MAN VS DOG

Asioita arvostetaan sen mukaan mistä sen saavuttamiseksi on pitänyt luopua.

Olen alkanut tulla juttuun psykologini kanssa. Mukavahan hän on ollut alusta alkaen, mutta olen hiukan hidas "lämpenemään" vieraille ihmisille. Nyt pystyn puhumaan hänelle melkein kuin ystävälle. Melkein, sillä olen edelleen aika hyvä puhumaan itseni pois tilanteesta viimeistään siinä vaiheessa, kun kysymys "pärjäätkö sä kotona?" tulee ajankohtaiseksi, niin kuin se aina välillä tulee.

Tulee aina jotenkin hyvä fiilis, kun pysokologi nauraa kanssani, niin kuin esim. tänään hänen kysyessään mitä yhteistä minulla ja miehelläni on. En voinut sille mitään, mutta purskahdin siinä silmänräpäyksessä nauruun. Nii'in. Sanoppa se.


Tultiin siihen tulokseen, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Toisaalta ei edelleenkään päästä yli, eikä ympäri siitä asiasta, jonka luulin olevan jo selvä. Aihe, josta tapeltiin jo viime vuonna, asia joka piti olla jo sovittu. Ehto, jonka piti täyttyä, että ylipäätään jatkaisin seurustelua miehen kanssa.  Toisinaan sitä haluaa ajatella toisen puhuvan totta niin paljon, että lopulta uskoo sen todeksi. Tottakai asioita on helppo luvata, vaikein osuus on pitää lupauksensa. Nyt ollaan kuitenkin vaikeiden päätösten äärellä ja kysymys kuuluu: mies, vai koira? (Miten ihminen, joka ei osaa päättää ostaako mansikka-, vai vaniljajogurttia voisi osata tehdä näin isoja päätöksiä?)

Tämä on muuten se tilanne, johon ei kannata joutua. Koira nimittäin voittaa ennemmin, tai myöhemmin, eikä luultavasti tee kenenkään itsetunnolle hyvää tulla jätetyksi koiran takia.

Voisi luulla, että olen jo päättänyt ja tiedän mitä haluan tehdä - ja ehkä tiedänkin. En vain ole koskaan osannut luopua.

Pelkään, ettei meille ole annettu vapautta luopua edes tahdostamme.






MIKSI KOIRAT OVAT PAREMPIA KUIN MIEHET:

- Koirat kaipaavat sinua, kun olet poissa
- Koirilla ei ole ongelmia osoittaa kiintymystään julkisesti
- Koirat myöntävät mustasukkaisuutensa
- Et koskaan mieti, onko koirasi sinulle kyllin hyvä
- Koirat tuntevat syyllisyyttä tehtyään jotain väärin
- Koirat eivät kehuskele sänkykumppaneillaan
- Koirat eivät kritisoi ystäviäsi
- Koirat eivät pelaa peliä kanssasi - paitsi ehkä noutamista, mutta silloinkaan ne eivät naura sille miten heität
- Koirat ovat tyytyväisiä mihin tahansa vuokraamaasi videoon, koska ne tietävät, että tärkeintä on olla yhdessä.
- Voit kouluttaa koiran.
- Koirat yleensä pitävät lapsista
- Koirat eivät korjaile juttujasi kun kerrot niitä
- Koirat eivät välitä, oletko ajellut säärikarvasi vai et
- Koirat huomioivat sinua yhtä paljon kuin sinä niitä, jopa enemmänkin
- Koirat ymmärtävät, mitä EI tarkoittaa.
- Koiran mielestä olet kulinaarinen nero.
- Keski-ikäiset koirat eivät hylkää sinua nuoremman omistajan tähden.
- Koirat myöntävät sen, kun ne eksyvät.
- Koirat eivät tunne itseään uhatuiksi, jos ansaitset enemmän kuin ne.
- Koirat tarkoittavat sitä, kun niiltä saa suukon.
- Koirat rakastavat ehdoitta.

MITEN KOIRAT JA MIEHET OVAT SAMANLAISIA:

- Molemmat välttävät imuria.
- Molemmat tuntevat asemansa uhatuksi tavatessaan kaltaisiaan.
- Molemmat merkitsevät reviirinsä.
- Kumpikaan ei kerro, mikä heitä vaivaa.
- Pienempikokoiset tuntuvat hermostuneemmilta.
- Kumpikaan ei huomaa uutta hiustyyliäsi.
- Molemmista postinkantaja tuntuu epäilyttävältä.

MIKSI MIEHET OVAT PAREMPIA KUIN KOIRAT

- Miehet eivät kieriskele kakkakasoissa.
- Miehet ovat vahvoja ja pitävät tavaroiden nostelemisesta todistaakseen sen
- Miehistä ei lähde karvoja, ja jos lähteekin, he yrittävät peitellä sitä.
- On hauskempi kuivata märkää miestä, kuin märkää koiraa



♥: Tintti

Kommentit

  1. Kuka vertaa ihmistä ja eläintä?! Tsiisus jotain rajaa nyt.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit