Ghost Town

Tämän päivityksen nimi olisi voinut olla yhtä hyvin "Kruunuvuoren rappiohuvilat", tai "käsi kädessä kuljemme taloon autioon", joskaan jälkimmäinen ei olisi ollut niin kuvaava, sillä emme kulkeneet käsikkäin, emmekä varsinkaan menneet talojen sisälle.

Päivän päähän pistona ja siskoni innoittamana tein ystäväni kanssa päiväretken Kruunuvuoren metsikköön etsimään ränsistyneitä ja lahonneita huviloita.

Ihan ensteks me törmättiin ihan järjettömään sieneen!

Seuraavaksi oltiinkin jo Muumien kultakalalammella!

Ei näkynyt kultakalaa (eikä mamelukkeja)

Hetken aikaa metsässä rämpimisen jälkeen löydettiin ensimmäiset merkit mahdollisesta asutuksesta

ja pysähdyttiin kalliolle ihailemaan maisemia!

Sit mä menin kristallimetsän läpi ja nyt mä oon tässä!

Tovi piti etsiä, mutta löytyiväthän ne huvilatkin lopulta!

Osa oli vielä suht hyvässä kunnossa

osa taas vähän huonommassa

Piti vähän leikkiä miimikkoa, ikään kuin olisin jäänyt talon vangiksi

Hello... I live here!

Kukka!

Paluu kultakalalammelle

Karmivan kokemuksen jälkeen uskalsi jo vähän hymyilläkin.

Paska reissu mutta tulipahan tehtyä ja nähtyä. Mikä tärkeintä tehtiin päivän hyvä työ ja lahjoitettiin verta itikoille ainakin parinkymmenen paiseen verran per perse. 

Kiitokset vielä Superäidille, joka suostui paljoa sen enempää ajattelematta lähtemään mukaan tälle älyvapaalle reissulle.

ps. note to yourself: ensi kerralla, kun aiot rämpiä metsässä ja kuralätäköissä, valitse korkkareiden sijaan esim. kumpparit.

♥: Tintti

Hair Is Women's Crown

Kevyempänä sunnuntaipostauksena taas vähän tukkajuttuja! Ihan vaan, koska minulla on niin suuri hiuspakkomielle. Olkoon tämä myös oiva tekosyy esitellä perjantaista asukokonaisuuttani.

Postissa tuli jokunen päivä sitten kiva uutukainen, vähän luonnollisemman värinen ja muutenkin lähempänä omaa hiustenväriä oleva peruukki. Kuvittelin pitkään, että voisin tykätä juuri tuosta väristä ja yritin tuota sävyä muutamaan otteeseen tavoitella väripurkistakin. Nyt kun noita kuvia katselee, väri tuntuukin kuitenkin yhtäkkiä hyvin tylsältä...

...ainakin verrattuna tähän tummaan! Oon oikeestaan ruvennut dikkailemaan tästä aika kovastikin. Voipi olla että syksyllä testailen jotain tummempaa, mutta ensin ihan varovasti vain jollain pari pesua kestävällä, värjäävällä hoitoaineella.

Siihen asti tyytynen hiippailemaan vaaleahkona kaljurottana.

♥ : Tintti

Yötä vastaanottamaan

Sillä aikaa, kun neiti pois leikattu nautti keittiönpöytäni ääressä mansikka-raparperi piirakkaa minun kodissani, istuin minä kaverini luona syömässä kana-feta-ananas-tomaatti-pizzaa ja katsomassa suurinta pudottajaa. On muuten melko toimiva yhdistelmä. "Miten noi on ees saanu ittensä tohon kuntoon?" No niinpä niin...

Arkkiviholliseni poistuttua ja vaaran oltua ohi uskaltauduin vihdoin kotiin. Pari vitutus/rohkasu/alottelu tms. drinksua naamariin ja Vantaan Tulisuudelmaan Yötä vastaanottamaan. Niin ja tietenkin seuralaistani rouva T:tä.

Ensimmäiselle Yön keikalle taidettiin osua vähän vahingossa. En ainakaan muista, että oltaisiin missään vaiheessa varsinaisesti suunniteltu keikalle menoa. Meininki oli kuitenkin loistava. Päästiin ohittamaan muutama mies pussailemalla toisiamme ja joidenkin sattumusten kautta lyöttäydyttiin parin lentäjän seuraan. Mitähän meidänkin päässä on silloin liikkunut? Kaksi sinkkutyttöä pääsi katselemaan keikkaa (erittäin hyvännäköisten) lentäjien harteilla istuen, mutta ei meillä tullut mieleenkään pyytää minkäänlaisia yhteystietoja, tai kysyä edes tyyppien nimiä. MIKSI? Oi miksi? Ollaan ehkä ikuisesti katkeria itsellemme siitä, että annettiin niiden vaan mennä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Tällä kertaa ei keikalle osunut lentäjiä, saati muitakaan miehiä joista olisi ollut hyötyä yhtyeen näkemisen suhteen. Niinpä hivuttauduttiin lähemmäs lavaa nätisti vain silloin, kun joku siirtyi kauemmas lavan edestä. Meininki oli siitä huolimatta mitä mainioin, vaikka kävinkin sen keikan aikana läpi kaikki mahdolliset tunne skaalat itkusta nauruun.

Keikan jälkeen jäätiin vielä tanssimaan. Jalkoja leputeltaessamme eksyttiin yhden peruukkipäisen ja yhden kaljupäisen miehen seuraan, niin ja sitten sen kolmannen kaverin, joka halusi tanssia mm. Livin' la Vida Locaa, niin kuin hitaita. Hei haloo! Miten sitä voi muka rennosti tanssia, jos toinen pitää koko ajan kiinni? Sitpaitsi baarissa vain hitaita tanssiessa vieraiden ihmisten sopii koskea, ei muuten. Piste. Liika läheisyys rupesi ahdistamaan. Sitten tuli paha olo, kuinkas muutenkaan. Numeroa liian pienet kengät puristivat. Oli nälkä ja väsy. Kolmelta yöllä ei kuitenkaan auta kuin kärsiä siihen asti, että kyyti tulee. Herra-liian-lähellä-tanssija olisi halunnut vaihtaa numeroita. Parempi ettei. En tarvitse elämääni yhtään enempää ihmisiä joiden yhteydenottoja joudun pelkäämään ja väistelemään.

Kello 3.20 oksetti, väsytti ja nälätti. Ehkä pitäisi vaan lakata yrittämästä. Nimittäin hauskuuden hakeminen viinalla. Ilman hauskaakin voi olla viinaa. Jep jep. Minulla on vähän ikävä niitä aikoja, kun pahaa oloa ja krapulaa piti miettiä vasta seuraavana aamuna jos silloinkaan. Nykyään paha olo iskee jo parin lasillisen jälkeen ja voi sitä nälän määrää! Ei ennen vaan tarvinnut syödä mitään. Parempi vaan, jos ei syönyt koko päivänä, niin nousi paremmin päähän!

Joku random yritti vielä pakottaa minua tanssimaan hitaita Metallican tahtiin ja jankkasin asiasta sen kanssa varmaan puolet biisistä. Tuli ihan paska olo siitäkin, että kieltäydyin, vaikka tiedän, että olisin ahdistunut 10 kertaa enemmän, jos olisin suostunut vain siksi, että toinen halusi.

Onneksi kotona odotti eräs nuori ja karvainen herra, jolta sai paljon lohtupusuja.

ps. se joka tuo mulle ketsuppia on Jumala!

♥: Tintti

Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin!

Minulla on mennyt melkein kuukauden suhteellisen hyvin. Pariin kuukauteen en ole ottanut päiväunia, unirytmi on edes jotenkin mallillaan, en ole saanut ahdistus-, itku- tai muitakaan kohtauksia.

Eilen kuitenkin romahdin. Ensin tuli ihan käsittämätön ja sietämätön väsymys. Oli pakko ottaa parintunnin päiväunet, mutta niidenkin jälkeen tuntui, että olisin voinut nukkua vielä viikon. Seuraavaksi alkoi itkettää ja kohta istuinkin jo vessan lattialla oksentamassa sappinesteitä.


Miten tähän taas päädyttiin?

En normaalisti ole kovin pitkävihainen, mutta siinä vaiheessa, kun joku ylittää rajan ja onnistuu loukkaamaan minua todella pahasti, voin olla vihainen hyvinkin pitkään. Toisaalta vihainen ei ehkä ole oikea sana, sillä yleensä sellaiset ihmiset jotka kuvittelevat, että heillä on oikeus loukata muita ilman minkäänlaisia seuraamuksia, tuntematta siitä vähääkään huonoa omaatuntoa, jäävät hyvin nopeasti elämäni ulkopuolelle. (Yhtä poikkeusta lukuunottamatta tosin, mutta poikkeus vahvistaa säännön.)

Muutamia tällaisia tapauksia siedän silmissäni silloin tällöin, sillä vaikka jostakusta ei pitäisikään, voi silti tulla toimeen, tai vähintäänkin esittää tulevansa. Sellaisissa ihmissuhteissa vain ei ole luottamusta, tai paljon mitään muutakaan jäljellä.

Olen leikannut elämästäni pois kolme ihmistä, jotka ovat loukanneet minua syvästi (anteeksipyytämättä) tavalla, tai toisella. Kolme ihmistä, jotka saivat oloni tuntumaan aina vain kurjemmalta ja mitättömämmältä, mitä ilmeisemmin täysin tarkoituksellisesti. Ensimmäinen pois leikattu ihminen oli stalkkeri, jonka pakkomielteisyys tukahdutti, toinen ihminen vähätteli tunteitani, arvosteli elämääni ja loukkasi minua jatkuvasti tuntematta syyllisyyttä. Kolmas oli pahin. Esitti välittävänsä ja olevansa ystävä, mutta haukkui sitten lyttyyn, syyllisti minkä kerkesi, puuttui henkilökohtaisiin asioihin (esim. raha, parisuhde jne.), arvosteli ja levitteli perättömiä juttuja ja henkilökohtaisia asioitani ties kenelle ja on mielestään oikeutettu tähän kaikkeen. Hankala tapaus, jota puidaan psykologin kanssa toisinaan vieläkin.

Siinä vaiheessa, kun leikkaan jonkun pois elämästäni, naps vain, voin yleensä ajan kanssa lakata ajattelemasta tätä enää ollenkaan. Toisin sanoen koko ihminen lakkaa yksinkertaisesti olemasta. Ei nyt tietenkään kirjaimellisesti, mutta käytännöllisesti katsoen kyllä: en enää kuule hänestä, en näe häntä, en kuule edes hänen nimeään, saatika, että tuhlaisin energiaa tällaisen ihmisten ajatteluun.

