keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Huomionarvoista!

Heipsansaa taas. Tässäpä teille pari ilmoitusasiaa.

Ensinnäkin jotkut ehkä ovat huomanneetkin, että sivun oikeaan laitaan on ilmestynyt kysely, johon toivoisin teidän vastailevan. :>

Toisekseen CDON.COM:sta saa nyt ostaa elokuvia postikuluitta, kun hyödyntää koodia xYbtXjfB. Klikkailkaapa siis itsenne sinne alla olevasta linkistä!





Koodi on voimassa 23.03 2012 saakka.

♥: Tintti

Päivällä esitän normaalii ja leikin, et oon elämässä kii

Keskiviikko. Vielä kolme päivää. Sitten saan nukkua ihan niin pitkään kuin haluan.

Mun hauva hoidokki lähti eilen kotiin. Nyyh. :'< Tuntui todella omituiselta ja yksinäiseltä mennä yksin nukkumaan. (Mies tulee nukkumaan yleensä vasta aamuyöstä.) Itkin itseni uneen.

Aamulla en löytänyt avaimia. Itku ja paniikki. Vatsakipu ja selkäsärky. Taas sama vanha kysymys mielessä: onko pakko?

Lännen nopeinta ja risti seiskaa. Siitä on aamupäiväni tehty. Oleskeluhuoneen hyllystä löytyi myös kiva värinvaltaus peli, josta taisi samantein tulla mun lemppari. Onnistuin myös voittamaan kaksi ensimmäistä erää, vaikken yleensä strategiapeleissä loistakkaan.

Olen kuluttanut luppoaikaa myös lukemalla "miehekkäästi irti masennuksesta" opusta. Ajatukset tosin harhailevat niin, etten pysty keskittymään ja huomaan lukevani samaa kohtaa viidettä kertaa. Haittaakse?

Iltapäivällä meillä oli salsatunti! Minulle tulee yleensä vastaavilla ryhmätunneilla yhtäkkiä jotenkin todella tönkkö olo. Tuntuu, että tiedostan kehoni liian hyvin ja pelkään näyttäväni todella typerältä. Tekisi mieli taipua enemmän, mutta sekin alkaa tuntua typerältä. Yritän pysyä mukana askelissa, mutta oikea ja vasen menevät jatkuvasti sekaisin ja kohta oikean jalan tilalla on kaksi vasenta. Muutaman yrityksen jälkeen menee jo paremmin. Muutkin mokailevat ja alkaa jo hiukan hymyilyttää. Ei tämä ehkä niin vakavaa olekkaan. Tunnin päätteeksi olo tuntuu virkeältä viisi minuuttia.

Linja-autossa kuuntelen taas matkustajien puhetta. Takanani nainen puhuu puhelimessa ja mieleeni nousee automaattisesti samantien yksi lause: "ei ole kääpiö, eikä maahinen, kai". Ulos hypätessä on pakko tarkistaa. Ei voi olla totta. Totta se kuitenkin on. Olen juuri "salakuunnellut" Saija Lentosen perheonglmia.

Palaan tyhjään kotiin. Ensimmäistä kertaa viikkoihin ketään ei ole vastassa. Ei miestä, ei koiraa. Ei ketään, jota varten olisi kannattanut palata. Vain tyhjyyttä. Itkettää taas. Huomaan katuvani, etten hypännyt metron alle. Ei täällä kukaan olisi minua kuitenkaan kaivannut.

Vielä eilen oli jotain mitä odottaa, joku joka odotti minua. Huononakin päivänä pelkkä hännän heilautus sai minut hymyilemään. Nyt ei hymyilytä enää mikään. Itkettää.

Yritän etsiä asiasta joitakin hyviä puolia. Keksin vain yhden. Nyt voin hillua kotona koko loppupäivän yöpaidassa ja nukkua, sillä minulla ei ole enää ensimmäistäkään syytä poistua kotoa, tai nousta edes vuoteesta. Tarkemmin ajateltuna en tiedä, onko sekään loppujenlopuksi niin hyvä asia.

Kiitos ja hyvää yötä.

Päivän positiivisuuspläjäys: miäs on mulle velkaa jo kahdet hamekankaat!

♥: Tintti

tiistai 28. helmikuuta 2012

Jos olisin puu...

Tämä aamu oli vielä vaikeampi, kuin eilen. Väsytti niin, että itketti. Mietin väkisinkin, että tulikohan nyt haukattua vähän turhan iso pala kerralla. Viisi päivää viikossa osastolla kuulostaa turhan raskaalta, kun ottaa huomioon, että väsyn jo tiskaamisesta.

Lisäksi osastolla on niin paljon taukoja joiden aikana ehtii taas väsähtää. Eri asia olisi, jos koko ajan tehtäisiin jotakin, jolloin edes jonkinlainen vireystaso pysyisi yllä.

Väsymyksestä puheenollen mua vähän ärsyttää se, ettei ihmiset tunnu oikein ymmärtävän, etten mä jaksa niin paljon kuin "normaalit" ihmiset ja väsyn lähes tyhjästä. Henkinen ja fyysinen jaksaminen kulkee mulla käsi kädessä. Pienikin vastoinkäyminen tuntuu vievän voimat. Yhtenä päivänä esimerkiksi rikoin lasin. Useat olisivat luultavasti vain siivonneet sirpaleet tyynesti pois. En minä. Minä itkin ensin puolituntia, seuraavaksi pieni paniikkikohtaus, vasta sen jälkeen siivosin sirpaleet. Sitten nukuin kolme tuntia ja podin huonoa omaatuntoa.

