torstai 29. maaliskuuta 2012

Parempi myöhään, kuin...

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta ja postittelu taukoa. Ei vaan taas jotenkin innosta mikään, (paitsi tuo koiranpentu ♥) eikä osastollakaan ole tapahtunut mitään ihmeempiä. Kuvisryhmässäkin aiheet ovat olleet vähän tylsähköjä, eikä sen suuremmin analysoitavissa. Toissa viikon aiheena oli niinkin tylsistyttävä aihe kuin "onnellinen hetki" (oikeesti hei c'moon!)  ja viime viikon aiheena niinkin mielenkiintoinen juttu kuin "minä kotona". Hirveen jännää eikö?

Tässä teille nyt kuitenkin vähän onnellisia hetkiä.


Meillä on hauvavauvan kanssa sellanen diili, et pidetään molemmat huoli omista asioistamme ja kertoilemme itse omat kuulumiset, niin ei kummankaan ego sitten koe turhia kolauksia toisen toimesta. Hauvelin arkea voi siis seurata tästä lähin täältä.

Tässäpä vielä tämä aikasemmin esitelty kuvisryhmän työ aiheella "minä ja muut". Kuten kuvasta näkyy itse makoilen sängyssä kovin surkeana itsesäälin kovassa otteessa. Mietiskelen kateellisena elämän suuria vääryyksiä, kuten sitä, kuinka paljon kivempaa kaikilla muilla aina on ja kuinka muut aina pyydetään messiin kaikkiin kivoihin pippaloihin ja itse jään yksin sängyn pohjalle.

Surkeuttani lisäämässä toteuttamatta jääneet haaveni, joita kuvastaa hienosti keskeneräinen piirustus (ruma), kesken jäänyt tekstin pätkä (en osaa kirjoittaa) ja alakulmassa vielä Mika Waltarin opas naurahtelee pilkallisesti "aiotko kirjailijaksi?"


Että sellastta tällä kertaa.

♥: Tintti

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Maanantai ketutus

Mulla on tänään asennevamma. Johtuneeko huonosti alkaneesta maanantaista, vai mistä, mutta ärsyttää ja turhauttaa taas ihan - no kyllä te tiedätte!

Ensinnäkin herääminen tuntui vaikealta. Ihan niin kuin olin aavistellutkin, lääkkeiden noston seurauksena tullut virkeys kesti justiinsa sen viikon verran, niin kuin aina ennenkin. Älkääkä nyt tulko sanomaan, että ne lääkkeet vaikuttaa vasta kuukauden päästä, koska ei ne vaikuta. En tiedä onko vika mussa vai lääkkeissä, mutta ei ne vaan toimi niin kuin pitäis.

Ärsytyksen aihe numero kaksi: osastolla turhaan hengailu. Tiedän, että olen valittanut tästä aikaisemmin ja tulen valittamaan vastakin. Päivän ohjelma: 9-11 hengailua 11-11.45 omahoitajan kanssa juttelua "mitenkäs se koira voi?" 12-13 lounas, mutten syö mitään. 13-13.30 hengailua ja hoitopäivän päätös. Hinta: 15.10€. Onko järkee vai ei?

Kolmas asia: ylipirteät/tekopirteät ihmiset. Varsinkin jos kaikkeen pitää kommentoida jotain mukamas hauskaa. Ei naurata, ärsyttää vaan.

Neljäs juttu on se, että nuoremmat neuvoo asioissa, jotka osaan varsin hyvin itsekin. Aiheena kankaan painaminen. "Sabluuna kannattaa leikata tämmösestä pahvista". Ei muuten kannata... "Meil on aika vähän näit värei mut näitä voi sekottaa nii saa vaik vaaleensinistä kun laittaa valkosta ja sinistä." No shit Sherlock!? "Sit jos tekee vaik perhosia ja haluaa siivistä symmetrisiä niin kannattaa eka piirtää se toinen siipi, sit jäljentää se leivinpaperille, kääntää se leivinpaperi ympäri ja jäljentää paperille." Niin tai sit sen paperin voi vaan taittaa kahtia ja leikata...

Just tän takia voisin nukkua koko päivän: silloin ei voi kiukutella muille turhasta.

Kiitos ja anteeksi.

<3: Tintti


lauantai 24. maaliskuuta 2012

Tintti pähkinänkuoressa osa 11. Käsilaukussani



Käsilaukustani löytyy aina jonnekin mentäessä seuraavat perustarvikkeet...:
- avaimet
- puhelin
- matkakortti
- lompakko
- ipod nano

...Sekä vaihtelevaa sälää, kuten:
- meikkejä
- huulirasva
- vanhoja kuitteja
-  random määrä kolikoita
- karkkia
- kynä
- paperia
- nenäliinoja
- ponnareita


ps. tämä on ajastettu postaus

♥: Tintti

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Mut murhaa

Puhuttiin tällä viikolla itsetuhoisuudesta, omasta ja muiden. Miksi ihmiset ovat itsetuhoisia, mikä siihen ajaa?

Keskustelu lähti muiden ihmisten itsetuhoisuudesta, siitä kuinka välillä joistakin ihmisistä ei edes huomaa, että heillä olisi itsetuhoisia asioita, saati mitään muitakaan ongelmia. Joku saattaa olla muiden läsnä ollessa hyvinkin pirteän oloinen ja kaikki näyttää päällisinpuolin olevan hyvin. Eräänä päivänä se porukan positiivisinn uraohjus on vain päättänyt päivänsä ja sitten sitä ihmetellään, että miksi? Sillähän oli kaikki niin hyvin? Niin, päällisin puolin ehkä.

Eräs keskustelussa esille tullut asia oli minulle hyvinkin tuttua. Toisinaan käy niin, että toisen huonokuntoisuus koskettaa itseään niin paljon, että sitä ottaa toisen tuskan itselleen. Mikäli ei itsekkään ole hyvässä kunnossa on todella raskasta tuntea myös muiden pahaa oloa ja yrittää huolehtia muista, kun ei aina jaksaisi huolehtia itsestäänkään.

Mikä sitten ajaa ihmiset siihen tilanteeseen, että he haluavat satuttaa itseään? Omalla kohdallani se johtuu yleensä niin pahasta olosta, ettei sitä enää kestä. Silloin tuntuu, että kuolema on ainoa pakokeino. Kuolleena ei tarvitse tuntea, eikä ajatella enää mitään.

Oma kuoleman haluni on ollut vahvimillaan niinä hetkinä, kun sekä keho, että mieli on ollut sairaita ja kipeitä. Hetkenä jona lääkkeet eivät auta ja kipu tuntuu yhtä sietämättömältä, kuin kääntelisi tylsää puukkoa haavassa ja ripottelisi suolaa päälle. Kuolema tuntuu helpottavalta ratkaisulta myös ellaisina hetkinä, kun tuntuu oksentavansa ulos koko vatsalaukun, eikä vain sen sisältöä.

Minä olen halunnut kuolla, mutten tappaa itseäni. Sen takia kai olen yhä täällä, enkä märkänä länttinä asfaltilla.

Itsetuhoiset ajatukset ovat hävettäviä ja säälittäviä. Ei niistä halua puhua muille. On helpompaa satuttaa itseään, kuin pyytää apua. Niin se vain on.

Olen minä pahimpina hetkinä yrittänyt pyytää apua, mutta se, että saa vastaukseksi tylyjä heittoja "sitten et voi tehdä sitä, etkä tätä" ja "mitä järkee sun on sit ettii töitä, jos kerran aiot tappaa ittes". Voin kertoa, että tuollaisetnälvimiset eivät millään tapaa helpota oloa. On ihan tarpeeksi suuri kynnys myöntää ajatuksensa muille ja pyytää apua. Voin luvata, että tuon jälkeen sitä ei enää tapahdu. Sitä paitsi siinä vaiheessa kun päässä on vain yksi ja ainoa ajatus, joka on "haluan kuolla", ei siinä mieti mistä jää paitsi, tai yhtään mitään muutakaan, eikä tuollaisia asioita tarvtse miettiä enää kuolleena. Vai meinaatteko, että siellä arkussa kääntyilette ja kadutte kaikkea tekemättä jäänytttä? Vitsi kun jäi laskukin maksamatta ja yhden kahvikupillisen oliisi voinut juoda ennen hyppyä tuntemattomaan... Oiskohan pitänyt soittaa vielä äidille?


En ollut tuota keskustelua ennen ajatellut kuolemaa hetkeen, eikä minulla ole viime aikoina ole muutenkaan ollut minkäänlaisia haluja satuttaa, saatika tappaa itseäni. Lähinnä se tulee ohikiitävänä  järjenvastaisena ajatuksena, kuten tunne, että talon ylimmäisessä kerroksessa ollessaan tulee tarve hypätä alas, tai yhtäkkiä iskee palava halu heittää kenkänsä palavaan nuotioon, tai jotain muuta yhtä älytöntä. Tällaisille ajatuksille oli kai olemassa jokin hieno termikin, mutten nyt muista mikä.

Musta on ehkä vähän ironista, että mulla on muuten ihan hyvä fiilis, mutta heti kun pitäis osastolla puhua jostain vakavasta niin alkaa taas masentaa. Nykyään usein käy nimittäin juuri päinvastoin kuin pitäisi: Se minkä pitäisi helpottaa oloa, pahentaa sitä.

