Me halutaan olla...?

Tästä on puhuttu kaduilla, juhlissa, lehdissä ja jos jossakin. Mieleni on tehnyt "puhua" tästä asiasta jo aikasemminkin, mutten ole kehdannut. Nyt kuitenkin rohkenen sanoa mielipiteeni. Ai mistäkö? No tietenkin H&M:n uusimmasta bikini kampanjasta.

Ensimmäinen reaktio: nyt meni överiksi. Epäluonnollisin ihonväri vähään aikaan. Ihon  tumma väri selittyy kuulemma sillä, että malli on brasilialainen. Paljastavat oikein mallin nimenkin:  Isabeli Fontana.

H&M voisikin seuraavaksi selittää kuinka ihonväri on yhtäkkiä muuttunut tästä:


tähän:


Tämäkö on tämän kesän kauneusihanne? En ymmärtänyt miksi ihmiset haluavat näyttää oranssilta kuin porkkanat, mutta vielä vähemmän ymmärrän sitä, että pohjoismaisen naisen ihanteena olisi tavoitella afrikkaisten ihonväriä. Tässäpä pieni tietoisku: jos olet syntynyt Suomeen, saat tyytyä siihen, että olet luonnostaan vaalea ja vaaleus näyttää meillä luonnollisimmalta. Just Deal With It!

Onneksi ihmiset eivät sentään usko ihan kaikkea mitä heille yritetään tyrkyttää. En oikein jaksa uskoa, että kukaan oikeasti haluaisi näyttää noin ruskealta. Luonnostaan tummaihoiselle väri kyllä sopii, mutta minä rohkenen olla sitä mieltä, että tämä "rusketus" on liikaa jopa tälle brasilialaisneidille.

H&M vakuuttaa, ettei heidän tarkoituksensa ollut esitellä mitään tiettyä ihannetta, mutta eikös se vähän niinkuin ole mainosten pointti? Saada ihmiset nimenomaan ihannoimaan ja haluamaan itselleen samaa? Ja se, että tumma väri toisi kirkkaanvärisiä bikineitä jotenkin paremmin esille on kyllä ihan silkkaa puppua! Itse ainakin diggailen enemmän tästä:


Mitä mieltä sinä itse olet?

♥: Tintti



Kommentit

  1. Saan vilunväreitä aina kun huruuttelen bussilla näiden mainosten ohi. Surullisinta on, tiedän ihmisiä jotka oikeasti haluavat juuri tuollaista hipiää, jopa niin paljon etteivät tajua sen tavoitteluun vaarallisuutta saatika halua tajuta. Hyvänä esimerkkinä oma äitini jokka loppukesästä näyttää tervasankoon upotetulta.
    On täyttä puppua väittää etteikö mainoskamppanjassa juuri tuota ihannoida ja etteikö se vaikuttaisi ihmisiin.
    Paskapuhetta, sanon minä! >:c

    -Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kanssa pistänyt merkille, että taisi kuvankäsittelijän koura vähän lipsahtaa, kun photoshopissa väriä valitsi; ei mene läpi.

      Porkkanaihosta en sano mitään, vaan nostan paranormaalein rusketusrajojen värittämät käteni ilmaan, ja huudan "LISÄÄ!" :D
      Ei vaines, kyllä siinäkin voi vetää yli, mutta itse tykkään ihostani "ruskettuneena", joskaan en auringon alta/solariumista lähtisi väriä hakemaan. Töhnissä ei ole terveysriskiä, ja siksikin ne ovat mun mielestä varsin hieno asia.
      Makuasioita, mutta itse tykkään esim. neon-väreistä ruskettuneella iholla.

      Poista
    2. Ei mullakaan keinorusketusta vastaan mitään ole! Jos ei muuten rusketu, niin tokihan sitä väriä voi lisätä sitten vaikkapa siitä purkista. Sen verran oon kyllä kuitenkin eri mieltä, että on ihan ok olla ruskeahko, mutta se porkkana... no, rajansa kaikella. : D

      Poista
  2. Toi on kyl todella luonnoton ihonväri eikä mun mielestä mikään kauneusihanne. Ihan kuin ihmiseen olisi tyrkätty 10 eri sävyistä ruskettavaa ihorasvaa sekaisin ja laitettu solariumiin moneksi tunniksi. Sen lisäksi alla olevasta mallikuvasta vasemman puoleinen on aivan liian laiha eikä oikeanpuolisellekaan ruoka olisi haitaksi.

    VastaaPoista
  3. Ajatelkaa, että Aasiassa ihmiset ihannoi taas sitä, mikä on täällä "kirosana" eli luonnollista vaaleutta... Mä olen aina ihmetellyt sitä, miksi olen näin vaalea (kun vertaan omiin sukulaisiini, joille se rusketus on oikeasti sitä omaa ihonväriä) ja sitten kun olen meistä se, jota kiusattiin lapsena sanalla "neekeriä" käyttäen.... Että mitä???!!!

    Kun olen nyt käynyt Kambodzhassa useamman kerran, saan ehkä ihailevia katseita siitä, että olen niiiin vaalea ja ihmiset siellä oikeasti käyttää valkaisevia kosteusvoiteita yms. jotta tulis vaaleiksi! Ja mä kun koitan saada sitä aurinkoa, että tulis d-vitamiinitarve täytettyä, niin ne saa melkein slaagin siitä, että mä haluan ruskettua - hullu!! :D

    Että meitä on sitten moneen junaan. Mutta mitä mieltä olen noista kuvista? En tykkää yhdestäkään, koska kaikkia niitä on käsitelty... Ei me varmaan kestettäisi sitä aitoa kuvaa, näin luullaan, koska kerran tuota pitää harrastaa (kuvanmuokkausta!)... Haluaisin malleiksi enemmän "normaalinkokoisia" ihmisiä, kaikkia laatuja, ei aina vain laihoja... Ne Dressmannin miehetkin (ne harmaahapsit) on sellaisia laitettuja... Missä on vaikka ne HobbyHallin Flow-malliston naiset?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit