi alkoi itkettää ja kohta istuinkin jo vessan lattialla oksentamassa sappinesteitä.



Miten tähän taas päädyttiin?

En normaalisti ole kovin pitkävihainen, mutta siinä vaiheessa, kun joku ylittää rajan ja onnistuu loukkaamaan minua todella pahasti, voin olla vihainen hyvinkin pitkään. Toisaalta vihainen ei ehkä ole oikea sana, sillä yleensä sellaiset ihmiset jotka kuvittelevat, että heillä on oikeus loukata muita ilman minkäänlaisia seuraamuksia, tuntematta siitä vähääkään huonoa omaatuntoa, jäävät hyvin nopeasti elämäni ulkopuolelle. (Yhtä poikkeusta lukuunottamatta tosin, mutta poikkeus vahvistaa säännön.)

Muutamia tällaisia tapauksia siedän silmissäni silloin tällöin, sillä vaikka jostakusta ei pitäisikään, voi silti tulla toimeen, tai vähintäänkin esittää tulevansa. Sellaisissa ihmissuhteissa vain ei ole luottamusta, tai paljon mitään muutakaan jäljellä.

Olen leikannut elämästäni pois kolme ihmistä, jotka ovat loukanneet minua syvästi (anteeksipyytämättä) tavalla, tai toisella. Kolme ihmistä, jotka saivat oloni tuntumaan aina vain kurjemmalta ja mitättömämmältä, mitä ilmeisemmin täysin tarkoituksellisesti. Ensimmäinen pois leikattu ihminen oli stalkkeri, jonka pakkomielteisyys tukahdutti, toinen ihminen vähätteli tunteitani, arvosteli elämääni ja loukkasi minua jatkuvasti tuntematta syyllisyyttä. Kolmas oli pahin. Esitti välittävänsä ja olevansa ystävä, mutta haukkui sitten lyttyyn, syyllisti minkä kerkesi, puuttui henkilökohtaisiin asioihin (esim. raha, parisuhde jne.), arvosteli ja levitteli perättömiä juttuja ja henkilökohtaisia asioitani ties kenelle ja on mielestään oikeutettu tähän kaikkeen. Hankala tapaus, jota puidaan psykologin kanssa toisinaan vieläkin.

Siinä vaiheessa, kun leikkaan jonkun pois elämästäni, naps vain, voin yleensä ajan kanssa lakata ajattelemasta tätä enää ollenkaan. Toisin sanoen koko ihminen lakkaa yksinkertaisesti olemasta. Ei nyt tietenkään kirjaimellisesti, mutta käytännöllisesti katsoen kyllä: en enää kuule hänestä, en näe häntä, en kuule edes hänen nimeään, saatika, että tuhlaisin energiaa tällaisen ihmisten ajatteluun.

Nyt pois leikattu numero kolme on kuitenin tunkeutumassa takaisin elämääni, eikä vain elämääni, vaan minun kotiini. On tämäkin elämää, kun kiusaajia täytyy lähteä pakoon omasta kodistakin.

Ahdistus 10 - Tintti 0

♥: Tintti


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...