lauantai 11. helmikuuta 2012

Perjantai 13

Oon aika varma, että jollekin on tapahtunut pahanlaatuinen laskuvirhe ja (tänään/)eilen oli oikeasti perjantai 13. Sen verran oli mutkia matkassa.

Meillä ei tosiaan mennyt Lyylin (se hoitokoira) kanssa ihan putkeen. Ensinnäkin lähdettiin kahdeltatoista suunnistamaan Malmille eläinlääkäriin epäiltävien pissataudin ja silmätulehduksen takia. No, joku kiva tyyppi oli keksinyt nimetä kaksi pysäkkiä samalla nimellä ja jäätiin liian aikaisin pois. Sijainnista ei ollut hajuakaan. Oltiin suoraan sanottanu eksyksissä.

Lyyli pomppi ja puri hihnaa samalla, kun Rouva T. yritti antaa meille puhelimitse reittiohjeita. Löydettiin perille ja eteen tuli heti seuraava ongelma. Lyylin olisi pitänyt antaa pissanäyte, mutta neitiä ei yllättäen enää pissattanutkaan - yhtään. Eipä ketään tietenkään pissata silloin, kun PITÄISI pissata. Sen enempää lompakko, kuin koirakaan ei tykännyt jäljelle jääneestä vaihtoehdosta. Ultraan ja näytteen otto neulalla suoraan rakosta. Auts!

No Lylpe sai lääkkeet ja pienen seikkailun jälkeen oltiin viiden aikaan kotona. Olis pitänyt siivota. Sen sijaan päätin ensin leipoa jotakin makeannälkääni. Sain aikaseksi osaksi pohjaan palaneita - jotain. Murotaikinaa, välissä mansikkahilloa ja päällä tomusokeri-metsämansikka kuorrute. Niistä tuli ainakin jano, jos ei muuta.

Seuraavaksi kauppaan. Piti ostaa munavoihin voita ja jääpusseja. Koiran ruoan kyllä muistin, muuta en. Tupareissa tarjoillaan siis siskoni tapaan terveysmunavoita - ilman sitä voita ja lämmintä boolia. Haittaakse?

Kauppareissun aikana Lyyli oli onnistunut saamaan roskiskaapin oven auki ja popsimaan roskikseen päätyneet leivosten reunapalat. Kaipa sekin ansaitsi herkutella päivän koitosten jälkeen.

No eipä siinä. Seittemän aikaan pääsin vihdoin siivoamaan. Pyyhin pölyt, imuroin, pesin lattiat ja tiskasin tiskit. Niin ja pesin pyykkiä. Muun muassa sen päiväpeiton, johon yksi kusiluntti oli lirauttanut pissat muina miehinä. Eipä siinä, sain päiväpeiton juuri laitettua kuivumaan, kun tönäisin pyykkitelineen nurin - > se kaatui sohvapöydän päälle, jossa sattui seisomaan kokislasi -> peitto kokiksessa. Ähäkutti.

Nyt meen pesemään tukkani ja laittamaan sävyttävän hoitoaineen päähän. Olen sen ansainnut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...