Tiedän kyllä, että vastoinkäymiset ja pettymykset kuuluvat elämään, enkä tokia halua, että minua kohdellaan, kuin voisin särkyä millä sekuntilla tahansa. Haluaisin silti ihmisten tiedostavan, että saatan romahtaa ihan tyhjästä ja otan tällä hetkellä kaiken liian henkilökohtaisesti, eikä liene liikaa pyydetty, että edes vähän ajattelee mitä aikoo sanoa. Itken hysteerisesti, jos mies sanoo minua leikillään tyhmäksi. Vammapää mikä vammapää. (Siis minä, ei mies.)

Tänään oli kuvisryhmä. Tehtävänä oli piirtää miten näkisi itsensä puuna. Sen jälkeen muut ryhmäläiset saivat kertoa oman mielipiteensä siitä, mitä kunkin työ kuvastaa.

Alkuperäisen työn jätin osastolle, mutta tässä teille skannerintuore vastaava ihmeteltäväksi.




Muut ryhmäläiset osuivat  analyyseissaan pelottavan oikeaan lähes yksityiskohtia myöten. Olenpa läpinäkyvä. Tiedän ettette ole kovin innokkaita kommentoimaan, mutta olisi erittäin mukavaa kuulla teidän näkemyksenne kuvasta, ennen kuin kerron ns. oikeat vastaukset, eli sen kuinka tällä hetkellä itse näen ja koen itseni. :>

Tänään minulla oli myös ensitapaaminen omahoitajan kanssa. Kävin tutun tiivistelmän taas läpi siitä kuinka olin tähän jamaan päätynyt. Ei kai siinä sen kummempia. Mulla onkin sitten tästä lähin aika omahoitajan kanssa aina tiistaisin ruokailun jälkeen, jolloin pääsen kivasti skippaamaan sairaalapastorin pitämän ryhmäkeskustelun.

ps. Vedin tänään viiden tunnin päikkärit. Haittaakse?



♥: Tintti



maanantai 27. helmikuuta 2012

Se mitä täällä tehdään on hoitoa

Aamupala & aamukokous

Herätyskello soi liian aikaisin. Nousen sängystä koiran rohkaisemana, hiestä märkänä ja palellen. Mies kuorsaa vieressä. Milloinkohan sekin on siihen mönkinyt? Edellisillan vietin kaksinkerroin vessassa. Stressivatsa, ikuinen vitsaukseni.

Vaatteet päälle, kasvojen pesu ja maski. Vilkaisen itseäni peilistä ja näytän melkein siedettävältä. Saa luvan kelvata. Lenkitän koiran, annan sille aamupalan ja jätän miehen viereen nukkumaan. Kadehdin.

Aamulääkkeet naamaan ja menoksi. Olen puolituntia ajoissa, kuten aina. Pelkään myöhästymistä, mutta liian aikaisinkaan ei ole hyvä. Ahdistusoksetuspaniikki.

Uskaltaudun syömään puolikkaan sämpylän ja juomaan appelsiinimehua. Ihmisiä on paikalla vielä vähän. Ilmeisesti kaikki vanhoja, sen verran hyvin tulevat juttuun. Tuntuu, kuin sisälleni kaadettaisiin jääkylmää vettä. Hyinen vesi kulkee verisuoniani pitkin sydämeni läpi. Ahdistaa.

Aamupalan jälkeen jokaisella komeilee rinnassaan nimilappu. On aamukokouksen aika. Lyhyt ja ytimekäs esittely. Jokainen kertoo oman nimensä. Ei muuta, vain henkilökunta mainitsee lisäksi tittelinsä. Lääkäri, psykologi, harjoittelija.

Seuraavaksi käydään läpi keittiövuorot ja viikko-ohjelma. Edelleen ahdistaa, mutta päivän mietelauseena toimiva vitsi auttaa hymyilemään edes hetkellisesti.

Psykiatrit keskustelevat: 
"Hyvää huomenta!" 
"Mitä sinä tuolla tarkoitat?"




Pienryhmät

Pieni hengähdystauko ennen kuin uudet tulokkaat kokoontuvat. Tekisi mieli osallistua keskusteluun, mutta suu ei aukea. On niin hiljaista. Ahdistavan hiljaista. Pörrösukkieni nukka tuntuu hetkellisesti maailman kiinnostivammalta asialta.

Palautamme allekirjoitetut hoitosopimukset. Taas tauko. Ahdistaa

Pienryhmä tapaaminen. Sukat vievät taas kaiken huomioni. Yritän katsoa puhuvaa hoitajaa, mutta sivusilmälle ilmestyvä näky estää sen. Ruskea permanentti. Vanhat ryppyiset kasvot. Voi itku. Sydän jättää parilyöntiä väliin. Sukat. Katso sukkia.

Seuraavaksi lounas. Suhtaudun kummelipihviin skeptisesti ja jätän ruokailun väliin. Ahdistaa. Onneksi en ole ainut.



Tietoisen läsnäolon harjoitus


Makaan selälläni lattialla. Olo tuntuu typerältä. Päivätorkkujako tässä olikin tarkoitus ottaa? Ohjaaja varoittaa, että harjoituksen aikana saattaa nukahtaa. Se ei kuulemma haittaa, mutta jos vierustoveri alkaa kuorsaamaan, sen saa tökätä hereille. 

Mies nauhalla alkaa puhua. Huomaan väitteleväni miehen kanssa jatkuvasti. Miten voisin tuntea varpaani? Miten voisin tuntea mitä sisuskaluni puuhaavat? Ihan pöhköä. En osaa keskittyä. Paikoillaan makoilu ei sovi minulle. Koko ajan tekisi mieli heilutella edes sormia. Ja ajatukset. Nythän niitä vasta sinkoileekin!

Kova lattia painaa päätä. Selkää särkee. Pissattaisikin vähän. Miten tässä kuorsauksessa voisi keskittyä? Ääni  käskee tuntemaan kuinka sisäänhengitys kulkee keuhkoista varpaisiin ja takaisin. Siis täh?

Harjoituksen loputtua ahdistus on vain kasvanut. Mikäli se oli ennen harjoitusta 70, nyt oltiin jo 80:ssä. Lisäksi olen rentoutumisen sijaan jäykistynyt. Koko kroppa on taas jännittynyt. Voi p***a. Ohjaaja huomauttaa tehneenssä tätä itse neljä vuotta ja että vasta noin kolmenkymmenen kerran jälkeen alkaa tapahtua. Minulla ei taida riittää kärsivällisyyttä. Lupaan kuitenkin itselleni yrittää ainakin vielä kerran. Mikäli en onnistu, voinhan käyttää ajan nokosten ottamiseen.

Kahvia ja hoitopäivän päätös. Selvisin tästä päivästä. Saa nähdä miten käy huomenna.

Haaveilin jo pääseväni päiväunille pehmeään sänkyyn kahden peiton alle. Kotona odotti kuitenkin mitä ihanin yllätys. Mies istui kaikessa rauhassa koneella ja koira makasi olohuoneen matolla kahden kynttiläraadon kanssa. Mainiota. Kerrassaan mainiota.



♥: Tintti

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Jospas minä koiran saisin, kyllä sitä rakastaisin...

Tähän ensi alkuun haluaisin esittää pienen kysymyksen lukijoilleni. :) Onko teidän mielestänne parempi, että postaukset pidetään suht lyhyinä ja käsitellään vain yhtä asiaa per postaus, vai luetteko mieluummin pitkiä postauksia, joissa käydään läpi useampia asioita?


Lupasin teille koirahössötystä ja minä olen vähintäänkin sanani mittainen mies nainen. (Tahdotkoettä sut pois näistä kuvioista veisin...) Häntä, joka ei aikaisemmin pitänyt koiran ja miehen vastakkainasettelusta suositellaan miettimään kahteen kertaan, haluatko varmasti lukea tästä postausta tästä eteenpäin.

Löpinät sikseen ja asiaan. Porukat tuli eilen hakemaan mua sukuloimaan ja kattomaan ehkä maailman suloisinta labbiksen pentua. ♥

Matkalla mulla iski ahdistus. Yritin tolkuttaa itelleni, että ketään ei kiinnosta paskan vertaa näytänkö mä räjähtäneeltä vai en. En kuitenkaan uskonut itseäni. Tulipahan ainakin selväksi, että huomenna on parempi meikata, ettei ihan koko päivä mene sen miettimiseen, että mitähän mä muiden mielestä näytän.

Perille päästyämme unohdin hetkeksi itseni. Se pentu oli niiiin yli suloinen lyllertäessään ja loikkiessaan vastaan. Suurimman osan ajasta pentu toki nukkui ja näytti selällään ketarat ojossa maatessaan ihan hymyilevältä hylkeeltä. Sillä on niin söpö massukin ja pikkuset tassut ja ihan pikkanen häntä ja kuono ja korvat ja se mutiseekin somasti...! Oli se kyllä niin lutunen, että koko ajan olis vaan mieli tehnyt ottaa se syliin ja rutistaa. Aaws... ♥

Ei liene yllätys, että mun pentukuumeeni vain kasvaa kasvamistaan. Mäkin haluun tänne oman hauvavauvan! Sellasen vaaleen, kultasen, karvasen, noutajan palleron! ♥

Eilen jo päätin, että hankin sen pennun. Sitten päätin taas, että en. Tänään päätin, että muutan pois, sitten päätin taas jäädä. Minulla on nimittäin edelleen eräs erittäin jääräpäinen ja suuri ongelma: mies.

Minusta vähän tuntuu, että miestä pelottaa, että se koira jotenkin kävelee sen yli ja saa kaiken huomion. "Se koira on sulle tärkeempi kuin minä", mies tokaisi tänäänkin riidan päätteeksi. Ehkä onkin, mutta en mä ole missään vaiheessa halunnut valita miehen ja koiran väliltä. Ihan itse se on itsensä siihen asemaan asettanut. Toki minäkin loukkaantuisin, jos mies jättäisi minut kissan takia, mutta se ei ole asian ydin. Pointti on nimittäin se, etten minä missään tapauksessa pistäisi miestä valitsemaan.

"Niin, mutta SÄ haluat sen koiran."
"Ja sä haluat polttaa. En mäkään kiellä sulta sitä, vaikka meinaan tukehtua siihen savuun, koko kämppä löyhkää millon millekin esanssille ja suudelmat maistuvat myrkylle."


Mies väitti valitsevansa mut tupakan sijaan. Sen kun näkis. Ei ole nimittäin ihan ensimmäinen kerta, kun se mies väittää lopettavansa.

Ei me varmaan voida ikinä tehdä lapsiakaan, koska sellanenkin nyytti veis ihan liikaa mun huomiota mieheltä. Lapsikin pissais ja kakkais ja huutais, eikä ihan ymmärtäis mitä sille puhutaan. Karjuisko mies sitten sillekin? Työntäis sen vähän turhan kovakourasesti alas sängystä, kun se ei uskaltaiskaan nukkua omassa sängyssään ja kömpis meidän viereen?

Olen antanut miehelle jo periksi sen, etten ikinä pääse naimisiin. Se on prinsessahäistä haaveilleelle jo kyllin suuri unelma unohdettavaksi. Miehen ei ole tähän mennessä tiettävästi tarvinnut luopua yhdestäkään haaveestaan. Miksi minun siis pitäisi antaa periksi kaikessa?

Musta tulee tätä menoa vielä h******n katkera nainen.




