I hate to eat alone

Yksin ulkona syöminen on kamalaa. Ensinnäkin tuntuu tyhmältä odotella ruokaa yksinään. Pakko räplätä puhelinta, Ikään kuin sillä näpyttelisi jotakin erittäin tärkeää.

Yksin olo on ahdistavaa. Viereen saattaa istua kuka tahansa, tai olla istumatta ja sekin on paha, koska se tarkoittaa, ettei tyyppi pidä sinusta. (No tottakai sillä on väliä!)

Viereeni istuu kaksi kuvankaunista nuorta naista. Nuorempia kuin minä. Virheettömiä, kauniisti meikattuja kasvoja kehystää pitkät ja paksut hiukset. Täydellisiä, juuri sellaisia kuin minä haluaisin olla. Tunnen kuinka viimeisetkin itsetuntoni rippeet varisevat lattialle. Tiedostan flunssaisen ja rähjääntyneen ulkomuotoni liiankin hyvin. En silti pysty olemaan ihastelematta heidän ulkonäköään kulmieni alta. (Pakko heissä nyt jotain vikaa on oltava!) Toinen naisista sipaisee puuteria nenälleen. Dioria, kuinkas muutenkaan.

Naiset täyttävät joitakin papereita ja keskustelevat töistään. Vaikuttavat kaikenlisäksi vallan fiksuilta.

Oksetan itseäni. Miksen minäkin voisi olla kaunis, fiksu ja terve? Niin ja varakas. Toisinaan olisi ihan kiva käydä ostoksilla niin, että vois ihan oikeasti ostaa ihan mitä vaan haluaa.


♥: Tintti

Kommentit

  1. Tähän mun oli jo iha pakko kirjottaa jotai, vaikkakin onkin vanhempi kirjoitus. Ensinnäkin must tuntuu ihmeelliseltä miten noin kaunis nainen voi kokea itsensä rumaksi saatika sitten vastenmieliseksi ja vielä noin pahasti ettei se oo vaa pikku ohi menevä morkkis kun joku Victoria's secretsin malli kävelee kadul vastaan ihanis diorin kengissään, enkelimäiset vaaleet hiukset hulmuten. Mut nois tilanteis ajattelen "moni kakku päältä kaunis, mut mätä sisältä". Naisissakin, niikuin miehissäkin tiedostettu ulkonäkö nousee usein päähän. Muuttuu ihan täysin kusipääksi. Ei onneksi kaikilla, mutta monilla.
    Sit toiseks, luin tossa et psykologi oli pyytäny sua keksimään itestäs hyviä puolia: kerro hänelle että autoit erästä lähihoitaja tyttöä (20v on aika tyttö viel (; ) ymmärtään näillä kirjotuksilla millane helvetti masentuneen päässä oikein pyörii, kuinka vaikeaa se pelkkä ruuan laittokin voi olla, mutta samalla kuinka loppujen lopuksi pienillä (itselle ne tuntuu pieniltä) asioilla voi saada sen pienen toivon kipinän. Ja autoit samalla mua ymmärtämään pikkusiskoni paniikkihäiriötä paremmin.

    Ei tälläisten asioiden ymmärtämistä opita koulussa kirjoja lukemalla, vaan jonkun omakohtasilla kokemuksilla. !

    Kaikkea hyvää sinulle, tiedän ettei tää saa tuntemaan sua varmaa yhtää paremmaks ihmiseks, eikä sen tarvikkaa, halusin vaan tuoda oman asiani julki :) Ihanaa ja lämmintä loppukesää.

    Pusuja ja haleja täältä Turusta !

    <3: Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin suuri kiitos pitkästä ja ihanasta kommentista. Tässähän meinaa ihan herkistyä. :')

      Mitä tuohon ulkonäköasiaan tulee, niin kaipa asiaan vaikuttavat maan alle poljetun itsetunnon lisäksi kieroon vääristynyt minäkuva ja tämän ajan kauneusihanteet. Kykenen pitämään itseäni siedettävänä viimeisen päälle tällättynä, mutta ehkä joku kaunis päivä pidän itsestäni vielä suihkun raikkaanakin, tai olen kokonaan välittämättä siitä miltä näytän. Se kun ei loppujenlopuksi kuitenkaan kuulu (tai ei ainakaan pitäisi kuulua) elämän kannalta niihin tärkeimpiin asioihin.

      Sepä se. Oli kyse mistä hyvänsä, asiat ymmärtää yleensä paremmin kun niitä pääsee seuraamaan ihan vierestä, tai joutuu/saa kokea itse.

      Kiitos vielä ja mukava kuulla, että minusta on ollut edes jonkinlaista apua asian ymmärtämiseen. Oikein hyvää loppukesää sinullekin! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit