Painajainen haavat uudelleen avaa

Mies oli taas myöhään ulkona, joten jouduin menemään yksin nukkumaan. Ei tullut mitään.

Olin aikaisemmin päättänyt, että koiralla ei tule olemaan mitään asiaa koko makuuhuoneeseen, mutta toisaalta, jos vieressäni ei kerran nuku kukaan muukaan, miksei koira voisi olla vieressä turvanani? Yksin nukkuminen kun on niin tavattoman yksinäistä. (Onneksi tässä on vielä tovi aikaa miettiä sopivaa ratkaisua...)

Näin tuttuja painajaisia. Niin todentuntuisia, etten ollut varma tapahtuivatko ne sittenkin oikeasti.

Mies ryömi humalassa eteisestä makuuhuoneeseen, muttei ollut yksin. Nainen oli minulle ennestään tuttu. Olin jo pitkään ollut varma, että heidän välillään oli ollut jotakin. He suutelivat häpeilemättömästi edessäni. "Ai täällä olikin jo joku".

Minä tiesin! Tiesin sen! Se nainen oli käärme, joka oli koko ajan havitellut miestäni. Järjestin kohtauksen, johon mies vain tyynesti totesi, samalla maireasti hymyillen, että hän sai tehdä mitä tahtoi ja jatkoi naisensa hellimistä. Nainen näytti nauttivan tilanteesta. Hänen katseensa kertoi, että hän oli ylpeä saavutuksestaan. He pettivät minua riettaasti edessäni, omassa vuoteessani.

Kohtaus vaihtui. Mies ilmoitti lähtevänsä. Suhteestamme ei kuulemma tulisi mitään. "Olisihan se pitänyt arvata jo alusta asti". Yritin anella ja kysellä, mutta ainoa vastaus oli, että minun olisi parempi ilman häntä. "Se johtuu siitä naisesta, eikö johdukin? Myönnä!" Mies ei myöntynyt. Suostui sentään jäämään vielä yöksi.

Heräsin säpsähtäen kolahdukseen. Sydän löi tuhatta ja sataa. Itku teki tuloaan. Hapuilin käsilläni tyhjää vuodetta. Mies ei ollut siinä.

Kello tuli kaksi. Nukahdin uudestaan. Kun seuraavan kerran heräsin kolahdukseen, mies kömpi humalaisena viereeni. Sanoi rakastavansa. Nukahdin taas.

Uni jatkui. Mies oli kadonnut, eikä vastannut puhelimeensa. Olin huolesta soikeana. Facebook paljasti, että hän oli muuttanut parisuhdestatuksensa ja poistanut itsensä Facebookista. Minun tilakseni oli automaattisesti muuttunut kylmä toteamus: "jätetty".

Vihdoin sain miehen vastaamaan puhelimeen. Ei kuulemma ollut ehtinyt vastaamaan siihen. Ai kolmeen päivään? Hänen tekemisensä eivät kuulemma kuuluneet enää minulle. Asuminen saman katon alla oli vaikeaa, riitelimme jatkuvasti. Mies vältteli minua, toivoi, että lähtisin. Kuherteli heleästi nauravan naisen kanssa parvekkeella...

Oli taas yö. Säpsähdin hereille ikään kuin vain tarkistaakseni onko mies yhä siinä. En tiennyt olinko hereillä vai unessa. Olimmeko sovussa vai riidoissa?

Kello näytti puoli viittä. Hakeuduin miehen kainaloon, toivoin, että pitäisi kiinni, eikä päästäisi ikinä irti. Loppuyön nukuin jo hiukan levollisemmin, joskin yhä säpsähdellen.

Voisko joku selittää miten ihmeessä noi unet auttaa mua paranemaan?






Pertti

Yksin nukkuminen,
ei aina ole kovin mukavaa,
mutta kun Elviksen 
peitoksensa saa
on jo paljon kivempaa.

Läheisyyden kaipuutakin
voi lievittää käpertymällä
suuren nallen kainaloon,
karhun halaukseen
sen uskollisen vanhan ystävän.

Vaikka sekään ei enää
nää unia kuin yhdellä silmällään.

Ainakaan, se ei pyöri unissaan,
vaan on ihan paikallaan
ja antaa minun luvan
painaa pääni pehmeään nukkaan
ja nukahtaa uneen ihanaan.


Nukkumisen nurja puoli

Yksin nukkuminen
ei ehkä kuitenkaan
loppujenlopuksi
olekaan niin kauheaa,
kuin ensikertaa
tuli ajatelleeksi.

Ainakaan kukaan
ei makaa sinun kädelläsi,
tai pidä omaa kättään
sinun allasi,
jolloin selkä tulee
aikamoisen kipeäksi.

Toisaalta yksin nukkuminen,
on tavattoman yksinäistä.

Tarjoaisitko nyt, ehkä selkähieronnan?

♥: Tintti

Kommentit

Suositut tekstit