Nyt pois leikattu numero kolme on kuitenin tunkeutumassa takaisin elämääni, eikä vain elämääni, vaan minun kotiini. On tämäkin elämää, kun kiusaajia täytyy lähteä pakoon omasta kodistakin.

Ahdistus 10 - Tintti 0

♥: Tintti

Kaikki tämä yhdestä sillasta?

Särkänniemessä on eräs silta, jonka kaiteet ovat jakaneet kansan melkein kahtia - niihin, jotka syyttävät huvipistoa ja niihin, jotka syyttävät vanhempia. Kyseessä on Taikajoen silta, josta kaksi pikkulasta on päässyt putoamaan saman kesän aikana. Silta, joka on ollut paikallaan 70-luvulta lähtien ja todettu tuolloin turvalliseksi. Silta, jonka turvallisuus on kyseenalaistettu vasta näiden pikku onnettomuuksien jälkeen. Joidenkin mielestä asiaa olisi kuitenkin pitänyt ajatella ennen kuin mitään tapahtui ja huvipuisto laitettava vastuuseen tapahtuneesta. Onhan kyseessä kuitenkin vakava turvallisuuspuute!

Pientä ylireagointia ilmassa? 

Kuva: Minna Jalovaara

Minusta on hiukan omituista, että näinä n. neljänkymmenen vuoden aikana sillan yli on kulkenut noin 5 miljoonaa ihmistä ilman, että mitään on sattunut. Voisikohan mitenkään olla mahdollista, että vika olisikin jossakin muualla, kuin sillan kaiteissa? Esimerkiksi siinä, että ihmiset vain ovat vuosien saatossa tyhmistyneet. Voisiko kyse olla siitä, etteivät vanhemmat viitsi, tai "ehdi" katsoa lapsiensa perään? Siitä, ettei lapsille opeteta mitä saa tehdä ja mitä ei? 2-vuotias tuskin vielä ymmärtää paljoakaan, joten on vanhempien vastuulla, ettei mitään pääse sattumaan. 4-vuotiaan luulisi kuitenkin tajuavan jo itsekin sen verran, ettei sillan kaide ole mikään leikkipaikka, paitsi siinä tapauksessa etteivät vanhemmat ole asiasta varoittaneet, mutta se onkin sitten taas vanhempien vika, ei huvipuiston.

Mikäli lapset eivät osaa käyttäytyä, ehkä olisi syytä harkita huvipuistoreissun siirtämistä toiseen kertaan. Ei minulla, tai ystävilläni ainakaan ollut lapsina lupaa juoksennella huvipuistossa omin nokkinemme. Mikäli ei osannut käyttäytyä ja pysytellä vanhempien vieressä otettiin joko kädestä kiinni, tai uhattiin sillä, että huvittelu loppuisi siihen ja joutuisi autoon odottamaan. Voisin myös hyvin kuvitella, että jos minä olisin päättänyt pulahtaa sillan raosta jokeen, kukaan ei olisi syyttänyt huvipuistoa, vaan minua. Minä olisin ollut tyhmä ja tottelematon.

Vahinkojakin toki sattuu, eikä kellään ole silmiä selässään, mutta silti on ihan turha ruveta syyttelemään muita omista virheistään. Huvipuisto on tehnyt oman osuutensa: sillalle on aikoinaan rakennettu kaide ja se on todettu tuolloin turvalliseksi. Kukaan tuskin on edes kyseenalaistanut sillan turvallisuutta ennen näitä pikku onnettomuuksia, sillä siinä tapauksessa asialle varmasti olisikin tehty jotakin, ennen kuin jotain tapahtui. Asiasta on siis turha jälkikäteen valittaa, varsinkin, kun pleksit on nyt asennettu ja kaikkien tulisi olla tyytyväisiä.

Kuva: Eriika Ahopelto

Ajattelutapani on joidenkin mielestä todella kylmä, eikä minun pitäisi hankkia lapsia ollenkaan, mutta jos se, etten päästäisi lastani leikkimään sillan kaiteilla ja pomppimaan jokeen tekee minusta huonon äidin, olkoon sitten niin.

♥: Tintti

Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista...

Minulla on ollut tässä pari pientä maalausprojektia, jonka takia kirjoittaminen on tällä viikolla jäänyt vähän vähäiseksi.

Ystäväni oli ostanut lapselleen räikeän keltaisen nukketalon, jonka väri ei silmää juurikaan miellyttänyt, niinpä maalasin sen ihan uuteen uskoon. Valitettavasti en hoksannut ottaa "ennen" kuvaa, mutta tällainen siitä kuitenkin tuli.

  

Jostain kumman syystä näin seuraavana yönä unta hemulin talosta...

Toinen projekti oli vaaleanpunainen pieni pöytä, josta ei siitäkään ole olemassa kuvaa ennen maalausta. Maalauksen jälkeen se kuitenkin näytti tältä:

Joku oli vähän malttamaton ja kiireinen (pöydän piti olla lauantaina käyttövalmis) ja maalasi uuden maalikerroksen ennen kuin edellinen oli kunnolla kuiva, joten pinta meni nätille käärmeennahkakuviolle. Pöydän perhoskuviokin meni vähän vinsin vonksin ja on kaukana symmetrisesta, mutta se olkoon oiva muistutus siitä, miksi en yleensä tee mitään taiteellista ilman (vähintään) viikon deadlinea.

Seuraava operaatio onkin jälkien siivoaminen ja koiran peseminen, sillä sekin halusi auttaa maalaamisessa ja muistuttaa nyt uuden värinsä puolesta lähinnä Tiivitaavia.

♥: Tintti

C'mon And Rock The Pole

C'mon!

Ystäväni K. aikoo ilmeisesti hemmotella minut piloille. Hän on antanut minulle aikaisemmin kengät ja vaatteita, mutta jokin aika sitten hän yllätti minut todenteolla antamalla 65€ arvoisen lahjakortin kasvohoitoon, C'mon promotion & show roomiin!

Kävin tänään nauttimassa kyseisen edun ja täytyy sanoa, että kasvot tuntuvat pitkästä aikaa raikkailta ja kevyiltä. (Oikein paljon kiitoksia vielä sinulle K! ♥)

Aluksi ahdisti mennä koko paikkaan, koska kuten olen ennenkin tehnyt selväksi - minä kammoan kaikkea uutta ja etenkin uusia ihmisiä. Henkilökunta oli onneksi hyvin ystävällistä, joskin tapansa mukaan myös hyvin myyntihenkistä. Heti hammaslääkärin tuoliin (ihan tosi se oli vanha hammaslääkärintuoli) istuttuani alkoi armoton tarjousten latelu. Oli ripsipidennystä (60€) ja ruiskurusketusta(15/20€) ja jos jotakin. Kasvojani hoitava naishenkilö kehaisi siinä sivussa, että omat ripseni ovat niin hyvät, että pelkällä tuuhennuksellakin (35€) ne saisi todella näyttäviksi.

Uskoin kehut ripsistäni, mutta siinä vaiheessa, kun kasvojeni ihoa väitettiin kaiken kaikkiaan todella hyväksi, uskoni loppui. Miten punakoita, arpisia, näppyläisiä ja muutenkin epätasaista ihoa voidaan millään muotoa väittää hyväksi?

Kiitin kuitenkin kehuista ja rentouttavaa hoidosta ja sain vielä alennuskuponkejen lisäksi kasan kosteusvoidenäytteitä mukaani.

Tykkäsin kyllä hoidosta ja paikasta kovasti ja voisin jopa harkita tuota ripsientuuhennosta. Ruiskurusketuksesta en sen sijaan välitä, mutta jos joku haluaa sitä käydä kokeilemassa, niin täältä löytyisi yksi 20€ alekuponki. (Arvo 32€)

Ensimmäisestä päivän haasteesta selvittyäni minua odotti seuraava haaste. Ystäväni sai minut nimittäin suostuteltua mukaansa tankotanssitunnille. Olen jo pitkään halunnut kokeilla kyseistä lajia, joten lähdin mukaan avoimin mielin.

Tiesin kyllä mitä odottaa, mutta itsetuntoni rippeet eivät selvästikkään halunneet osallistua tunnille. Kiinnitin aivan liian paljon huomiota siihen mitä tein, pelkäsin liikaa kipua ja putoamista, kuvittelin muiden kikatuksen johtuvan minusta ja tunsin itseni täysin naurettavaksi, joten en missään vaiheessa uskaltautunut heittäytyä ja nauttia siitä mitä tein. Nauttimisen ja kunnollisen yrittämisen sijaan minä luovutin. Ikään, kuin sitä kukaan onnistuisi täydellisesti ensi yrittämällä, mutta jos ei onnistu on kuitenkin (omasta mielestä) ihan paska ja kelvoton. Ainoa mikä minulta onnistui edes joten kuten, oli tangolla istuminen, mutta pyörähdyksistä ei meinannut tulla hevon kukkua, kun en uskaltanut nostaa jälkeen jäänyttä jalkaa maasta, sillä pelkäsin rämähtäväni lattiaan saman tien, kun sen tekisin.

Ensi kerralla menee ehkä jo paremmin, mikäli mitään ensi kertaa koskaan tulee. Mikäli tulee, voisi treenikassiin muistaa pyyhkeen ja vaihtovaatteiden lisäksi pakata hiukan käsilihaksia ja ripauksen itseluottamusta. Vaihtoehtoisesti voisin harjoitella pyörähdyksiä yksinäni jossakin mahdollisimman pimeässä komerossa ja näyttäytyä ihmisten ilmoilla vasta kun osaan edes jotakin.

♥: Tintti

Onni ei tule etsien, vaan eläen

Nukuin viime yönä taas vaivaiset kaksi tuntia ja nekin katkonaisesti. Heräsin koiran unestani puoli kuudelta ja puhelinterrorisoin erästä nimeltämainitsematonta ihmistä valehtelematta ainakin 30 kertaa. Ei vastausta. Päästessäni psykologin vastaanotolle murruin täysin ja sain vaivoin suustani pari ennestään liiankin tuttua sanaa: "se ei tullut yöksi kotiin".

Ehdimme spekuloida asiaa n. 10 minuuttia ennen kuin puhelin soi. Sen jälkeen spekuloimme asiaa seuraavat 30 minuuttia ja pohdimme ennestään tuttuja vaihtoehtoja. Voisin joko jäädä, tai lähteä. Niinpä niin.

Mietittiin myös hoitoni jatkamista. Psykologini jää nyt kesälomalle, jonka jälkeen käydään hoitoneuvottelu (TAAS uuden) lääkärin kanssa. En oikein tiedä mitä haluan. Varsinaiseen terapiaan en pääse,  koska en kykene avaamaan itseäni. Ryhmäterapiaa? Parisuhdeterapiaa? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Psykologi muistutti, että minulla on avaimet omaan onneeni, mutten vain vielä tiedä miten niitä käytetään. Sepä se. Pitäisi keksiä jokin kiva oma juttu, jokin uusi harrastus, mutta minkäs teet, kun kaikesta tulee vain kurjempi olo, eikä mikään ole kivaa. Vanhoista hyviksi todetuista keinoistakin on tullut ikäviä. Piirtämisestä tulee vihaiseksi ja kirjoittamisesta surulliseksi. Urheilusta en välitä ja niin edelleen...

Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta, mitä meillä ei ole, vaan sen arvostamisesta, mitä meillä jo on. Helpommin sanottu, kuin tehty.

Aamuyön kysymys 

saavutko sinä, vai hesari ensin?

Lähtisinkö pois jo tänään, vai jäisinkö vielä huomenna

Postiluukku kolahtaa sun häviön merkiksi,

vai olinko se minä joka tässä kuitenkin hävisi

Örvellät jotain eteisessä,

ryömit sänkyyn aamu viideltä

Leikin nukkuvaa, kun sä haluat suudella

Haiset taas tupakalta ja oluelta,

maistut whiskyltä ja muutenkin pahalta

Voi sinä känninen apina,

milloin sinä oikein tajuat?

Ei humala tuo rakkautta,

tuskin hukuttaa edes suruja

Aamulla mustaa kahvia 

ja ketjussa tupakkaa

ei se vie pois sitä vapinaa,

paha olokin kävi yön aikana, 

vain pahenemaan

Töiden jälkeen etsit taas

sitä kadonnutta rakkautta

oluttuopin pohjalta

Ei löytynyt vielä,

kokeilet kolmatta

Voi sinä känninen apina,

milloin sinä oikein tajuat?

Ei humala tuo rakkautta,

tuskin hukuttaa edes suruja.

Aamuyön kysymys 

saavutko sinä, vai hesari ensin?

Lähtisinkö pois jo tänään, vai vasta huomenna

Postiluukku kolahtaa sun häviön merkiksi,

>vai olinko se minä joka tässä kuitenkin hävisi

Örvellät jotain eteisessä,

ryömit sänkyyn aamu viideltä

Leikin nukkuvaa, kun sä haluat suudella

Haiset taas tupakalta ja oluelta,

maistut whiskyltä ja muutenkin pahalta

Voi sinä känninen apina,

milloin sinä oikein tajuat?

Ei humala tuo rakkautta,

tuskin hukuttaa edes suruja

♥: Tintti

Terassikierros

Eilen suunnistin jo perinteeksi muodotuneelle terassikierrokselle Leppävaaraan.

Olin monta päivää jahkaillut lähdenkö koko reissulle, vai en. Alkoholi ei ole viime aikoina oikein maistunut, väsyttää, olen huonoa seuraa, matka on pitkä jne. Toisessa vaakakupissa painoi kuitenkin enemmän se totuus, että näin näitä ihmisiä vain kerran vuodessa, tässä nimenomaisessa tapahtumassa. Minun oli vain mentävä.

Lähtöruutu

Lähtöruutuna toimi Base, eikä maalista ollut tuossa vaiheessa vielä tietoakaan. Muut olivat ehtineet jo aloittelemaan, sillä olin Matti myöhäisenä tunnin aikataulusta jäljessä. Sen verran sopivasti kuitenkin kerkesin paikalle, että sain toiseksi viimeisen Mansikka Margaritan!

Ruutu numero 2

Meidän oli kai tarkoitus istahtaa nauttimaan auringosta William K:n terassille, mutta yllätys yllätys siellä oli täyttä. Siirryimme siis varjoisan Retron huomiin.

Retro onkin siitä mielenkiintoinen paikka, ettei siellä saa kantaa itse juomiaan, vaan ne tarjoillaan suoraan pöytiin. Asiaahan piti toki spekuloida. Pelkäsivätkö he kenties, että juomat eksyisivät matkalla alaikäisten käsiin, vai eikö henkilökunta vain luottanut siihen, että lasit säilyisivät ehjinä pöytään asti?

Retro + lonkero = retrolonkero

Kolmas ruutu

Kaksi ensimmäistä ruutua olivat helppoja, kolmannessa alkoivat haasteet: se jolla ei ole papereita mukana, saa tyytyä limppariin. IÍtselleni tuli väkisinkin vähän vanha ja rupsahtanut olo, sillä olin luultavasti porukan nuorin, eikä minulta kysytty papereita kertaakaan. No, ainakaan en näyttänyt 15-vuotiaalta. Hyvä kai sekin.