♥: Tintti

lauantai 25. helmikuuta 2012

Parisuhde mussutusta

Mun pää on ollut niin sekasin, että olen kokonaan missannut erään "tärkeän" päivän. Yleensä muistan kaikki suht tärkeät merkkipäivät, joihin ei kylläkään lukeudu muuta kuin omat syntymäpäiväni, miehen synttärit ja meidän vuosipäivä. 
Daisypath Anniversary tickers

11.2 ei luulisi unohtuvan ihan heti. Tällä kertaa kuitenkin unohdin koko asian. Ei me yleensäkään olla sitä päivää muutenkaan mitenkään ihmeellisesti juhlistettu, joinain vuosina ollaan käyty leffassa ja syömässä, muttei mitään sen kummempia. Ois ehkä silti ollu kiva tehä yhessä ees jotain? Ehkä.

Toisaalta tuo päivämääräkin on nykyään niin kyseenalainen lukuisten erojen ja yhteen palaamisten jälkeen, että vaikea sanoa mistä sitä yhdessä olo aikaa pitäisi alkaa laskemaan. Ei tosin oikeastaan ikinä osattu olla toisistamme erossa kuukautta kauempaa, joten ehkä tuo 11.2.2004 on kuitenkin ihan passeli päivämäärä.

En nyt jassa meidän suhteesta sen enempää höpistä, mutta uusille lukijoille lisätietoa löytyy aikaisemmista merkinnöistäni, mm. täältä.

Miten tää aika on taas mennytkin niin nopeasti!? Vastahan sitä päästiin peruskoulusta... Huih! Tää on nyt vähän niin kuin se juttu, että yhtenä päivänä heräät ja huomaat olevasi 50v.

Minä ihastuin, vaikket sitä nähnyt.
Minä rakastuin, vaikket sitä älynnyt.

Minä rakastan, vaikket sitä tajuaisi.
Minä rakastan sinua enemmän kuin elämää,
vaikket sitä uskoisi.

Minä rakastan sinua nyt ja tulen aina rakastamaan, vaikket antaisikaan mitään vastinetta.
Minä rakastan sinua, vaikket sinä rakastaisi,
vaikket edes tietäisi, vaikket sitä hyväksyisi.
Minä rakastan, enkä voi sille mitään.

Tiputa kyynel mereen, jos joku löytää sen, vasta sitten lakkaan rakastamasta sinua.



Pahoittelen turhempaakin turhaa päivitystäni. Myöhemmin tulossa vieläkin turhempaa koirahössötystä. 

♥: Tintti

perjantai 24. helmikuuta 2012

F32

Kävin tänään hoitelemassa asioita ensi viikon hoitojaksoa varten. Lääkäri kirjoitti mulle sairaslomaa toukokuun alkuun ja sosiaalityöntekijän kanssa täytettiin jo eilen sairaspäiväraha hakemus kelaan. Vähän hymyilyttää. Musta on vähän tyhmää, etten voi muka saada mitään tukia koska mulle on kertynyt säästöjä (ja koska mies tienaa muka liikaa, enkä btw. ite hyödy sen tuloista senttiäkään). Sairaspäivärahaan on kuitenkin oikeutettu työttömätkin. Ehkä tää maa ei ookkaan nii epäoikeudenmukainen, kuin ajattelin... tai no on se ehkä kuitenkin vähän.

Toi mun diagnoosi on aikasemmin ollut F32.9 ja  sittemmin F32.2 mutta tänään paperissa luki vain F32, joka oli hitusen hämmentävää ja ärsyttävää. B-lausunto lähetetään perästä päin suoraan kelaan,  joka sekin vähän ärsyttää, koska oisin mieluusti halunnu itekin kuulla kunnolisen diagnoosin mun tilasta. :D

No mutta pääsen juttelemaan lääkäreiden kanssa vielä moneen otteeseen.

Mun lääkärikin muuten vaihtuu. Jo toinen kerta tänä vuonna. En oikein tykkää siitä, koska oon niin hidas lämpeämään ihmisille ja nyt pitäis taas alottaa kaikki alusta jonkun ihan vieraan ihmisen kanssa. Plus sitten tietenkin se, että tuolla osastollakin on ihan oma lääkärinsä ja psykologinsa. (Tulee ikävä miun omaa psykoa. :<)

Mitähän muuta? Kävin heittämässä sairaslomatodistuksen myös työkkäriin. Ne varmaan tykkää musta siellä tosi paljon, kun oon aina vaan sairaslomalla. ♥

Kävin myös itiksessä hiplailemassa taas yhtä valkoista takkia. Itsensä kanssa on aina yhtä rakentavaa väitellä.

"Ihana takki!" 
"Sulla on jo villakangastakki, et sä tarvii toista."
"Mut toi on lyhyt ja valkonen, ei mulla ole sellasta!"
"Se on valkonen tasan siihen asti, että koira kerran hyppää vasten."
"No mut voisin käyttää sitä juhlissa."
"Missä juhlissa sä muka käyt? Sitäpaitsi sit tarviit pitkän takin ettei jalat palellu."
"No mut se on halpa!"
"Sulla ei silti ole varaa siihen nainen! Sulla ei ole tuloja!"
"Mut se on alennuksessa!"
"SÄ ET TARVII SITÄ"
"MÄ HALUUN SEN!"
"..."

Nyt himoitsen berliinimunkkeja ja arnoldsin donitseja. Se joka tuo mulle pomada päällysteisen vadelmahillo jammyn on Jumala!

Päivän positiivisuuspläjäys: 


♥ : Tintti

Vadelmamansikka sydämet aka lusikkaleivät

Musta on tullu ihan hirvee sokerihiiri. Tiedän kyllä mistä se johtuu: siitä etten syö kunnolla. Ei haittaa, psyko sano, että se on ihan sama mitä syön, kunhan syön.

Olen ruvennut tekemään pahimpaan makeannälkääni keksejä. Erityisesti lusikkaleipiä, koska niihin tulee niin kamala himo. Tietenkin niitä vois ostaa myös kaupasta, mutten rupea maksamaan 10 euroa muutamasta keksistä, kun voin samalla hinnalla tehdä niitä itse ruuutkasti enemmän.

Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Meikäläisen (blondin) versio menee näin:


200 gvoita
1,5 dlsokeria
4 dlvehnäjauhoja
1 tlleivinjauhetta
2 tlvanijasokeria
 1. Sulata voi mikrossa. Nopsempaa ja turvallisempaa, kuin kattilassa keittäminen, koska mikrossa voi ei vahingossakaan ruskistu.

2. Kaada voi kulhoon ja sokerit perään. Tässä kohtaa jotkut ohjeet neuvovat laittamaan seoksen kylmään, mutta koska blondille ei ole kerrottu miksi, skippaan tämän osion, sillä olen malttamaton.

3. Heitä leivinjauhe, vaniljasokeri ja vehnäjauhot sekaan.

4. Sekoita ja laita hetkeksi jääkaappiin. -> Taikinaa helpompi käsitellä.

5. Tee taikinasta haluamasi mallisia keksejä. Itse tein piparimuotilla sydämiä.

6. Paista 175 asteessa n. 10-12 min. Tää on tän pelin "Menetä hermosi ja palaa takaisin lähtöruutuun!" - ruutu. Keksit jäävät vaaleiksi, älä odota niiden ruskistumista! Ja kyllä ne on valmiita viimeistään 12 min. kohdalla. Ei kannata tehdä allekirjoittaneen virhettä ja ajatella "voi ne vielä hetken olla", sillä ei ne oikeasti kuitenkaan voi ja sitten koko satsi menee harakoille. (Tässä tapauksessa pari keksiä eksyi myös koiran suuhun.) Jos kuitenkin onnistuit polttamaan ensimmäisen pellin, palaa ykkös kohtaan ja tee nopsasti uusi taikina.

7. Ripottele pinnalle sokeria.

8. Anna jäähtyä, lisää väliin haluamasi täyte ja liitä kaksi keksiä yhteen. Itse valitsin vadelmamansikka marmeladin. Ja koska ite oon ihan koukkuuntunut tomusokeri + sitruunamehu yhdistelmään piti taas kuorruttaa pari keksiä sillä.

9. Nauti



Leipomismusiikkia, koska Teemu ♥

♥: Tintti

torstai 23. helmikuuta 2012

Henkilökohtaista mikään ei oo

Varoitus. Tämä postaus sisältää henkilökohtaisia ällöttävyyksiä. Ei heikkohermoisille.

"Täältä tulee iloinen tervehdys Libresse-kalenteristasi: Jos kuukautiset tuntuvat vähän ikävältä jutulta, muista että sinulla on ne enää ehkä vain 400 kertaa tämän kerran jälkeen... "

I agree. Tokihan 4 (vai joko viiden?) viikon kuukautiset tuntuvat vain vähän ikävältä jutulta. Päätin pitää pillereistä suosiolla kuukauden tauon, joska sit vaikka palattaisiin normaaliin rytmiin. Sorry man!

Tästä päästään pienen aasinsillan kautta toiseen aiheeseen, jota olen tässä viime päivinä ajatellut. Olen aina ollut huono ottamaan vastaan kohteliaisuuksia. Lieko kokemus, vai huono itsetunto syypää siihen, että otan lähes poikkeuksetta kaikki kehut vittuiluna. Elävän elämän esimerkkinä väittämä "oot seksikäs". Voin kertoa, että kun ei ole viikkoon käynyt suihkussa, haisee hielle, naama kukkii, silmän aluset on mustat, elimistö on polttanut kaiken rasvan ja siirtynyt lihaksiin, oksettaa, väsyttää ja kiukuttaa - olo on kaikkea muuta, kuin seksikäs.

Multa kysellään myös ihan epäreiluja kysymyksiä. "Miksi ihmiset pesee vaatteita. Miksei vois kulkea likasissa vaatteissa?" Miten ihminen joka voi käyttää kaksi viikkoa samaa t-paitaa ja taikinalla tuhriintuneita housuja voisi vastata tuohon mitenkään järkevästi?

Joku kuitenkin ihmettelee, miten joku voi elää näin saasteisesti, mutta asia on hyvin yksinkertainen. Juttu a) ei vaan kiinnosta ja juttu b) hikoilen 24/7 NIIIIN paljon, että siitä suihkusta käymisestä ei ihan oikeasti ole mitään iloa. Tunnin päästä suihkussa käymisen jälkeen olen ihan yhtä hikinen ja ällöttävä. En tiedä johtuuko se jostakin lääkeaineesta vai mistä, mutta kyllä se hiki vain haisee, jynssäsit kainaloita kuinka paljon tahansa. Turhaudun, joten en jaksa välittää.

Kun nyt puhutaan jo liasta, niin puhutaan sitten samantien siivoamisesta. Mua niin ärsyttää, että kun mä siivoan, niin siivoan kunnolla. Siivoan omalle paikalleen joka ikisen tavaran, oli ne mun tai miehen, kun pyyhin pölyt, niin pyyhin joka ikisen tason ja koriste-esineen. Kun mies siivoaa se pyyhkii vähän sieltä täältä ja siivoaa vain omat sotkunsa. Mun tavarat se heittää yhteen nurkkaan. (On aina yhtä kivaa löytää puhelimensa palasina. ♥) Hyvä on, tehdään sitten niin kuin sinä haluat (vaikka olen edelleen sitä mieltä, että minun tapani oli parempi). Osaan minäkin pelata tätä peliä. Toivottavasti mies on tänään iloinen, kun löytää vaatteensa ja muut rojunsa tietokonepöydältään.


♥: Tintti





 


tiistai 21. helmikuuta 2012

Mulla on ikuinen blues ja salaisuus

On niin mun tuuria ensin missata puhelinsoitto työhaastatteluun, (puhelin kannattaa unohtaa äänettömälle ja ruveta itse päivätorkuille) ja sitten vielä todeta, että enhän mä mihinkään töihin ois voinu ees mennä, koska oon niin onnekas, että pääsen 2 kuukautta kestävälle osastojaksolle!

Oikeesti tiedän, että se osastojakso tekee mulle varmasti ihan hyvää, mutta silti vähän kismittää, että missasin työmahdollisuuden. Se osastojakso pitäis nimittäin myös maksaa jollakin ja milläs maksat, kun sinulla ei ole minkäänlaisia tuloja. Suomi on näköjään siitä hassu maa, etten voi saada tukea, niin kauan kun minulla on säästöjä.

Oikeesti valitan taas ihan turhasta, koska isukki lupas maksaa tuon hoidon, mutta silti hirvittää, että jo pelkät matkakulut tulevat olemaan abou 90€ luokkaa. ♥ (Ja oisin halunnu sen työn! Yhyy :<) Saatan ehkä lakata syömästä, tai alkaa elämään osastolla tarjottavilla safkoilla. Haha. Ketähän mä yritän huijata. Ikään kuin muka söisin hernekeittoa, tai lohipataa? Maanantaina olis  muuten heti tarjolla niinkin mielenkiintoista safkaa, kuin "Kummelin leike". Eipä ole ainakaan nimellä pilattu!

Mun tarttee kyllä ruveta kutsumaan tuota "laitosta" joksikin muuksi kuin päiväsairaalaksi, tai osastoksi, koska eihän tuo ole mitään sairaalaa nähnytkään! Voisin oikeasti muuttaa siihen taloon, kattokaa nyt sitä!


Ensiviikolla lisää tunnelmia hoitojaksosta. Siitä saattekin varmaan lukea seuraavat kaksi kuukautta, kuin siellä käyn. (Koittakaa kestää, niin minäkin. : DD) 

Nyt tuo hauppa on laskenut kuolaisen pallonsa läppärin näppikselle sen verran monta kertaa, että pitänee siirtyä leikkimään sen kanssa. Näkemisiin seuraaviin kuviin ja tunnelmiin...


♥: Tintti

MAN VS DOG

Asioita arvostetaan sen mukaan mistä sen saavuttamiseksi on pitänyt luopua.

Olen alkanut tulla juttuun psykologini kanssa. Mukavahan hän on ollut alusta alkaen, mutta olen hiukan hidas "lämpenemään" vieraille ihmisille. Nyt pystyn puhumaan hänelle melkein kuin ystävälle. Melkein, sillä olen edelleen aika hyvä puhumaan itseni pois tilanteesta viimeistään siinä vaiheessa, kun kysymys "pärjäätkö sä kotona?" tulee ajankohtaiseksi, niin kuin se aina välillä tulee.

Tulee aina jotenkin hyvä fiilis, kun pysokologi nauraa kanssani, niin kuin esim. tänään hänen kysyessään mitä yhteistä minulla ja miehelläni on. En voinut sille mitään, mutta purskahdin siinä silmänräpäyksessä nauruun. Nii'in. Sanoppa se.


Tultiin siihen tulokseen, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Toisaalta ei edelleenkään päästä yli, eikä ympäri siitä asiasta, jonka luulin olevan jo selvä. Aihe, josta tapeltiin jo viime vuonna, asia joka piti olla jo sovittu. Ehto, jonka piti täyttyä, että ylipäätään jatkaisin seurustelua miehen kanssa.  Toisinaan sitä haluaa ajatella toisen puhuvan totta niin paljon, että lopulta uskoo sen todeksi. Tottakai asioita on helppo luvata, vaikein osuus on pitää lupauksensa. Nyt ollaan kuitenkin vaikeiden päätösten äärellä ja kysymys kuuluu: mies, vai koira? (Miten ihminen, joka ei osaa päättää ostaako mansikka-, vai vaniljajogurttia voisi osata tehdä näin isoja päätöksiä?)

Tämä on muuten se tilanne, johon ei kannata joutua. Koira nimittäin voittaa ennemmin, tai myöhemmin, eikä luultavasti tee kenenkään itsetunnolle hyvää tulla jätetyksi koiran takia.

Voisi luulla, että olen jo päättänyt ja tiedän mitä haluan tehdä - ja ehkä tiedänkin. En vain ole koskaan osannut luopua.

Pelkään, ettei meille ole annettu vapautta luopua edes tahdostamme.






MIKSI KOIRAT OVAT PAREMPIA KUIN MIEHET:

- Koirat kaipaavat sinua, kun olet poissa
- Koirilla ei ole ongelmia osoittaa kiintymystään julkisesti
- Koirat myöntävät mustasukkaisuutensa
- Et koskaan mieti, onko koirasi sinulle kyllin hyvä
- Koirat tuntevat syyllisyyttä tehtyään jotain väärin
- Koirat eivät kehuskele sänkykumppaneillaan
- Koirat eivät kritisoi ystäviäsi
- Koirat eivät pelaa peliä kanssasi - paitsi ehkä noutamista, mutta silloinkaan ne eivät naura sille miten heität
- Koirat ovat tyytyväisiä mihin tahansa vuokraamaasi videoon, koska ne tietävät, että tärkeintä on olla yhdessä.
- Voit kouluttaa koiran.
- Koirat yleensä pitävät lapsista
- Koirat eivät korjaile juttujasi kun kerrot niitä
- Koirat eivät välitä, oletko ajellut säärikarvasi vai et
- Koirat huomioivat sinua yhtä paljon kuin sinä niitä, jopa enemmänkin
- Koirat ymmärtävät, mitä EI tarkoittaa.
- Koiran mielestä olet kulinaarinen nero.
- Keski-ikäiset koirat eivät hylkää sinua nuoremman omistajan tähden.
- Koirat myöntävät sen, kun ne eksyvät.
- Koirat eivät tunne itseään uhatuiksi, jos ansaitset enemmän kuin ne.
- Koirat tarkoittavat sitä, kun niiltä saa suukon.
- Koirat rakastavat ehdoitta.

