Väärinpäin lentävät linnut

Takapakkia. Elän taas uudelleen syksyn tuntemukset ja väsymyksen. Töitä ja unta, unta ja töitä. Väsyttää, väsyttää, väsyttää... Päätä särkee, olo on kuumeinen, mutta mittari näyttää normaalilämpöä yhä uudelleen. Päivät menee tokkurassa, työmatkat silmät ummessa. Yöt ovat yhtä h*******ä. Heräilen jatkuvasti jäätävän hyiseen kylmyyteen ja silti hikoilen kuin sika.

Maanantaina tapaaminen uuden lääkärin kanssa, toivottavasti saan lääkkeet vaihdettua sopivimpiin.

Haupasta huolestuneet älkää huoliko. Se saa kyllä hoivaa ja huolenpitoa. Tosiaan, vapaa-ajat menee nukkumisen lisäksi 99% koiran kanssa touhuumiseen, eikä se haittaa yhtään. Parempi ulkoilla sen kanssa kun möllötellä tekemisen puutteessa. Tuo karvapallero on kyllä parempi ilopilleri, kuin mikään lääkevalmiste ikinä. ♥ Perus minä: ensin huolehditaan muista ja sitten vasta itsestä. Eikä tää kai niin vakavaa ole, kunhan vaan marisen, kun väskättää. (Vois ehkä joskus oikeesti tehdä jotain astma- ja allergiatestejen eteen niin ei ehk tarttis aina ihmetellä miks nokka vuotaa ja yskittää ja väskättää...) Viikonloppuna pääsee taas lataamaan akkuja ja tytyjen kans syömään ja shoppailemaan! 



14.11.2011 Päästä mut pois                                                                          


Itken taas, koko ajan, aamut ja illat. Joka päivä väsyttää vaan enemmän ja kaikki kiinnostaa vähemmän. Oikeastaan mikään muu ei kiinnosta, paitsi nukkuminen ja vaatii ihan kamalasti saada ittensä sängystä (=vuodesohvalta) ylös ja pakottaa ittensä pukemaan ja menemään töihin. Meinaan joka aamu myöhästyä, koska jalat ei suostu toimimaan. Sitten itken ja nukahtelen bussiin ja tsemppaan itteäni vielä kymmenen minuuttia ennen töiden alkua koulun ovien edessä, koska kyyneleet ei vaan lakkaa valumasta.

Unohtelen asioita, enkä huomaa, tai nää mitään mitä mun ympärillä, tai nenän edessä tapahtuu. Oon nyt esimerkiksi viikon ajan ostanut joka päivä uuden maidon, avannut sen ja käyttänyt tasan yhden lasillisen. Sitten ostan taas uuden maidon, koska en muista, että meillä oli jo maitoa, enkä jostain syystä vaan nää sitä maitopurkkia siinä jääkaapin ovessa, vaikka kävisin monta kertaa kattomassa... Enkä mä pysty käsittelemään ja reagoimaan mihinkään asioihin normaalilla aikavälillä. Vähän niin kun joku kertois jonkun vitsin, jonka tajuaa vasta tunteja myöhemmin. En ees välttämättä kuule jos joku puhuu mulle ja jos kuulenkin, niin se joka on mulle puhunu, on jo ehtiny turhautua...

Näytän paskalta ja varmaan haisenkin siltä ja se on ihan mun oma vikani, koska en jaksa, eikä mua huvita tai kiinnosta käydä suihkussa, kun sekin on niin vaikeaa ja vastenmielistä. Niin, että käyn suihkussa ja vaihdan vaatteet kerran viikossa ja sitten tunnen oloni ihan kuvottavaksi ja mietin vaan mitä muut ajattelee ja sitten tunnen ihan kamalaa syyllisyyttä siitä  mitä teen, tai en tee, eli toisin sanoen ihan kaikesta ja sitten itken sitäkin.

♥: Tintti

Kommentit

Suositut tekstit