William K:n terassilla oli kylmä ja lonkero pahaa. Eipä ollut oluessakaan kuulemma kehumista ja siirryimmekin hyvin nopeasti seuraavaan paikkaan. Miehillä oli joku tarve päästä radan toiselle puolelle, mutta meitä muita ei paljoa innostanut. Aurinko oli jo siirtynyt talojen taa, eikä sitä luultavasti löytyisi yhtään sen helpommin Harakanpesästä, kuin mistään muualtakaan.

Maali häämöttää

Neljännesä ruudussa odotti pieni jippo. Harha askeleita ottaneet päätyivät ensin tinuriin ja sankarittareen, me muut jatkoimme suoraan fenniaan. Tarkoitus oli aloittaa heti karaokella, mutta paikalla olikin Sami Savolainen King Drapes Show. Bändin soittaessa oli hyvää aikaa kirjoitella karaokelappusia. Yrittivät mokomat saada minuakin laulamaan, eivätkä suostuneet uskomaan, etten minä kertakaikkiaan vaan osaa laulaa. Ne jotka eivät usko puhetta, uskokaa edes korvianne. Vanhat laulunäytteet löytyvät täältä.

Laulamassa oli myös mielenkiintoinen heppu, joka näytti räppäriltä, mutta veti kaikki biisit hirveällä heviörinällä. Mielenkiintoisemmaksi tyypin teki sen erikoiset biisivalinnat, kuten Britney Spearsin Toxic. Toinen sen lemppariartisti näytti olevan mikäpä muukaan, kuin Backstreet boys.

Muiden laulaessa  minä yritin keskittyä olennaiseen. Tom Collins ja breezeri. Huonoa viinaa, kun ei missään vaiheessa noussut päähän. Sen sijaan tuli päänsärky ja väsymys. Havahduin horroksestani tajutessani sukkani kastuneen, ennen kuin lattialle pudonneen tuopin rikki räsähtämisestä johtuva ääni tavoitti korvani. Hupsista!

Yhdentoista aikaa aloin jo suunnittelemaan kotiin lähtöä, mutta joten kuten onnistuin sinnittelemään puoli yhteen. Onneksi en sinnitellyt yhtään myöhempään, sillä meinasin nytkin nukahtaa bussiin.

Tänään heräsin kahdeltatoista ja olen siitä asti kirjoitellut tätä postausta, hyvin huonolla menestyksellä. kuten näkyy kello on jo yli kuuden.

Joudun ehkä myöntämään olevani vanha.

♥: Tintti

Tintti pähkinänkuoressa osa 14. Unelmani

Unelmienhan ei tarvitse olla realistisia, right? Hyvä, sillä täältä pesee!

Oma koti

Haaveilen usein omasta asunnosta, tai toisinaan peräti omasta talosta. Sellaisesta jossa voisin asua lopun elämääni, sillä en pidä muuttamisesta sen enempää kuin muistakaan suurista muutoksista.

Unelmieni koti sijaitsisi jossakin suhteellisen rauhallisella seudulla, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä, sillä olen autoton.

Unelmien kodissani huoneet olisivat suuria ja tilaa olisi paljon. Näin ollen huoneitakin on oltava monta, sillä haluan erillisen työhuoneen ja lastenhuoneen mikäli joskus tulen lapsia hankkimaan. (Tuskin, mutta mistä sitä ikinä tietää.)

Lisäksi unelmieni kodissa on tietenkin täydellinen ja tilava vaatehuone Sinkkuelämää Carrien tyyliin. 

Oma piha ei olisi pahitteeksi. Sauna olisi plussaa, muttei pakollinen, sillä minun saunomiseni kestää tunnetusti keskimäärin 5minuuttia.

Häät

Olen nainen ja katsonut pikkutytöstä asti kuinka Disneyn prinsessat astelevat vuoron perään alttarille ja elävät elämänsä onnellisena loppuun asti. Minulla on ollut hääbarbie ja My Little Pony morsian ja luonnollisesti haluan siis naimisiin.

Maistraatissa piipahtaminen ei tietenkään riitä, koska koko elämän ajan jokapuolelta on toitotettu, että omat häät ovat morsiamen elämän onnellisin päivä. Näin ollen on siis oltava täydellinen puku, täydellinen juhlapaikka, täydelliset juhlat ja niin edespäin... Perfect, perfect, perfect...!

Vakituinen työ

Vakituinen työpaikka olisi tärkeä paitsi hermojeni, myös talouden turvaamisen kannalta. En kuitenkaan voisi kuvitella työskenteleväni eläkeikään asti paikassa, jossa en ihan oikeasti viihdy ja jossa työ ei oikeasti ole mielekästä. Varastohommia, tai sihteerin töitä voisin tehdä muutaman kuukauden, mutten todellakaan koko ikääni. Kaupan kassalle en kykenisi edes päiväksi.

Unelmien työpaikassa olisi sopivasti haastetta, vaihtelevuutta ja silti tietynlaista rutiininomaisuutta. Unelmieni työpaikassa pääsisin toteuttamaan itseäni edes hitusen liukuhihnatyön sijaan ja tekemään jotakin josta oikeasti pidän: piirtämään, kirjoittamaan, tai jollakin muulla tavalla luomaan itseäni, joka takaisi sen, että olisin aidosti kiinnostunut siitä mitä teen.