MITEN KOIRAT JA MIEHET OVAT SAMANLAISIA:

- Molemmat välttävät imuria.
- Molemmat tuntevat asemansa uhatuksi tavatessaan kaltaisiaan.
- Molemmat merkitsevät reviirinsä.
- Kumpikaan ei kerro, mikä heitä vaivaa.
- Pienempikokoiset tuntuvat hermostuneemmilta.
- Kumpikaan ei huomaa uutta hiustyyliäsi.
- Molemmista postinkantaja tuntuu epäilyttävältä.

MIKSI MIEHET OVAT PAREMPIA KUIN KOIRAT

- Miehet eivät kieriskele kakkakasoissa.
- Miehet ovat vahvoja ja pitävät tavaroiden nostelemisesta todistaakseen sen
- Miehistä ei lähde karvoja, ja jos lähteekin, he yrittävät peitellä sitä.
- On hauskempi kuivata märkää miestä, kuin märkää koiraa



♥: Tintti

maanantai 20. helmikuuta 2012

Sing a sad song just to turn it around

Mietin tuossa aikaisemmin, että mun viikonloppuni on ollut tosi turha ja mennyt ihan hukkaan, koska olen vain ollut kotona ja lähinnä nukkunut. Mua pelottaa jo valmiiksi miten käy kun tuo mun "terapiaeläimeni" lähtee, eikä minulla ole enää ensimmäistäkään syytä nousta aamuisin sängystä. Toisaalta ajatus on harvinaisen houkuttava. Voisin nukkua kevääseen, niin kuin muumit!

En tiedä mistä olen saanut päähäni, että viikonloppuisin pitäisi aina olla tekemässä jotain erityistä, kai se on vain jokin tapa? Jokatapauksessa muutin mieleni lukiessani ihmisten krapulavalituksia. Sisko jäi ilman krapulapizzaa, kun pizzakuski soitti vahingossa mulle, siskolle soittamisen sijaan (meidän puhelinnumeroissa on vain yhden numeron ero) ja kerto, ettei niiden pizza-autot liiku, kun on niin paljon lunta. Enää ei harmittanutkaan yhtään niin paljon, että olin vain ollut kotona.

Nukkumisen lisäksi palasin pitkästä aikaa yhden harrastukseni pariin. En tiedä miksi tykkään harrastaa kaikkea missä olen huono, mutta ei kai se haittaa. Eihän kukaan ole kuitenkaan näkemässä, eikä kuulemassa. Yksin olon harvoja ihanuuksia!

Tintin keuhkot pihisee, kurkkuun sattuu, ääni on maassa ja yskittää. Mitä Tintti haluaa silloin tehdä? No LAULAA! Oli melkein yhtä hyvä idea, kuin kännissä piirtäminen.

Tää ei nyt ole mitään itsesääliä, vaan ihan tiedostettu fakta: mulla ei ole sävelkorvaa, eikä juuri minkäänlaisia laulutaitoja. Säästän ihmisiä kuulemasta mun rääkymistä hoilaamalla lähinnä yksin kotona. Yhtenä poikkeuksena on kesäinen karaoke, mutta sitä ei lasketa, koska kaikki on niin hirveeeessä humalassa ja omaa sukua, että mun rääkyminen annettakoot siellä anteeksi. : DD

Kotosalla laulelen yleensä joko SingStaria, joka on kiva siitä että voi teeskennellä osaavansa laulaa jos osuu viivalle (vaikka viivalle tunnetusti osuu, vaikka vain puhaltelemalla mikkiin). Toinen vähän hankalampi, mutta laajemman biisivalikoiman antava suosikkini on netistä löytyvä Karaokeparty. Olin tänään muka jotenkin tavallista parempi laulamaan, kuin puolisenvuotta sitten, sillä paransin aika monenkin biisin tuloksia. Tosin edelleenkään se, että saa paljon pisteitä ei tarkoita, että osaisi laulaa. Todisteeksi tästä ipodilla nauhoittamani ääninäytteet tämän päiväisestä laulu sessiostani. Alkuperäiset kappaleet soi vieläpä kivasti taustalla, niin että mun ääni osittain hukkuu sinne ja muistuttaa muutenkin jotain epämäärästä muminaa.  Kärsikää! ♥







 


Käyttäjän Sira pisteet osoitteessa Karaokeparty.com


Nyt voitte ottaa ne korvatulpat korvistanne, koska viimeinen kappale on ihan alkuperäisversio. Olen laulanut tämän kappaleen tänään varmaan ainakin kymmenen kertaa, koska se vain jotenkin sopii mun päivän fiilikseen ja jää soimaan kivasti päähän.


♥: Tintti

lauantai 18. helmikuuta 2012

I Hate You, but I Love You

Mitäpä ihminen tekisikään, jos hänellä ei olisi tunteita.

Aika vaikea aihe sinänsä, vaikka jokainen meistä on tuntenut joskus vihaa ja rakkautta, silti tätä on jokseenkin vaikea lähestyä. Aihe on niin kovin laaja.

