Päivällä esitän normaalii ja leikin, et oon elämässä kii

Keskiviikko. Vielä kolme päivää. Sitten saan nukkua ihan niin pitkään kuin haluan.

Mun hauva hoidokki lähti eilen kotiin. Nyyh. :'< Tuntui todella omituiselta ja yksinäiseltä mennä yksin nukkumaan. (Mies tulee nukkumaan yleensä vasta aamuyöstä.) Itkin itseni uneen.

Aamulla en löytänyt avaimia. Itku ja paniikki. Vatsakipu ja selkäsärky. Taas sama vanha kysymys mielessä: onko pakko?

Lännen nopeinta ja risti seiskaa. Siitä on aamupäiväni tehty. Oleskeluhuoneen hyllystä löytyi myös kiva värinvaltaus peli, josta taisi samantein tulla mun lemppari. Onnistuin myös voittamaan kaksi ensimmäistä erää, vaikken yleensä strategiapeleissä loistakkaan.

Olen kuluttanut luppoaikaa myös lukemalla "miehekkäästi irti masennuksesta" opusta. Ajatukset tosin harhailevat niin, etten pysty keskittymään ja huomaan lukevani samaa kohtaa viidettä kertaa. Haittaakse?

Iltapäivällä meillä oli salsatunti! Minulle tulee yleensä vastaavilla ryhmätunneilla yhtäkkiä jotenkin todella tönkkö olo. Tuntuu, että tiedostan kehoni liian hyvin ja pelkään näyttäväni todella typerältä. Tekisi mieli taipua enemmän, mutta sekin alkaa tuntua typerältä. Yritän pysyä mukana askelissa, mutta oikea ja vasen menevät jatkuvasti sekaisin ja kohta oikean jalan tilalla on kaksi vasenta. Muutaman yrityksen jälkeen menee jo paremmin. Muutkin mokailevat ja alkaa jo hiukan hymyilyttää. Ei tämä ehkä niin vakavaa olekkaan. Tunnin päätteeksi olo tuntuu virkeältä viisi minuuttia.

Linja-autossa kuuntelen taas matkustajien puhetta. Takanani nainen puhuu puhelimessa ja mieleeni nousee automaattisesti samantien yksi lause: "ei ole kääpiö, eikä maahinen, kai". Ulos hypätessä on pakko tarkistaa. Ei voi olla totta. Totta se kuitenkin on. Olen juuri "salakuunnellut" Saija Lentosen perheonglmia.

Palaan tyhjään kotiin. Ensimmäistä kertaa viikkoihin ketään ei ole vastassa. Ei miestä, ei koiraa. Ei ketään, jota varten olisi kannattanut palata. Vain tyhjyyttä. Itkettää taas. Huomaan katuvani, etten hypännyt metron alle. Ei täällä kukaan olisi minua kuitenkaan kaivannut.

Vielä eilen oli jotain mitä odottaa, joku joka odotti minua. Huononakin päivänä pelkkä hännän heilautus sai minut hymyilemään. Nyt ei hymyilytä enää mikään. Itkettää.

Yritän etsiä asiasta joitakin hyviä puolia. Keksin vain yhden. Nyt voin hillua kotona koko loppupäivän yöpaidassa ja nukkua, sillä minulla ei ole enää ensimmäistäkään syytä poistua kotoa, tai nousta edes vuoteesta. Tarkemmin ajateltuna en tiedä, onko sekään loppujenlopuksi niin hyvä asia.

Kiitos ja hyvää yötä.

Päivän positiivisuuspläjäys: miäs on mulle velkaa jo kahdet hamekankaat!

♥: Tintti

Kommentit

Suositut tekstit