Näin äkkiseltään voisin kuvitella nauttivani työskentelystä esimerkiksi mainostoimistossa, kuvankäsittelijnä, ulkoasuntoteuttajana, taittajana, kolumnistina, toimittajana, kirjailijana, näyttelijänä... 

Hyvä on, mukaan tarttui myös muutamia harrastuksia ja muita hupsutuksia, mutta tämähän olikin vain haaveilua.

Nyt palataan todellisuuteen ja yritän löytää vaatekaapista edes yhden yhteensopivan asukokonaisuuden, jotta voin mennä ostamaan toveriltani hajuvettä alennettuun hintaan.

Ongelmia, ongelmia...

Kuten osa teistä on huomannutkin, niin tuo ulkoasu ei toiminutkaan ihan toivotulla tavalla. Ja se osa jolla se toimi vielä hetki sitten luultavasti huomaa, että se on nyt vallan vinksallaan ja päinvastoin.

Olettaisin, notta ongelman saisi korjattua niinkin "yksinkertaisella" tavalla, kuin asettamalla taustan paikoilleen, mutten vielä keksinyt miten se tehdään. Ehehe. Mikäli joku tietää miten temppu tehdään, niin saa auttaa. ^^'

♥: Tintti

Ei mikään muotiblogi

Kaikille on varmaankin jo tullut selväksi, että tämä on kaikkea muuta, kuin muotiblogi. Toki napsin kuvia jos joistakin ostoksista ja päivän vaatetuksesta, mutta niillä ei ole mitään tekemistä muodin kanssa. On myös huomattava, että olen hyvin usein "hällä väliä" tuulella, jolloin asiat tehdään jotain vähän sinnepäin...

Näin ollen esittelen teille uusimmat vaatehankintani hyvin amatöörimaiseen tyyliin, kas näin.

Koska tämä ei ole muotiblogi, ketään ei haitanne, että kuvat on otettu erittäin näppärästi peilin kautta ilman salamaa, olen leikannut pääni poikki, ettei ensimmäisessä kokonaisuudessa yhteen sovi oikein mikään, takin alta pilkistää Elvis, eikä minulla ole sukkia. Toisessa kuvassa minulta taas puuttuvat kokonaan housut, joskaan en aikonutkaan lähteä ulos vajanaisessa vaatetuksessa. Kolmannen kuvan kokonaisuus lienee siedettävä ja sillä kehtaisi jopa lähteä ihmisten ilmoille, joten kaipa sitä voitaisiin kutsua jonkinlaiseksi onnistumiseksi. Vaatteet (Elvistä ja alusvaatteita lukuunottamatta) tarjosi ystäväni K. Vaatekaappi ja minä kiitämme. ♥


♥: Tintti

All I wanna do is make you happy

Tiedän, että olen jälkijunassa, enkä voi itsekään käsittää miten tämä on voinut mennä minulta ohi? Ilmeisesti olen ollut jossakin kaamoksessa sillä aikaa, kun ehdottomasti lemppariartisteihini kuuluva Mika on julkaissut uutta matsukua. "Make you happy" on maistiainen Mikan tulevalta plätyltä "The Origin of Love". Tätä on odotettu. KAUAN! Albumin pitäisi tulla ulos syyskuussa ja toivonmukaan se ehtii meikäläisenkin käsiin viimeistään pukinkonttiin.

Onhan tämä uusi tulokas vähän erilainen ja ehkä hitusen outokin verrattuna aikaisempaan Mikaan. Alkukuulemalta ehkä pienoinen pettymys, mutta mitä enemmän tätä kuuntelee, sitä paremmalta se kuulostaa. Tottumuskysymys. Ei tämä kuitenkaan vielä tähän loppunut. Mika on julkaissut myös singlen "Celebrate", joka saa tanssijalan vipattamaan, eikä tuota pettymystä ainakaan minulle.

Tuitui. Mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta ja nostalgisuutta, jonka tämä vanha tuttu saa aikaan:

Tervetuloa takaisin Mika, sinua ehtikin jo tulla ikävä!

♥: Tintti

Uusi ulkoasu!

Mitäs tykkäätte, kumpi on parempi: entinen vai nykyinen? ^^

♥: Tintti

Hox! Hox!

Päivittelen sivuston ulkoasua. Pahoittelen tästä aiheutuvaa sekavuutta. Sillä aikaa, kun minä täällä säätelen, nauttikaa te aurinkoisesta kesäpäivästä!

♥: Tintti

CDON.COM:n alennuskoodeja voimassa 10.7 saakka!‏

CDON.COM haluaa jakaa kanssanne parit alekoodit, jotta pääsette nauttimaan elokuvista ja musiikista edulliseen hintaan. :)

5 euroa alennusta elokuvaostoksistasi

Koodi: elokuvakesä12
Koodi on voimassa 10. heinäkuuta 2012 klo. 08.00 saakka 

Url: http://cdon.fi/elokuvat/

Toimitus postikuluitta kun ostat vähintään kaksi musiikkituotetta

Koodi: xY9QekwE 

Koodi on voimassa 10. heinäkuuta 2012 klo. 08.00 saakka 

Url: http://cdon.fi/musiikki/ 

Koodeja ei voi yhdistää muihin alennuskoodeihin ja ne ovat voimassa vain yhden tilauskerran/asiakas.