 Onko onnellinen olo ja hyvä fiilis todella tukahdetuttava puhumalla ikävistä asioista? Ikään kuin minulla ei olisi oikeutta onnellisuuteen.



♥: Tintti

Alennusmyynnissä kaikki on halpaa

Oon tehny tällä viikolla ihan älyttömiä ostoksia. Alennusmyynnit on pirullisia, kun saa kaikkea muka niin halvalla, että on ihan pakko ostaa, vaikkei mitään vältsysti tarttiskaan.

Mahtui mukaan toki ihan järkeviäkin hankintoja, kuten esimerkiksi 899€:n arvoinen kamera, jonka sai sellon sembaloissa hintaan 299€. Luojan kiitos en ollut sitä itse ostamassa, (enkä btw. ole tuota ehtinyt vielä edes maksamaankaan) koska olisn varmaan ostellut paljon kaikkea muutakin. Kävi kyllä hyvä tuuri, koska isukki sai viimeisen kipaleen.

Eilen kävin pyörähtää anttilassa ja mukaan tarttui turkoosit verhot ja euron suihkusaippua. Ei paha. Tiimarista sai pöytä tabletteja 4kpl viidellä eurolla. Suht järkevä ostos.

Iltasella oli tarkotus mennä käymään Top10:sää, mutta se oli mennyt jo kiinni. Kipasin siellä kuitenkin  vielä tänään ja mukaan tarttui yhdet kenkäset kympillä. (Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa.)

Sokoksella aattelin käydä ihan vaan KATTOMASSA, mutta kas kummaa, kun sieltäki tuli tavaraa mukaan varmaan parinkympin edestä. Hupsista.

Tarjoustalosta lähdin hakemaan mittakippoja, mutta sen sijaan mukaan tarttui mm. kolme luomiväripalettia, koska ne oli euron kappale. Mullahan ei luomivärejä vissiin ollutkaan jo tarpeeksi? Niitä on tuolla meikkilaukussa nimittäin valehtelematta ainakin sata.

Viikon alelöydöt

Rajala Pro Shop

Olympus PEN E-PL1 Travel Kit 299€


Anttila:

Anno sivuverhot 2kpl 20€
Sitruuna suihkusaippua 750ml 1,95€
Kuka sanoo tahdon blueray 5€
Sinisilmä Mickey dvd 3€
Notting Hill dvd 5.99€

 Tiimari

Pöytätabletit 4kpl 5€


Top10

Nilkkurit 10€

Tarjoustalo

Herbina puhdistusgeeli 1€
Korvakorut 1,95€
3kpl 3:n sävyn luomiväri paletteja 3€
Fazerin sinistä 4kpl 6€

accent

Rannerenkaita 3€
Kaulakoru 4,75€

Sokos

Klippoteket hiuslakka 400ml
Klippoteket kuivasahmpoo 200ml
Gosh 3:n sävyn luomiväripaletti
We Care icon luomiväri
2 kpl hammasharjoja
Garnierin mineral deodorantti

Hinnoista ei mitään hajua, koska hukkasin jo kuitin.

Sovitaanko etten shoppaile mitään ainakaan pariin kuukauteen? (Vilan shoppailureissua ei lasketa.)

♥: Tintti

torstai 22. maaliskuuta 2012

Keuhkomörön tarina

Mua suututtaa kaverin puolesta ja ihan vaan koska sillä on pitkään jatkunut yskä, eikä se ole päässyt edes lääkärin vastaanotolle, vaan määrätty aina hoitajalle. Saikkua se on saanut, eipä juuri muuta. Suututtaa ja kiukuttaa ihan sen takia, että ite sain taannoin juosta kolmella eri lääkärillä, kunnes viimeisin niistä suostui ottamaan verikokeita. Siinä vaiheessa olinkin sitten jo niin huonossa jamassa, että mut lähetettiin suoraan sairaalaan. Joo, sillä mun toverilla voi olla ihan vaan vaikka flunssa, mutta entä jos ei?



30.10.2010


Olin viime viikon keskiviikkona ollu töissä aikamoisessa horkassa ja kuumemittari näyttikin 38°C ja seuraavana päivänä se oli pompannu jo 39,9°C ja yskitti niin, että melkein oksensin. Sinnittelin lauantaihin asti ennen lääkäriin menoa, eikä siitä reissusta ollu paljoakaan hyötyä. Se lääkäri vaan tsekkasi kurkun, korvat ja nenän ja määräsi penisiiliniä. Olo vaan paheni, kun lääkkeistä ei ollu muuta vaikutusta kuin kauhea ripuli. 

Keskiviikkona uudestaan lääkäriin. Tällä kertaa tohtori oli perinteinen "joo joo, jaa jaa" mies, mutta se sentään keksi lähettää mut verikokeisiin. Odottaminen kesti liian kauan. Odottaminen on ihan tarpeeks kauheeta muutenkin, mutta jos pitää odottaa jotain mitä pelkää, se on vielä kauheampaa. Ja kyllä minä pelkään neuloja ja niiden aiheuttamaa kipua niin, että saan joka kerta jonkun kohtauksen kun piikeistä puhutaankin.

Melkein neuloja enemmän pelkään kuitenkin Jorvia. Sairaalat on kammottavia oksettavia paikkoja ja Jorvi on mulle ikuisesti se paikka, jossa mummi pistettiin näkemään pikku ukkoja syöttämällä sille vääriä lääkkeitä ja paikka jossa mua pidettiin ja piikitettiin viikko saamatta ikinä selville mikä mua vaivasi, ihan vaan sen takia, että olin muka pyörtyny koulussa. (Oon edelleen sitä mieltä, että nukahdin, koska makasin kuitenkin sängyssä ja olin ihan yliväsyny.)

Tuomio oli keuhkokuume, pahempi tuomio oli joutua Jorviin. Ahdistusitkukohtaus. Toinen moinen kun päästiin Jorviin asti. Lisää odottamista, pelkoa, ahdistusta ja itkua. Sänky oli niin kapea, etten uskaltanu liikkua siinä, joten mieluumin vaan istuin ja odotin ja tuijotin eteeni ja toivoin, että olisin mieluumin kuollu, ku joutunu sinne. Sitten mä näin kun yks vanha pappa kuoli. Se vaan sätkähti kun ne veti johdot irti koneista ja sitten ne vei sen pois. Joku mummo huus koko sen ajan, kun mä olin siellä ilta lääkkeitään ja mun teki mieli huutaa, että pitää turpansa kiinni. Pääsin siitä mummosta hetkeks eroon kun mut passitettiin röntgeniin. Kun piti seistä ja pidättää hengitystä multa meinas lähteä taju. Niitten oli pakko viedä mut pyörätuolilla takasin.

Lisää ikäviä uutisia. Tuomio jota olin pelänny siitä hetkestä asti, kun kuulin, että joutuisin Jorviin, tuomio jolla mua oli peloteltu lapsesta asti - joutuisin tiputukseen. Ne ilmotti ottavansa myös verikokeita. Sain sanottua piikkikammostani ja sitten iski taas kauhea itku ja ahdistuskohtaus. Ne hoitaja tädit totes, että on ehkä parempi jo ne pistää vaan kerran ja ottaa ensteks verta ja laittaa sen tipan sitten siihen. Hetken aikaa olin varmaan jonkin sortin sokissa. Ne ei ollu ihan varmoja, että hengitänkö mä edes. Se veren otto tuntu kestävän ikuisuuden. Sitten kun se oli ohi ne sano, että nyt pahin on ohi ja että mitään pahempaa mulle ei siellä enää tuu tapahtumaan. Ne oli niin väärässä.

Mä en suostunu kattomaan mun kyynärtaivetta, koska oisin varmaan oksentanu. Mun ois kai pitäny nukkua, mutta pelkäsin, että putoon siitä sängystä, enkä uskaltanu liikuttaa mun kättä ollenkaan, koska pelkäsin, että se kanyyli irtoo, tai tapahtuu jotain muuta kamalaa. Se hoitaja täti kyllä näytti millanen juttu se on ja että vaikka se kuinka taittuis, niin ei se hajoo ja että se on niin hyvin teipattu mun käteen, ettei se irtoo. En silti pystyny nukkumaan, vaikka väytti. Tekstailin T:n kanssa ja itkin ja ahdistuin ja itkin lisää, koska toivoin enemmän kun mitään muuta, että M ois ollu siellä ja mä mietin taas sitä sen lähettämää viestiä, mutta en voinu laittaa sille ees tekstaria, koska tiesin kuinka tyhmää se ois ollu. Sehän varmaan kuherteli uuden naisensa kanssatälläkin hetkellä Niinpä toivoin taas, että olisin kuollu.

Pääsin osastolle vihdoin joskus kolmen aikaa yöllä. Se peitto oli pelkkä lakana ja se tyyny niin ohut, että heti jos olin makuulla yskin keuhkoni pellolle. En nukkunu koko yönä ja kun seittemältä tultiin herättämään mä olin ihan helvetin sekavassa tilassa ja itkin vaan. Ne luuli, että mulla oli kipuja. Niin mulla olikin, henkisiä, mutta niille sanoin vaan, että mua väsyttää. Ne otti taas verta, eikä ne yrittänykkää olla varovaisia. Onneks aamupalan jälkeen tuli käymään yks kiva hoitaja ja se nosti mun sängyn päätä ja toi mulle peiton. Sain nukuttua vähäsen, mutta yheltätoista herätettiin taas. Lounas. Söin minimaalisesti ja toiseen ateriaan en edes koskenu.

