Onni kääntyy taas...?

Ilmeisesti se työhaastattelu ei sitten mennytkään ihan mönkään, sillä kävin tänään kirjottaa työsopparit ja nyt oliski talousasiat kunnossa lokakuuhun asti. (=Voi shoppailla tuntematta NIIIN huonoa omaatuntoa, kuin tavallisesti. ;D)

Heinäkuun aion vaan lomailla, löhöillä ja nauttia kesästä, koska oon ihan saletisti sen ansainnut!

Niin ja sitten ne vähän ikävämmät asiat... Kävin taas juttelemassa psykon kanssa. Tuntuu sekin jotenkin niin... turhalta, kun en osaa ikinä puhua sille. Ahdistaa vaan. Eikä se ymmärrä, enkä mä osaa selittää. Turhauttavaa.

Psyko totes et lääkkeistä ei taida olla mulle apua. Olin taas vähän erimieltä, mut en saanu sanottua sitä. Aina sillon kun venlaa nostettiin pystyin hetkellisesti puhumaan ihmisille ja mulla oli jotain sanottavaa. Nyt en saa kakaistua suustani edes "hyvää huomenta". Perseestä.

Ja joo tottakai mun pitää työstää näitä asioita itse, eikä ne lääkkeet oo mitään ihmepillereitä, joita syömällä kaikki muuttuu yhtäkkiä paremmaksi. Mut oon ihan varma, että oikeat lääkkeet vois antaa sen pienen sysäyksen ja lievittää sitä pelkoa sen verran, että kykenen edes vähän työstämään asioita parempaan suuntaan. Venla pysty siihen, vaikkei muuten mulle sopinutkaan, joten miksei jostain toisesta lääkkeestä vois olla apua? Noi uudet lääkkeet tekee musta vaan entistä pelokkaamman ja helvetin kiukkusen. En tykkää.

Seuraava psyko tapaaminen olis juhannuksen jälkeen. Mun pitäis kuulemma sillä kertaa johtaa keskustelua ja se kuuntelis hiljaa sen 45min, eikä nyhtäis multa kysymyksiä joihin en osaa vastata kuten tähän asti. Huvittavintahan tässä on se, et aina ennen psyko käyntiä mulla ois sille miljoona asiaa kerrottavana, mut sit kun pääsen sen huoneeseen meen ihan lukkoon. Sama homma kuin kokeessa: kaikki tieto vaan yhtäkkiä katoaa jonnekin ja jäljelle jää vain ahdistus.

Mitä helvettiä mä teen itteni kanssa?

Kommentit

Suositut tekstit