♥: Tintti

"Vähintä mitä voit tehdä elämällesi on miettiä mitä toivot siltä"

Heräsin tänään seitsemältä. Menin eilen illalla petiin yhdeksältä, mutta pyörin sängyssä hereillä vielä yhdeltä. Milloin oli liian kylmä ja milloin liian kuuma. Sitten tuli jano ja pissattikin vähän. Jalkapohjia alkoi ahdistaa ja mieli teki käydä huuhtomassa niitä jääkylmällä vedellä. En kuitenkaan jaksanut. Väsytti ja haukotutti, mutta uni ei vain ottanut tullakseen.

Turhauttavaa! Ahdistavaa! Inhottavaa. Melkein alkoi taas itkettää, kun olo oli niin tukala ja pakolliseen heräämiseen niin vähän aikaa.

Psykologin luona ei taaskaan tehty läpimurtoja, paitsi sen osalta, että psyko ymmärsi, miksi puhuminen on minulle niin hankalaa ja miksi pyrin suojelemaan sisintäni niin tiukasti.

Olin taas sitä mieltä, että kaikki pitävät minua huonona ihmisenä, joten keskityttiin miettimään mun hyviä puolia. Seurasi pitkä hiljaisuus.

Psyko auttoi minut alkuun kehumalla ahkeraksi työnhakijaksi.

"No... ainakin ahkera työntekijä, nopea oppimaan ja tulen ainakin lähes kaikkien kanssa toimeen?" Se ei ollut vastaus, se oli kysymys, mutta psykologi ei siitä piitannut, vaan kysyi "mitä muuta?" En keksinyt. Mitä muuta, sitten?


Psykologi keksi. Tunnollinen, mukava, ystävällinen. Istunnon päätteeksi totesi keksineensä vielä kaksi asiaa lisää: huumorintajuinen ja kiltti.


Tulimme myös siihen tulokseen, että ehkä se, että poltan riisit aina kattilan pohjaan kiinni, enkä jaksa siivota ei teekkään minusta yhtään sen huonompaa ihmistä, ainoastaan inhimillisen.

♥: Tintti

Etsivä löytää, tai sitten ei

Omistin eilisen päivän etsinnöille. Ensin katselin huvikseni yhdeltä nimeltä mainitsemattomalta "itsetunnonkohtus"-sivustolta miestä yhdelle kaverille, mutta ei sekään mennyt taas ihan putkeen. Ensinkään en löytänyt yhtään kaikkia kriteereitä täyttävää tapausta ja toisekseen miehet rupesivat vastoin odotuksia juttelemaan minulle ja ihan vain siksi, että satuin vilkaisemaan heidän profiiliaan. Mikä meni vikaan?

Onhan se toisaalta ihan kiva tietää kelpaavansa edes jollekin, ainakin jollakin tapaa ja mukavaahan se on aina välillä katsoa mitä on tarjolla...

Tai ehkei kannatakaan katsoa, koska mokomathan käyvät samantien kimppuun, kuin nälkäiset sudet ikään! 5 minuuttia sisäänkirjautuneena ja olen jo kolmesti saanut kuulla olevani nätti, ilmoituksen siitä, että "saa kommenoida" ja yhden treffipyynnön. 

Toisekseen katselin taas vaihteeksi asuntoja. Jäi vähän hämäämään, että suht samankokoisella asunnolla (puolen neliön ero) on alempi vuokra Helsingissä, kuin Espoossa. Helsingin kämpässä oli vielä keittiö, kun taas Espoon vastaavassa pelkkä keittokomero. No mutta, onhan Matinkylä toki hieno paikka.

Toisaalta vois hakea jotain kivoja töitä ihan jostain perähikiältä ja muuttaa sinne... tai sitten ehkä ei? En mä tiedä enää, että mitä mä tekisin, tai mitä mä edes haluan. Tiedän vain, että nyt olen ihan liian kaukana kaikesta.

♥: Tintti

Blonde vs Dark hair

Olen saanut parinlaista palautetta aikaisemmasta muodonmuutosleikistäni. Kommentti tyyppi a) sulle sopii tummat ja kommentti tyyppi b) värjää HETI tummaksi!

Olen aikaisemminkin itkenyt sitä, kuinka värjään ajoittain hiukset ruskeiksi ja itken sitten 2sekuntia myöhemmin blondien perään. Niinpä niin. No koska olen niin pakkomielteinen vaaleaan tukkaan, en vain halua uskoa, että tumma sopisi minulle paremmin. (Näytän siinä ihan yhtä kaljulta ja vielä enemmän noita-akalta kuin vaaleassa kuontalossa.) Olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset sanovat tumman sopivan paremmin vain siksi, että kuvan tukka on paksu, pitkä ja kihara ja minulla on siinä tavallista enemmän meikkiä.

Tässäppä teille siis kysymys: onko tumma kaljurotta tosiaan parempi, kuin vaalea kaljurotta?

Joo, on ihan paska photoshoppaus, mutten nyt jaksanut keskittyä värittelemään jokaista irtokarvaa erikseen, joten tyydyttäköön tuohon viiden minuutin sipaisuun. Eiköhän se kuitenkin aja asiansa.

Jos 20 ihmistä on yhä tumman puolella, lupaan värjätä hiukseni syksyllä. Vitsi vitsi.

♥: Tintti

Perjantai-illan muuttumislekit

♥: Tintti