T tuli joskus viiden aikaan kattomaan mua. Se oli ostanu kauheesti karkkia ja limua ja sit kun se ei ollu löytäny kaupasta muuta harjaa, se oli ostanu koiran harjan. :D Se sai selvitettyä mun hampputukan, jota ei oltu harjattu viikkoon, mutta kyllä sitä tukkaa taas irtoski. En ois kyllä varmaan millään jaksanu siellä, jos T ei ois tullu käymään. <3 Vitsailtiin kaikkea tyhmää ikkunoista joita ei saanu auki ja FBI:stä ja siitä kuinka vedetään mun parannuttua sellaset perseet, et ollaan molemmat vatsahuuhtelussa ja siitä et ne hoitsut pitää mua ihan juoppona, kun ne kävi koko aika kattomassa onko tippapussissa vielä nesteitä. Ei mulla muita vieraita sitten porukoitten lisäks käynykkään, eikä keltään tullu mitään "parane pian" viestejäkään sen puoleen. T oli ainoo joka jakso olla kiinnostunu ja kyseli säännöllisesti mun vointia ja muistutti syömään ja juomaan ja paranemaan. Tuli taas sellanen olo, että ketään ei ees haittais, jos kuolisin. Mut T vanotti mua olemaan kuolematta, koska ei pärjäis ilman mua. Ainakin mulla on siis yks ystävä, joka välittää.

Kymmenen aikaa illalla mulle tultiin antamaan antibioottia suoneen ja sit kun ne vaihto sen takasin siihen tippapussiin mä huomasin hetken päästä jotain kamalaa. Siellä letkussa oli verta. Muistin, että mulle oltiin alhaalla sanottu, että niin kauan kun se on mun omaa verta, ei oo mitään hätää, mut silti mä panikoin ja mua ahdisti, enkä taaskaan uskaltanu liikuttaa kättä, enkä nukkua, koska se veri ahdisti ja oksetti mua niin paljon. Kyllä mä sit jossain vaiheessa kuitenkin nukahdin ja heräsin seuraavaks siihen, kun hoitaja tuli ottaa sen tipan pois ja uskalsin taas nukkua, kun ei ollu johtoja roikkumassa.

Eilen mun käsivarttani oli pistetty jo kolmasti ja se oli ihan h******n kipeä, kun sitä puhdistettiin aamulla neljättä pistoa varten. Se pisto tuntu h*********seltä ja toivoin taas, että olisin mieluumin kuollu. Yön aikana mun viereen oli tuotu joku mummeli. Se halus kauheesti jutella ja tehä tuttavuutta, mutta mä en tän yskän takia mielläni kauheesti puhuis. Se jotenkin kauhistu, kun kerroin mun keuhkokuumeesta ja se kysy, että eikö mua yhtään pelota. Ei mua pelottanu, mullehan olis ollu helpotus, jos olisin kuollu.

Lääkäri tuli taas kertomaan, että mulla on tosiaan keuhkokuume, ikään kuin se ei olis tullu ennestän selväksi. Se kyseli taas vointia ja halus taas kuulla, koska oireet oli alkanu ja mä yritin selittää, että oon viime aikoina ollu sen verta masentunu ja sen takia väsyny, et en osaa sanoa, koska oon esim. alkanu kuumeilla, mutta ei se oikein kai tajunnu mua. Se lupasi kuitenkin, että mun arvot oli sen verta kohentuneet, että pääsisin iltapäivällä kotiin. Passasi mulle. Odotellessa kuuntelin musiikkia ja masistelin. Hoitajat hymyili mulle vaikka itkin silmät punasina. Kai ne ajatteli, että itken ilosta. T sai muistuttaa, ettei kurjuutta kannata pahentaa lähettämällä k***päille mitään viestejä ja kehotti syömään mieluumin suklaata. Noudatin neuvoa ja popsin suklaata, mutta itkin vähän lisää ja toivoin, että M ois jostain saanu tietää, että oon sairaalassa ja että se tuntis ees jonkinlaista myötätuntoa. Vaikka oikeesti sitä ei kai kiinnostas p****n vertaa, vaikka kuolisin.

Nyt oon kotosalla ja kuume on kokonaan laskenu. Yskä ei oo vähentyny yhtään, eikä se kuulemma katoakkaan vielä pitkään aikaan. Sairaslomaa olis viikko ja lisää saa hakea, jos siltä tuntuu. Kokonaan entiselläni oon kuulemma kuitenkin vasta kuukauden päästä. En tosin oo yhtään varma, mitä se entisellään tarkottaa.


Keuhkokuume

Olin pitkään väsynyt,
sitä masennukseks luulin,
pelkkä lepo riittää kyllä
hetken aikaa luulin.

Yksi päivä mulle tuli sitten yskä,
luulin, että tulossa ois pelkkä flunssa tauti,
niinpä siihen vaivaan vitamiinei nautin.

Seuraavana yönä melkein pyörryin eteiseen,
enkä edelleenkään terveyteni eteen mitään tee.

Pian olo oli sekava ja muisti sitten pätki,
mittarin jo suosiolla kainalooni kätkin.
Kuumettahan oli, joten lääkäriin mä lähdin.

Lääkärissä luultiin ensin,
et ois poskionteloissa syy,
mutta silloin tällöin lääkäritkin erehtyy.
Lääkettä mä vaivaan sain, 
mut olo muuttui kurjemmaksi,
tuumin hiljaa, nyt kävi huono flaksi.

Viikon jälkeen lääkäriin mä uudelleen taas lähdin,
silloin multa ääntä enää hädintuskin lähti.
Keuhkot yskin pihalle ja rintaanikin pisti. Ois kotiin jäänti ollut aikamoinen riski.

Heikotti ja oksetti kun verta otettiin,
tuloksia me aika kauan ootettiin.

Lääkäri sit totes on sulla paha keuhkokuume,
jatkui matka sairaalaan ja toivoin etten kuole,
vaik hoitajat ne vakuutteli, ei oo aika huolen.

Mummot huusi lääkkeitään ja yksi pappa kuoli,
minä makaan letkuissani, se on mun suurin huoli.
Olin aivan yksin ja itkukin kai tuli,
ulkonakin ensilumet sitten suli.

Sairaalassa makasin mä päivän taikka kaksi,
antibiootti auttoi olon paremmaksi.
Neuloja mä pelkäsin ja hiukan silloin itkin,
kun neula uppos suoneen ja pisti ikävästi.

Vaik näytteitä ne otti, ei löydy taudin syy,
luulosairaaksi mä aloin silloin ryhtyy.
Pelkäsin jo että on se joku syöpäläinen,
mut lääkärit ne arvaili, on tauti virusperäinen.

Sairaslomaa vielä sain mä viikon, jopa kaksi,
muttei olo muuttunut vielkään paremmaksi.
Edelleen on kova yskä, vaik lämpöä vain hiukan,
hoitajalta sain mä töissä ohjeen tiukan: 
"jos muuttuu pahemmaksi, lääkäriin sit meet,
et yhtään ala arvaileen, et jää yhtään oottelee!"

Mitä tästä opimme, voi flunssa olla paha,
siis pipo päähän pakkasella, muista suojata myös maha!
Kun on kova kuume, mee lääkäriin siis heti,
ettei tauti pahene, silloin kutsuu peti!


(ps. tämä on ajastettu viesti.)

♥: Tintti

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Vietetäänkö taivaassa syntymäpäiviä?

Mummi olisi täyttänyt tänään 75. Oltaisiin käyty kahvilla ja syöty marianne karkkeja. Kuunneltu katkeria puheita vaarista... Se on niin väärin. VÄÄRIN!

Tänään nautin sohvalla tomusokerisitruuna kuorrutetta, jätän naaman pesemättä, ettei se turhaan kuluisi, tuoksuttelen mummin tuoksuja emännänpeilin laatikoista ja muistelen kaikkia niitä hyviä hetkiä ja neuvoja, joita mummilta sain. Hampaat sentään pesen, mutta vain siksi, ettei ole pakko.

Lähetän taivaaseen sata halausta ja ainakin kymmenen lippalakkia. ♥




sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Tintti pähkinänkuoressa osa 10. Sisarukseni

Minulla on yksi sisar, pikkusiskoni Muumi Minttu. No tietenkään se ei ole sisareni oikea nimi, mutta sellaiseksi minä olen häntä ilmeisesti joskus kutsunut.

Mitähän tässä nyt sitten uskaltaisi sanoa. No jos ainakin sen verran, että siinä missä minä olen ujo ja hiljainen, on siskoni päinvastoin hyvinkin suorasanainen ja välillä ehkä hiukan rääväsuinenkin. Keneen lie tullut...

Vaikka hän onkin minua nuorempi, on hän meistä kahdesta ehdottomasti itsenäisempi ja itsekkäämpi ja minä vähän tällainen vässykkä, joka vain myötäilee muita.

En muista varhaisimmista vuosistamme kuin sen, että sisko olisi yllättäen halunnut leikkiä aina juuri sillä lelulla joka minulla oli. Hänestä oli myös ilmeisen hauskaa leikkiä Godzillaa ja rikkoa vaivalla kokoamani lego-tornit. Minua se ei paljon huvittanut. Kaipa me ihan hyvinkin tultiin välillä toimeen - ainakin muutaman yhteiskuvan verran.

Ei liene vaikeata arvata, millainen helvetti teini-iässä usein pääsi irti. Saman huoneen jakaminen saattoi aiheuttaa tavaroiden paiskomista ja suoraa huutoa sillä sekuntilla, kun toinen olisi halunnut vaihtaa televisiokanavaa, tai omia huoneen hetkeksi itselleen ja mahdollisesti myös ystävälleen. Mutta sehän kai kuuluu vain asiaan...?

Ei me mitenkään erityisen läheisiä kai olla koskaan oltu, mutta on meillä silti ollut omat yhteiset salaisuutemme, hupimme ja omituisuutemme. "Ennen kaikki tytöt oli TIINOJA ja kaikki pojat oli EEROJA!"

Sisareni on aina ollut sisukas ja voisi melkein ihmetellä, ettei hänestä tullut Pikku Myytä, varsinkin sen jälkeen, kun hän puraisi poikaystävääni jalkaan vajaa kymmenen vuotta takaperin. Hän on aina pitänyt puoliani, toisinaan ehkä vähän turhankin hanakasti.

♥: Tintti


Tää on vaan yksi sunnuntai sunnuntaiden joukossa

Unohduin viime yönä kuolaamaan huonekaluja, joihin minulla ei ole varaa. Minulle on tullut - tai no ei se mitään yhtäkkiä tullut ole, vaan on ollut jo pitemmän aikaa - pakkomielle tumman pähkinän värisiin huonekaluihin. Ylläri sinänsä, ettei multa kuitenkaan yhtään sen väristä huonekalua löydy. Tykkäilisin myös, että huonekalut sopis yhteen ja noudattais edes jonkinlaista selkeää ja yhteistä linjaa, eikä koti näyttäisi kierrätyskeskukselta johon on vain kärrätty eriparisia huonekaluja, koska kukaan muu ei niitä tarvitse. No ehkä voitan joskus lotossa ja voin sistustaa kämpän ihan just sen näköseks kun tykkään. Ensin pitäis kyllä vissiin lotota...


 
Pääsin sänkyyn kahden aikaan ja unohdin ylläripylläri ottaa iltalääkkeen, josta seurasi se, että nukkumisen sijaan pyörin vuoteessa koko yön vilkuillen välillä kelloa. Kello tuli viisi, yritin sitkeästi nukkua vielä. Jokohan se olisi kahdeksan? Ei, vasta kuusi. No nyt olen maannut tässä sängyssä niin kauan, että sen on pakostakin oltava jo lähemmäs kahtatoista? Kahdeksan. Äsh. Annoin periksi ja nousin ylös.

"Hyvä on Kaunotar, hyvä on. Minä nousen, nousen Kaunotar. Minä - ei..."
"Voih... nythän on sunnuntai."


Tykkään kyllä siitä, että heräilen ihmisten aikoihin, mutta olisi ihan kivaa, jos olisin silloin myös virkeä. Ei ole mitään iloa herätä aamulla aikaisin, jos loppu päivän joutuu haukottelemaan. Lisäksi olen pitänyt viikonlopuista aina kaiken muun kivan ohella siksi, että silloin saa nukkua niiiiiiin pitkään kuin huvittaa. Musta olis ihan oikeasti kivaa nukkua sunnuntaisin vähän turhan pitkään, kun sunnuntaisin ei muutenkaan ole mitään tekemistä. Mutta ei väkisin.


Katselen kostoksi lastenohjelmia, vaikka nekin on nykyään ihan tyhmiä ja lapsia aliarvioivia. Missä ovat vanha kunnon Tao Tao ja Alfred J. Kwak?

Päivän positiivisuuspläjäys: aurinko paistaa! ♥

♥: Tintti


lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kaunotar ja... ?

Olin tänään vähän hidas lämpeämään siivous puuhille ja otin vielä kahden aikaan pienet päikkärit. Mies lähti kolmen aikoihin ja heti oven paukahdettua kiinni alkoi armoton siivoaminen, asiaan kuuluvan musiikin kera tottakai!

Oon pessy astiat, pyyhkiny pölyt, järkänny vaatekaapin uusiksi (hirvee kasa meni taas vaatteita siihen "voi ehkä joskus käyttää, mutten varmaan kuitenkaan käytä"- osastoon), imuroinu ja pessy lattiat. Innostuinpa jopa pesemään matosta edellisen koiravieraan kuolatkin. Nyt on ihanan raikas ja puhdas koti! ♥

Siivouksen jälkeen pengoin kaapeista vanhoja peittoja ja rakentelin tulevalle pennulle pienen pedin. Tuitui.


Nyt vois kaivaa kaapista sipsejä ja dippiä ja nautiskella jostain  hyvästä leffasta sohvalla löhöten. Valinta on vaikea: Kaunotar ja Hirviö, vai Kaunotar ja Kulkuri?

Päivän siivousmusiikin tarjosi muuten (tänäänkin) Kaija Koo.







♥: Tintti



perjantai 16. maaliskuuta 2012

Varhain opin, miten hauras onni onkaan kuinka se ei kestä kauaa.

Onneni jatkui hyvänä vielä eilen. Voitin Hennan järjestämässä arvonassa kakkos palkinnon ja päivä oli muutenkin normaalia kivempi. Ei tämäkään päivä mikään ihan kamala ole (koska mieleni on muuten niiin korkealla), mutta vastoinkäymisiä on kyllä sattunut jos jonkinlaisia.

Ensinnäkin meiän pienryhmäläisiä ei ollut paikalla tänään minun lisäkseni kuin yksi toinen henkilö, joten pienryhmä tuntia ei pidetty. Mukavaa maksaa 15 euroa 45 minuutin lenkistä ja kahden tunnin turhan päiväisestä istuskelusta.

Toisekseen kun olin lähdössä kotiin mun saappaasta hajosi vetskari ja oli tosi kiva sitten kävellä kotio avonainen saapas jalassa.

Tulin kotiin vaihtamaan kengät ja jatkoin matkaa itikseen. Sieltä mukaan tarttui niinkin hienoja aarteita, kuin tassukuvioitu huopa haupan petiin ja koirankakkapusseja.

Seuraavaksi suuntasin Herttoniemen Mustiin ja mirriin. Tarkoitus oli ostaa pentupanta ja pilli, joka unohtui tilauksesta. Arvatkaa muistinko pannan, mutten pilliä? Niinpä. Maanantaina siis uusi yritys. Kolmas kerta toden sanoo? :D

Sitten käväsin noutamassa postissa sinne tulleen ruokakupin ja kas vain, kun kuppi olikin huomattavasti matalampaa sorttia, kuin kuvan malli antoi ymmärtää. Eipä tuo nyt suuresti haittaa, eiköhän ne kupista mahdollisesti lattialle eksyneet nappulat tule syötyä ihan yhtä suurella nautinnolla. Jonkin alustan vois kyllä ehkä niitten kuppien alle hankkia... ehkä?

Jospa sitä välttyisi muilta kommelluksilta viettämällä illan rattoisasti sohvalla herkutellen ja jotakin leffaa katsellen. Mikäli siis telkkari ei tänään rätise ja esittele pelkkää pixelimössöä, kuten se on kaksi edellistä päivää tehnyt. Huomenna voisin jo uskaltaa siivota. : p

ps. Sain juuri ilmoituksen, että kelaan pitäisi kuulemma lähettää sairaslomatodistus ajalta, jolloin mulla ei edes ole ollut sairaslomaa. Mielenkiintoista.



♥: Tintti



torstai 15. maaliskuuta 2012

Kevättä ilmassa...

Mul on taas kauhee sisustusvimma täällä meneillään... Nyt kun mm. tuo ukkelin lipasto lähtee makkarista huitsin nevadaan, tulee kivasti tilaa esimerkiksi sellaselle kivalle pikku jutulle, kuin koiran pedille. Pih. ♥

Ja kun nyt on kerran alkuun päästy, niin voisin ehkä käydä noita kamoja läpi ja luopua kaikesta turhasta ja rikkinäisestä. Esim. vanhoista vaatteista, kengistä ja laukuista. Osan kyllä pistinkin jo syrjään tuossa alkuviikosta puuhaillessani ja talvivaatteet vois ehkä koittaa viedä kellariin... voi kevät!

Johdot on jemmattu ja noi matot ois vissiin ihan jees käärästä kanssa pois tieltä. Mitähän mä seuraavaks keksisin? Oottakaa vaan nii sunnuntaihin mennessä oon järkänny koko kämpän uuteen uskoon. Haha.

Shoppailtiin muuten eilen toverin kanssa pennulle vähän lisää koiratarpeita. Oli niin hyvät alet, että saatoin innostua vähän liikaakin... verkkokaupat on petollisia paikkoja.

Ostoslista näytti jotakuinkin tältä:
- Pedigree Denta Rask - medium (noin 128 g) 
- Ohennussakset - 18 cm 
- Perfect Care -harja - 16 cm 
- Perfect Care -aluskarvakampa - 22 cm 
- Ensiapupakkaus lemmikille - punainen 
- Salmopet Oil -lohiöljy - 300 ml 
- Pehmeä harja ja harjanpuhdistaja - 13 x 6 cm 
- Pedigree Denta Stix - 28 kpl = 440 g 
- Heim-talutushihna klipsikoukulla, musta - pituus 200 cm, leveys 1,80 cm 
- Trixie Target Stick - 1 kpl 
- Beaphar Dog-A-Dent -hammasharja - 1 kpl 
- Beaphar Dog-A-Dent -hammastahna - 100 g 
- FURminator pitkälle karvalle, M - kamman leveys 6,7 cm
- Bozita Robur Breeder & Puppy XL 30/14 - säästöpakkaus: 2 x 15 kg


Voi että... enää muutama päivä! (Joo koitan kohta lopettaa näitten 
turhuuksien lähettelyn... :D)

♥: Tintti


Henkinen lottovoitto

Mä aloin eilen kirjottamaan puhelimella juttua siitä kuinka ahdistavaa on, että muut ihmiset yrittää koko ajan päättää mun elämästä ja kuinka raskasta on yrittää miellyttää kaikkia. Musta on jotenkin kummallista, että kaikki muut ihmiset tietää aina NIIIIN paljon paremmin, kun minä ite et mikä mulle on millonki parasta. Mitä alaa pitäis opiskella ja millasta työtä tehdä ja missä asua ja kenen kanssa saan olla kaveri ja miten pitäis viettää vapaa-aikaa, mitä vaatteita käyttää ja mitä syödä ja niin edes päin... puuh.

No mutta iloisempiin asioihin! Tosiaan mie kerroinkin jo, että sain töitä. (Jee!) Lisäksi olen ihan oikeasti löytänyt ties kuinka monen vuoden jälkeen taas järkevän päivä- ja unirymin. Heräilen nykyään ilman herätyskelloa siinä kuuden-seitsemän pintaan aamulla. Se on aikas hyvin, kun otetaan huomioon, että vajaa kuukaisi sitten saatoin herätä yhdeltä päivältä.

Olen tässä pikkuhiljaa alkanut opetella myös pitämään puoliani. Isoimmissa asioissa olen hyvin altis edelleen myötäilemään muita, mutta pienemmissä asioissa kykenen jo sanomaan oman mielipiteeni ja sanomaan ei, mikäli tarve sitä vaatii. Toisaalta olen myös opetellut poistumaan mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kokeillut asioita, jotka ovat ahdistavia ja epämiellyttäviä. Esim. uimahallissa käyminen, uusien korttipelien opettelu... muille kovin pieniä ja arkisia asioita, jotka tuskin tuottavat monellekaan minkäänlaista päänvaivaa ja ovat vallan mielekästä tekemistä. Minulle nämä asiat ovat kuitenkin olleet suuria edistysaskelia.

Olen myös uskaltautunut puhumaan asioistani avoimemmin omahoitajan kanssa ja jopa katsomaan häntä silmiin. (Yleensä olen tuijotellut vain varpaitani.) Jotenkin olo on ikään, kuin kaikin puolin vapautuneempi?

Onnelisuus on eräs asia, jota olen toisinan jopa pelännyt. En yksinkertaisesti ole uskaltanut olla onnellinen, sillä olen tottunut siihen, että kaikki romahtaa sillä samaisella sekuntilla, kun toteaa kaiken olevan hyvin. Nyt kuitenkin olen oppinut pikku hiljaa taas nauttimaan asioista ja elämään tässä hetkessä. Ihan sama mitä tapahtui eilen, tai mitä tapahtuu huomenna, tai tunnin päästä. Elämä on tässä ja nyt. Pari viime viikkoa olen huomannut hymyileväni, jopa nauravani. Olen ollut virkeämpi, iloisempi, onnellisempi, enkä ole itkenytkään yhtään niin paljon, kuin ennen. Paitsi eilen.

Jos ennen olin tuskastumiseen asti surullinen, BDI-kysely näytti sataa ja haudoin mielessäni vain tapoja päättää päiväni, nyt on kaikki vallan toisin. Olen saanut elämän haluni takaisin palavampana kuin koskaan. Se, jos jokin on uuden elämän alku.

Säästin parhaan viimeiseksi. Ensi viikolla miun haaveeni toteutuu ja saan oman hauvavauvan! ♥ Nyt miun haaveiden listalle jäis vielä se omakotitalo (millä rahalla?) ja prinsessahäät (no ehkä ensi elämässä), mutta kaikki aikanaan.  


♥: Tintti

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Nyt tapahtuu paljon ja äkkiä!

Mul ois teille ihan kauheesti kerrottavaa, koska mun elämä käänty ihan ylösalasin tyyliin yhdessä päivässä. Nyt on tapahtunu oikeasti ihan hirmusti ihania ja hyviä juttuja joitten uskoisin olevan avaimia onneen. Yleensä sanotaan, että on aika kääntää elämässään uusi sivu, mutta nyt pitää kyllä alottaa kokonaan ihan uus kirja.

En uskalla teille vielä kertoa mitä kaikkia muutoksia mun elämässäni tässä parin viikon sisällä tapahtuu, ennen kuin olen ihan varma kaikesta ja olen ensin kertonut asioista asianomaisille. Halkean! 

Jokin pikku ääni päässäni tosin ilkkuu vielä, että kaikki tulee vielä kääntymään huonosti ja romahdan pilvilinnoistani kaulaani myöten suohon. Varhain opin, miten hauras onni onkaan kuinka se ei kestä kauaa.


Mut jos nyt vaikka opettelis elämään ja nauttimaan tästä hetkestä...?

♥: Tintti

maanantai 12. maaliskuuta 2012

On niin helppoo olla onnellinen

Jos eilen kaikki tuntui hetkellisesti menevän päin sitä itseään ja myöhemmin siltä, että asiat ovat alkaneet järjestyä, niin tänään mulla vasta olikin onni matkassa.

Aamusella ei tarvinnut odotella sen enempää bussia, kuin metroakaan suunnatessani keskustaan työhaastatteluun. Olin reilusti etuajassa, mutta ei se haitannut. Minut otettiin vastaan samantien. Ehdin tuskin istahtaa, kun haastattelija ilmoitti, että hänelle tuli heti sellainen tuntuma, että sovin tähän hommaan ja paikka oli minun. Ei huono.

Työhaastattelusta pomppasin taas bussiin ja metroon, joka saapui juuri sopivasti laiturille. Olin taas yhtä hymyä.

Osastolle ehdin sikäli ajoissa, että olin missannut vain aamupalan ja aamukokouksen. Vastoin tapojani lähdin ulkoilun aikana ihan oikeasti lenkille sen sijaan, että olisin jäänyt sisälle pelaamaan, kuten yleensä.

Tehtiin lähes puolentoista tunnin lenkki korkeasaaren sillalle ja takaisin. Aurinko paistoi ja lämmitti mukavasti. Voi kevät!

Palattuamme osastolle etsin käsiini omahoitajani ja koiran hankinta haaveilleni näytettiin vihreää valoa.
Nyt kun vielä saisi sen oman koiran, niin mun elämä ois aikalailla perfect! ♥  

ps. miten ihminen ehtii muutamassa kuukaudessa haalia niin jumalattoman paljon roinaa itselleen? Vaatteitakin on varmaan viis jätesäkillistä. Huh huh.

Oikeesti herättäkää mut! Ei mul voi mennä näin hyvin!

♥: Tintti

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Asioilla on tapana järjestyy, sen huomaa kun elämä vääristyy

Viime viikko hurahti nopeasti. Iho kihelmöi jännityksestä. Hymyilytti ja nauratti pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen oli jotakin mitä oikeasti odottaa. Aurinko paistoi, unirytmi alkoi tasaantumaan. (Nukkumaan klo 23.00-01.00, herätys ilman kelloa 6.00-7.00)  Olin hetkittäin onnellinen. Ainakin melkein.

Lauantaina tuntui, kuin en olisi masentunut koskaan ollutkaan, uskalsin suunnitella tulevaisuutta ja haaveilla tulevasta. Nyt olo on taas tuskastuttavan epävarma. Toiveikas, mutta epävarma. Ei siksi, että katuisin tekemiäni päätöksiä, sillä tiedän niiden olevan avain onnellisempaan ja parempaan elämään.

No, onneksi varmuutta joihinkin asioihin saan oletettavasti huomenna, kun pääsen juttelemaan omahoitajan kanssa. Minulla on sellainen kutina, että tulen saamaan myös paljon positiivista palautetta uusien tulevaisuuden suunntelmieni suhteen, sen verran näkyvästi ovat minua yrittäneet tökkiä oikeaan suuntaan...

Ja ainahan mä olen tiennyt mitä PITÄISI tehdä, en vain ole syystä tai toisesta halunnut tehdä niin. Nyt minua ei kuitenkaan pystäytä enää mikään.

Toivottavasti asiat alkavat nyt järjestyä ja yhdestä hyvin hyvin pitkäaikaisesta haaveestani tulee vihdoinkin totta. ♥

Mainio motivaatio biisi tähän väliin:



♥: Tintti




lauantai 10. maaliskuuta 2012

I like my money right where I can see it - hanging in my closet.

Oon pitkään miettiny, että niille jotka haluavat olla laihoja on keksitty kaiken maailman diettejä ja laihdutusohjelmia. Entäs sitten me laihat, jotka emme meinaa millään lihoa? Missä meidän vinkkimme ja ohjelmamme? Mitä?

No. Löysin minä eilen yhden artikkelin asiaa koskien.

Alipainoiselle

Julkaistu 20.07.2006
Nostaaksesi painoasi sinun pitää syödä entistä suurempia ruoka-annoksia ja nauttia usein energiapitoisia välipaloja, rasvaakaan ei ole tarvetta kaihtaa. Ruoan terveellisyydestä, rasvan laadusta ja kuidun saannista kannattaa yrittää pitää kiinni. Jos olet himoliikkuja, liikkumisessa voisit olla jatkossa maltillisempi.

1) Pyri saamaan ruuasta energiaa enemmän kuin kulutat. Ruuan määrästä ja laadusta riippuu, miten paljon energiaa kertyy. Peruselintoiminnot ja liikunta kuluttavat energiaa. Jos energian saanti on suurempaa kuin energian kulutus, ylimääräinen energia varastoituu rasvana eli sinulle alkaa kertyä lisäkiloja. Naiset kuluttavat keskimäärin 7.500 - 8.800 kJ / 1.800 - 2.100 kcal energiaa päivässä. Miehet kuluttavat keskimäärin 9.200 - 10.900 kJ / 2.200 - 2.600 kcal energiaa päivässä.

2) Tee itsellesi koko päiväksi aikataulu ruokailuista ja välipaloista. Syö säännöllisesti 2-3 tunnin välein vaikka sinulla ei olisikaan nälkä.

3) Syö runsaasti rasvaa sisältävää ruokaa. Rasvassa on yli kaksi kertaa niin paljon energiaa kuin hiilihydraateissa tai valkuaisaineissa, siksi rasvan lisääminen on tehokkain tapa lisätä ruuasta saatavaa energiaa. Suosi kuitenkin pehmeitä rasvoja: kasviöljyjä ja pehmeitä margariineja. Myös kalan rasva on pehmeää rasvaa. Pehmeissä rasvoissa on hyvälaatuisia rasvahappoja eivätkä ne sisällä kolesterolia. Kasviöljyt ovat myös hyvä E-vitamiinin lähde. Öljy sopii kaikkeen ruoanlaittoon, leivontaan ja salaatinkastikkeisiin. Kasviöljy on 100 % rasvaa. Ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa voi käyttää rasvaa tavanomaista reilummin samoin kuin myös leivän päällä.
- tohtori.fi

Vedin läskiksi ja menin pizzalle. Haittaakse?

Läskeilyn jälkeen päädyin shoppaileen tämmösiä:

Takista sai 50% alea ja hinnaksi jäi 40€. Ei välttämättä kovin käytännöllinen, mutta onpahan ainakin pehmeä ja lämmin ostos. ♥


Laukusta puolestaan sai alennusa -20% ja hinnaksi jäi 32€


Ja koska aateltiin tytsyjen kanssa painella vähän paitoja tässä joku veekendi niin kävin tiimarista noutamassa vähän maaleja ja kontaktimuovia.



Oli vähän tynkä ja turha päivitys, kun oon joku maailman väsynein. Menin eilen yhen aikoihin nukkumaan ja heräsin seitsemältä taas mitä ihanimpiin painajaisiin. (Mies oli lähtenyt jonkun punapäisen kassan matkaan...) Väsytti ihan vierävästi heti aamusta, mut uni ei vaan enää tullu uudestaan. Toivottavasti nukkuisin tämän yön jo vähän paremmin.


♥: Tintti

Tintti pähkinänkuoressa osa 9. Rakastan

Vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä tämän. En edelleenkään osannut valita vain yhtä asiaa, joten listailin rakastamiani asioita. Huom. järjestys on enimmäkseen luokkaa, mitä ensimmäisenä on mieleen juolahtanut, eikä niin, että rakastaisin ensimmäisenä olevaa asiaa eniten.

Rakastan...

ystäviä
perhettä
sukulaisia
Leevi kaniani ♥
miun avomiestä
auringon paistetta
kesää
hyviä kirjoja ja elokuvia
herkuttelua
shoppailua
piirtämistä ja kirjoittamista
auringon laskuja
täysikuuta
kauniita maisemia
naurua
virkeänä heräämistä
eläimiä
hyvää musiikkia
aforismeja ja mietelauseita
rakastumisen tunnetta
positiivisia yllätyksiä
jne...



perjantai 9. maaliskuuta 2012

One Lovely Blog Award




1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
Tämän ihanaisen tunnustuksen minulle lahjoitti Henna, kiitos siitä! ♥


2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.

Fakta 1 - En osaa kokata
En ole koskaan ollut hyvä ruoanlaitossa. Köksän tunneilla selvisin ilmeiseksi siksi, että seurasin tarkkaan kirjan ohjeita ja kyttäsin koko ajan vierestä miltä ruoka näyttää. Nykyään poltan riisitkin tiukasti kattilan pohjaan kiinni. Uunista ulos tullessaan kaikki ruoka näyttää aikalailla samalta: joltakin epämääräiseltä mustalta möykyltä.

Ilmeisesti jotakin hyötyä siitäkin, että mieheni on kokki.

Fakta 2 - Sairastan skolioosia
Selkäni ja selkärankani on siis vähintään yhtä kieroutunut, kuin mieleni. Skolioosini todettiin yläasteella ja se on kai ainakin jossain määrin perityvä. Se johtunee myös aika varmasti siitä, että jalkani ovat eri pituisia, kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin.

Skolioosia hoidettiin korsetilla ja sen vuoksi olin myös ajoittain sairaalahoidossa. Ei huonoa, jos ei jotain hyvääkin. Selänteen Teemu toi meille suklaarusinoita ja pehmopandat samalla, kun kävi toivottelemassa pikaisia paranemisia. (Harmi, että tästä ei paljon parannuta.)

Skolioosista ja siihen liittyvistä tuntemuksista mahdollisesti myöhemmin lisää...


Fakta 3 - Nukun liikaa
Kykenen nukkumaan 20tuntia putkeen, jos kukaan ei herätä minua ja toistamaan saman seuraavana päivänä. En vieläkään tiedä onko se hyvä, vai huono juttu.

Fakta 4 - Mieheni ex-naiset ovat kavereitani
Joidenkin mielestä on hyvin omituista, että tulen niin hyvin juttuun joidenkin mieheni exien kanssa. Yhden heistä lasken jopa parhaimpiin ystäviini. Ihmiset kummastelevat aina, kun kuulevat mitä kautta tunnemme toisemme.

Ilmeisesti minulla ja miehelläni sitten on edes jotakin yhteistä - nimittäin hyvä naismaku. :DD

Fakta 5 - Blondeus on minulle pakkomielle.
Värjään hiukseni aika ajoin ruskeaksi, mutta aina lopulta päädyn vaalentamaan ne uudelleen. Voitte varmasti kuvitella kuinka huonossa kuosissa tukka on 13-vuoden jatkuvan värjäys ja värinpoisto kierteen jäljiltä. Nyt yritän oikein kovasti kasvattaa omaa väriä, mutta viimeksi tänään vilkuilin kaipauksella alessa olevia värinpoistoja...

Fakta 6 - Shoppailen kun ei olisi varaa
Kun valitan köyhyyttäni, päädyn ostamaan vaatteita/meikkejä/kirjoja. Aina. Sitten kun sitä rahaa taas oikeasti olisi ja tulisi tuhlattavaksi asti ryhdyn hyvinkin pihiksi, eikä minulla muka ole varaa mihinkään.

Fakta 7 - Jotenkin vedän nämä jutut aina vähän yli
Valitsin näitä faktoja oikeasti varmaan kolmisen tuntia...


3. Lahjoita tämä sama tunnustus 5:lle blogille/bloggaajalle. 

Väsynyt - ei onnellinen

Toinen viikko osastolla ohi. Väsyttää ja pitäisi jaksaa siivota. Sotkut, jotka lupasin siivota viime lauantaina lojuvat edelleen samoissa paikoissa. Viime viikon vaatteet sohvalla, liikuntakamat makuuhuoneen lattialla. Lupaan taas itselleni, että huomenna jaksan. Kaikki on aina huomenna, muttei ikinä tänään.

Melkein jo odotan, että joku tulee sanomaan, että kyllä nyt PITÄISI jaksaa. Ei kenenkään kuitenkaan tarvitse sitä ääneen sanoa, sillä pikkuinen ääni päässäni tolkuttaa sitä kiusaajien äänellä minulle muutenkin. Senkin laiska paska! Mikset siivoa? Sä olet ollu osastolla vaivaset neljä tuntia, etkä oo sielläkään muutaku pelannu ja puhunu! Kyllä sun pitäisi jaksaa!

Vaan kun en jaksa. Ei se osastokaan mikään leikkipaikka ole. Siellä tehdään töitä itsensä kanssa ja se jos jokin on raskasta. Miltä tänään tuntuu? Miksi? Mitä asialle voidaan tehdä? Ja sitten käydään läpi elämänkerta päivästä toiseen, ees ja taas ja etsitään sieltä syitä ja seurauksia. Raskasta ja uuvuttavaa, mutta saadessaan edes jonkinlaisen oivalluksen myös todella palkitsevaa.

Eniten itselläni on työstettävää menetetyn itsetunnon ja itseluottamuksen kanssa. Koulukiusaaminenkin lienee hyvä käsitellä, sillä se on tämän masennukseni vyöryn aloittanutkin. Jotenkin sitä kuitenkin haluaisi vain unohtaa... Harmi, ettei asiat toimi niin. Saatan unohtaa syyt, mutta alintajuntani muistaa kyllä seuraukset: sosiaalisten tilanteiden pelon, liiallisen miellyttämisen halun, ahdistuksen, riittämättömyyden tunteen...

Mitä vittua noi kyttää?

Mua itkettää 
Multa hajoo pää
Hirvittää
Hävettää
Väsyttää


: Tintti

torstai 8. maaliskuuta 2012

Painajainen haavat uudelleen avaa

Mies oli taas myöhään ulkona, joten jouduin menemään yksin nukkumaan. Ei tullut mitään.

Olin aikaisemmin päättänyt, että koiralla ei tule olemaan mitään asiaa koko makuuhuoneeseen, mutta toisaalta, jos vieressäni ei kerran nuku kukaan muukaan, miksei koira voisi olla vieressä turvanani? Yksin nukkuminen kun on niin tavattoman yksinäistä. (Onneksi tässä on vielä tovi aikaa miettiä sopivaa ratkaisua...)

Näin tuttuja painajaisia. Niin todentuntuisia, etten ollut varma tapahtuivatko ne sittenkin oikeasti.

Mies ryömi humalassa eteisestä makuuhuoneeseen, muttei ollut yksin. Nainen oli minulle ennestään tuttu. Olin jo pitkään ollut varma, että heidän välillään oli ollut jotakin. He suutelivat häpeilemättömästi edessäni. "Ai täällä olikin jo joku".

Minä tiesin! Tiesin sen! Se nainen oli käärme, joka oli koko ajan havitellut miestäni. Järjestin kohtauksen, johon mies vain tyynesti totesi, samalla maireasti hymyillen, että hän sai tehdä mitä tahtoi ja jatkoi naisensa hellimistä. Nainen näytti nauttivan tilanteesta. Hänen katseensa kertoi, että hän oli ylpeä saavutuksestaan. He pettivät minua riettaasti edessäni, omassa vuoteessani.

Kohtaus vaihtui. Mies ilmoitti lähtevänsä. Suhteestamme ei kuulemma tulisi mitään. "Olisihan se pitänyt arvata jo alusta asti". Yritin anella ja kysellä, mutta ainoa vastaus oli, että minun olisi parempi ilman häntä. "Se johtuu siitä naisesta, eikö johdukin? Myönnä!" Mies ei myöntynyt. Suostui sentään jäämään vielä yöksi.

Heräsin säpsähtäen kolahdukseen. Sydän löi tuhatta ja sataa. Itku teki tuloaan. Hapuilin käsilläni tyhjää vuodetta. Mies ei ollut siinä.

Kello tuli kaksi. Nukahdin uudestaan. Kun seuraavan kerran heräsin kolahdukseen, mies kömpi humalaisena viereeni. Sanoi rakastavansa. Nukahdin taas.

Uni jatkui. Mies oli kadonnut, eikä vastannut puhelimeensa. Olin huolesta soikeana. Facebook paljasti, että hän oli muuttanut parisuhdestatuksensa ja poistanut itsensä Facebookista. Minun tilakseni oli automaattisesti muuttunut kylmä toteamus: "jätetty".

Vihdoin sain miehen vastaamaan puhelimeen. Ei kuulemma ollut ehtinyt vastaamaan siihen. Ai kolmeen päivään? Hänen tekemisensä eivät kuulemma kuuluneet enää minulle. Asuminen saman katon alla oli vaikeaa, riitelimme jatkuvasti. Mies vältteli minua, toivoi, että lähtisin. Kuherteli heleästi nauravan naisen kanssa parvekkeella...

Oli taas yö. Säpsähdin hereille ikään kuin vain tarkistaakseni onko mies yhä siinä. En tiennyt olinko hereillä vai unessa. Olimmeko sovussa vai riidoissa?

Kello näytti puoli viittä. Hakeuduin miehen kainaloon, toivoin, että pitäisi kiinni, eikä päästäisi ikinä irti. Loppuyön nukuin jo hiukan levollisemmin, joskin yhä säpsähdellen.

Voisko joku selittää miten ihmeessä noi unet auttaa mua paranemaan?






Pertti

Yksin nukkuminen,
ei aina ole kovin mukavaa,
mutta kun Elviksen 
peitoksensa saa
on jo paljon kivempaa.

Läheisyyden kaipuutakin
voi lievittää käpertymällä
suuren nallen kainaloon,
karhun halaukseen
sen uskollisen vanhan ystävän.

Vaikka sekään ei enää
nää unia kuin yhdellä silmällään.

Ainakaan, se ei pyöri unissaan,
vaan on ihan paikallaan
ja antaa minun luvan
painaa pääni pehmeään nukkaan
ja nukahtaa uneen ihanaan.


Nukkumisen nurja puoli

Yksin nukkuminen
ei ehkä kuitenkaan
loppujenlopuksi
olekaan niin kauheaa,
kuin ensikertaa
tuli ajatelleeksi.

Ainakaan kukaan
ei makaa sinun kädelläsi,
tai pidä omaa kättään
sinun allasi,
jolloin selkä tulee
aikamoisen kipeäksi.

Toisaalta yksin nukkuminen,
on tavattoman yksinäistä.

Tarjoaisitko nyt, ehkä selkähieronnan?

♥: Tintti

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä


Tänään käytiin lääkärin kanssa läpi mun terveydentilaa ja hoitosuunnitelmaa, joka oli varsin lyhyt ja ytimekäs: pysy elossa ja käy osastolla.

Ensimmäiseksi osaston lääkäri yllätti minut kuitenkin hehkuttamalla, kuinka marraskuussa terveyskeskuksessa minua hoitanut lääkäri on itseasiassa Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri. Paljon parempaa ja asiansa tuntevaa lääkäriä en siis ilmeisesti olisi voinut itselleni toivoa.

Puheeksi tuli myös skolioosini ja lääkärini tuli kysäisseeksi asiaa, joka harvoin on skolioosini yhteydessä otettu esille: onko minulla eri pituiset raajat? Tosiaan, toinen jalkani on hitusen pidempi, kuin toinen. Entä onko minulla sen takia kengässä koroketta? Eipä muuten ole, eikä asia ollut tätä ennen tullut koskaan puheeksikaan. En voinut olla miettimättä, että jos minun toista kenkääni olisi koko ikäni korotettu niin, että molemmat jalat olisivat olleet saman pituisia, olisiko skolioosini näin paha, tai olisiko sitä ylipäätään ollenkaan?

Venlafaxin 75mg
Mirtatsapiini 15mg
Valitin myös, ettei lääkkeillä ole vaikutusta ja niiden määrää muutettiin taas. Mirtatsapiinia on venkslattu edestakaisin ties kuinka monta kertaa ja venlafaksiinia taasen nostettu pikku hiljaa. 

Alussa söin viikon verran 35mg venlafaxiinia ja 7,5mg mirtatsapiinia. Viikon päästä venlafaxin nostettiin 75mg:aan ja mirtatsapiini 15mg:aan. Kuukauden kuluttua venlafaxin nousi 150mg:aan ja mirtatsapiini 30mg:aan. 
Venlafaxin 150mg

Aloittaessani hoidot pyskopolilla siellä oleva lääkäri laski mirtatsapiinin takaisin 15mg:aan ja tänään osaston lääkäri pudotti määrän vielä puolet pienemmäksi, eli 7,5mg:aan. Venlafaxinia sen sijaan nostettiin nyt 225mg:aan.

Musta on edelleen jotenkin hirveen hupaisaa, että varsinkin alussa, kun vedin naamaani tasan kaksi pilleriä päivässä -toisen aamulla ja toisen illalla - oli mieheni sitä mieltä, että minulla on lääkkeitä kauhea KASA. Ihan naurettavaa. (Voisin hyvin kuvitella, että tämä huvittanee ainakin yhtä lukijoistanikin.)
Nykyinen päiväannokseni pitää sisällään: 150mg+75mg venlafaxinia aamuisin ja 7,5mg mirtatsapiinia iltaisin . Nokkelimmat pokkelimmat ehkä hoksasivat, että tuo pieni pyöreä on e-pilleri ja isompi möllykkä puolestaan biotiinia.

Mirtatsapiinin "hauska" puoli on se, että mitä pienemmän määrän sitä ottaa, sitä enemmän se väsyttää. Minua väsyttää ihan liikaa ilman sitäkin, joten olen aina välillä pahistellut ja ollut syömättä koko lääkettä. Tiedän kyllä, että pitäisi syödä niitä säännöllisesti, jotta niistä olisi jotakin apua.

Lääkkeet aiheuttavat sivuoireenaan myös ikäviä painajaisia. Ennen nautin tyytyväisenä unettomista öistä. Oli mukavaa, kun tiesi, että nukkumalla pääsi autuaaseen tiedottomuuden tilaan, se oli vähän niin kuin ei olisi ollut missään. Kuolleen leikkiminen - se oli minun pakokeinoni. Nyt sekin on viety, koska aivot ovat päättäneet jälleen ruveta käsittelemään asioita myös nukkuessani. Lääkärin mielestä se oli hyvä juttu, minusta ei niinkään. En ennen tiennyt, että unien näkemättömyyskin liittyy masennukseen ja puolestaan se, että alkaa näkemään taas unia viittaa parantumisprosessin käynnistymiseen. Nyt pitäisi kai olla iloinen?

Mielialalääkkeiden lisäksi vetelen aamusin eläimille tarkoitettua biotiinia ja seuraavien menkkojen aikana voisin koittaa taas alkaa muistamaan syödä noita e-pillereitäkin. Pidän nyt nimittäin taukokuuta niistä, koska viime liuskasta unohtui syödä tyyliin joka toinen pilsu. Muisti on hyvä, mutta lyhyt.

♥: Tintti




tiistai 6. maaliskuuta 2012

Minä ja muut


Jos olisin puu...

Kyselin teiltä viime viikolla näkemyksiänne kuvaan aiheesta "jos olisin puu". Nyt kerron oman näkemykseni asiasta.

Varpunen osui oikeaan todetessaan minun olevan allapäin. Näinhän se on. Olen tuskastumiseen asti surullinen ja masentunut. Olen suorastaan juurtunut paikoilleni tähän ikävään ja synkkyyteen, tässä kivikkoisessa ja ankeassa ympäristössäni. Pikkuruinen lehti taas kuvastaa nimenomaan sitä pikkiriikkistä toivoa paremmasta.  Puun mutkitteleva runko puolestaan kielii skolioosista kärsivästä selkärangastani. Entäs sitten pilvet? Puun kannalta on toki tärkeää saada vettä, jotta se jaksaisi kasvaa. Pilvet kertovat, että minulla on vielä tukijoita ja apua on tulossa. Toisaalta ilmassa kuitenkin leijuu pelko siitä, että saan salamasta, joka taas tarkoittaa vain lisää vastoinkäymisiä.

Huomasitteko muuten kuinka puu on kallistunut kumaraan vasemmalle päin, mutta pikkuruinen oksa hapuilee oikealle? Pienen pieni ristiriita tunteissani saa minut kaipailemaan hetkittäin muualle, vaikka suurin osa minusta haluaakin vain pysytellä paikoillaan tutussa ja turvallisessa (vaikkakin karussa ja ikävässä) ympäristössä.


Minä ja muut

Tämän viikon aiheena oli piirtää kuva, joka kuvasti itseään ja muita ihmisiä. Aiheen voi käsittää toki hyvinkin monella tapaa, mutta minun photoshop versioni aiheesta näyttäisi tällä kertaa tältä:


Kaipailisin taas teidän analyyseja ja mielipiteitä kyseisestä kuvasta ja aiheesta ylipäätään. :)

Muita aatteita...

Tänään olen ollut ihan jumissa niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Ajatukset kiertävät sekalaista ympyrää.

Aamulla mietin muun muassa miellyttämisen haluani. Ajatus lähti kai liikkeelle siitä, että mies oli taas rymynnyt kotiin aamuyöstä. Eikä siinä vielä mitään, ryypätköön kavereidensa kanssa jos siltä tuntuu. Olisi silti ihan kiva, jos siitä voisi jotenkin ilmoittaa, ettei tarvitse valvoa yömyöhään huolesta sekaisin. Muutenkin menemisistä voisi edes joskus yrittää sopia yhdessä, mutta ei. Miehellä on omat menonsa ja minulla omani. Ei puhettakaan, että saisin kutsua sukujuhliin, tai että tulisi mieleenkään pyytää minua mukaan lomamatkalle kokonaan toiseen maahan. Matkustelkoot, ei haittaa.


Se haittaa, että jään yksin. Perustelin taas lähinnä itselleni oikeutta koiran hankintaan nimenomaan tällä yksinäisyydellä. Mies ei ole koskaan kotona ja minä kaipaan seuraa.  Ja miksei mulla muka vois olla koiraa seurana, kun mies ei kuitenkaan ole juuri koskaan kotona? Ihan vissi on se, että jos en saa sitä seuraa täältä, haen sitä ennen pitkää jostain muualta.

Jäin miettimään koiran hankintaa. Jäin miettimään miellyttämisen haluani. Olenko tosiaan siinä pisteessä, että valitsen koiran nimenkin jo ystävieni mieltymysten mukaan? Ihan älytöntä. Miksi minä sitten teen niin? En tiedä. En tosiaankaan tiedä.

Vaikeaksi asia muuttuu siinä vaiheessa, kun yksi ystävä on yhtä mieltä ja toinen toista. Kumpaakin pitäisi miellyttää, mutta se on kerrassaan mahdotonta. Normaali ihminen muodostaisi ihan oman mielipiteen. Minun vammapääni ei siihen kykene. Se vain kuiskii vihjailevasti: pitää olla muille mieliksi, pitää tehdä niin kuin ne sanoo, tai ne ei enää pidä meistä.

Mutta jos vain miellytän muita, en ole oma itseni, jos teen vain niin kuin toiset parhaaksi näkevät lakkaan olemasta minä. Mitäs me sitten tehdään?


ps. Mun päässä on soinu koko päivän yksi tällainen biisi...


♥: Tintti



maanantai 5. maaliskuuta 2012

Eilen neljä tuntia mä itkin eikä mikään helpota

En osaa elää
En näissä kengissä, en tässä talossa, en tällä kadulla 
En osaa elää 
En elokuvissa, en yöjunissa, en kenenkään kodissa ilman sinua 


Ihan liian iso ikävä. En tiedä miten se taas yhtäkkiä iski. Tai ehkä tiedänkin. Kaipasin taas hetkellisesti jotakin turvapaikkaa ja ajatukset kulkivat tavanomaiseen tapaansa: pakko päästä pois → mummi → ai niin joo...

Merkillistä miten asioita voi sillä tavalla "unohtaa". Ei nimittäin ole ihan ensimmäinen, eikä varmasti viimeinenkään kerta kun tulen ajatelleeksi, että voisin mennä mummille, ennen kuin muistan, että ai niin, se asustaakin nykyään pivien päällä. Sitten iskee suunnaton tarve näännyttää itsensä nälkään.

Onneksi, tai epäonneksi täällä on vaikea kuolla nälkään. Varsinkaan silloin, kun mies päättää tehdä sitruuna karamellisoituja räiskäleitä. Ne + sitruuna-lakritsi jäätelö = NAM! ♥


Plätty kermavaahdolla


Vaikkei tuo mörrimöykky niin koirista perustakkaan, niin kai se silti on ihan kelpo mies. Eilenkin se jäi miun kanssa vaan halailemaan ja kattelemaan Muumipeikkoa ja pyrstötähteä, vaikka sen oli tarkotus mennä johki synttärikesteille. ♥

Ei mulla nyt muuta. Huomenna varmaan taas jotain syvällisempää kuvajuttua, kun osastolla olis taasen kuvaryhmä. Sit voisin kertoilla teille myös oikeat vastaukset tuohon aikaisempaan puu juttuun, sikäli mikäli se ketään kiinnostaa.


♥: Tintti

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Neiti takkutukka, lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka

Munhan piti eilen siivota. Siivosinkin, nimittäin olohuoneen kaapit. Minä kun jotain teen, niin saatan tehdä sen hyvinkin hitaasti, mutta huolellisesti. Järjestin kaikki olohuoneen laatikot ja hyllyt. (Paitsi miehen romulootat.) Lisäksi järkkäsin korurasiani ja pyyhin pölyt. Sitten sama homma vessassa. Kaikki hyllyt tyhjiksi, pölyt pois ja tavarat uuteen järjestykseen.

Siinä se mun siivoominen sitten olikin. Tänään voisin jassaa siivota makkarin (=järkätä meikit ja vaatekaapit), kunhan tuo yks mörri heräilee. Mies saa kyllä itse hoitaa keittiönsä. Joku raja se on tässäkin oltava. Mikäli oikein reippaaksi heittäydyn saatan jassaa myös imuroida ja pestä lattiat. Ehkä.

Se miksi mun siivoominen kestää, johtuu yleensä hyvin pitkälti siitä, että välillä pitää ruveta touhoomaan jotain muuta. Esimerkiksi kattomaan telkkaria ja sen jälkeen laulamaan. (Tein muuten henk.koht. enkkarin Adelen Someone like you kipaleelle.) Ja koska mulla oli iso ja sotkunen tukka, niin tottahan toki siitä piti ottaa kaikki hyöty irti. Niinpä otin krapula-aamun sessioksi pienet kameraleikit edellispäivän meikeissä. Perus.





Mun yleisimpiä mielialoja tällä hetkellä kuvastaa varmaan nämä:




Hetkinen! Eikös sunnuntai ollutkin lepopäivä...?

♥: Tintti






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...