Rakkauden muotojakin on niin kovin monta;

1. Pitäminen (ystävyys): läheisyys
- on seurausta pelkästään läheisyyden kokemuksista
- puuttuu intohimon ja sitoutumisen komponentti
- voidaan kuvata myös ystävyytenä


2. Ihastuminen (rakkaus ensi silmäyksellä): intohimo
- rakkaus syntyy ensisilmäyksellä
- liittyy voimakas intohimon komponentti
- puuttuu läheisyyden ja sitoutumisen komponentti


3. Tyhjä rakkaus (hyväntekeväisyys): omistautuminen
- hlö sitoutuu rakastamaan toista ilman suhteeseen liittyviä läheisyyden tai intohimon komponentteja (esim. järjestetyt avioliitot)


4. Romanttinen rakkaus: intohimo ja läheisyys
- syntyy läheisyyden ja intohimon komponenteista
- fyysisen ja emotionaalisen läheisyyden tunne (esim. kirjallisuudesta Romeo ja Julia)


5. Kumppaninrakkaus: läheisyys ja omistautuminen
- edellyttää läheisyyden ja sitoutumisen komponentteja
- tyypillistä pitkäaikaiselle ystävyydelle


6. Kohtalokas rakkaus (pyörremyrskyromanssi): omistautuminen ja intohimo
- seurausta intohimon ja sitoutumisen komponenttien yhdistymisestä ilman, että siihen liittyy läheisyyden komponentteja
(yhden yön jutut ja romanssit)


7. Täyteläinen rakkaus: läheisyys, omistautuminen ja intohimo
- " täydellinen rakkausmuoto", jossa kolme komponenttia yhdistyy
- tämän rakkausmuodon saavuttaminen ei välttämättä takaa että suhde kestää


No jokainen meistä rakastaaa varmasti ystäviään, sehän on selvä. Miksipä olla ihmisten kanssa joista ei pidä ja välitä? Ihminen kun kuitenkin on kovin sosiaalinen eläin ja tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen.

Tämä sanonta, väittämä, miksikä sitä tahtoo kutsua, että äidit olisivat valmiita tekemään mitä tahansa lastensa hyvin voinnin puolesta ja heidän pelastamisekseen. Kyllähän meillä tietenkin on se suojeluvietti ja äidillä on 'äidinvaisto' ja eikös nuo muutkin elikot yleensä tee kaikkensa puolustaakseen jälkikasvuaan, jotta laji säilyisi ja kehittyisi..?

Jotkut ihmiset eivät kuitenkaan välitä. En tiedä rakastaako jokainen äiti lastaan, mutta vähän kierolta se kuulostaa, kun ajattelee asiaa. Miksi vanhemmat antavat lapsensa pois tai jättävät heitteille, jos he kerran niin rakastavat lastaan? Onpa siinäkin tapa suojella...

Ihmiset ihastuvat ja rakastuvat. Toiset elääkseen tämän rakastettunsa kanssa loppu elämänsä, toiset harastavat romansseja ja 'yhden illan juttuja'. Kyllä siihenkin jonkinlaista rakkautta minun mielestäni tarvitaan. Jos ei ole mitään tunteita ihmistä kohtaan, miksi me muka haluaisimme olla heidän kanssaan?

Mitä tämä rakkaus sitten on? Kyllä, se on jonkinlainen tunne tuolla jossakin. Kukaan ei varmastikaan osaa vastata kysymykseen, miksi me rakastumme juuri häneen? Tämäpä on niin mystinen juttu, että kukaan ei tunnu tietävän sitä. On kuitenkin tehty jonkinlainen tutkimus. Siinä otettiin pariskunnilta heidän omia tuoksujaan. Huolella pestyihin kainaloihin pistettiin jonkinlaiset tyynyt, joihin ihmisen ominaishaju sitten tarttui. Vain tutkijat tiesivät, kenen tyyny mikäkin on ja ihmiset pistetiin haistelemaan niitä. Se omasta mielestä parhaan tuoksuinen kuului yleensä sille omalle kumppanille. Olemme siis ilmeisen alkukantaisia rakkauden suhteen. Rakastumme ihmiseen, joka tuoksuu hyvältä. Ja nyt ei tarkoiteta niitä parfyymi pilviä, vaan tosiaankin sitä omaa tuoksua.

Ulkonäkö ja luonne vaikuttavat tietenkin myös. Rakastumme usein saman tyyppisiin ihmisiin. Miettikääpä niitä nykyisiänne ja entisiänne. Löydättekö heistä joitakin yhtäläisyyksiä? Kyllä varmasti.

Entäs sitten tämä viha? Minä en kutsuisi vihaa rakkauden vastakohdaksi.Minusta tunteilla ei ole vastakohtia, vaikkakin joskus pienenä opetettiin, että 'ilon vastakohta on tietenkin suru'. Mikä itsestäänselvyys se muka on?

Viha luetaan yleensä negatiiviseksi tunteeksi, koska se voi aiheuttaa väkivaltaa. Vihaisena tuntuu syntyvän jos mikälaisia agressioita ja tavarat saattavat lennellä. Sitä huomaa löytäneensä kummasti lisää voimia. Miten viha voisi olla rakkauden vastakohta? Vihahan oikein pursuaa välittämistä. Jos jostakin asiasta ei kerta tippaakaan välitä, miksi olla vihainen?

Ennemminkin se minun kohdallani on tunteikasta riippuvuutta. Mutta onko riippuvuus rakkautta? Rakastatko sinä, jos olet riippuvainen vaikka jostain pojasta, olet pitänyt tästä vuosikaudet, etkä pärjäisi ilman tätä, vaikka hän ei edes huomaisi sinua? Sillä jos on, niin minä todella olen rakastanut. Mutta, voiko esimerkiksi huumeriippuvuus olla rakkautta? Jos olet niin riippuvainen huumeista, että vaikka tapat jonkun, niin onko se rakkautta tavaraan?

Vai onko rakkaus sitä, että antaa kaiken anteeksi toiselle ihmiselle? Omistautuu jollekkin ihmiselle? Pitää tämän itselleen? Ei suostu päästämään irti vaikka kuolisi?

Miten se nyt ottaa. Ihmiset tosiaan ovat omistushaluisia ja saattavat tehdä vaikka mitä typeryyksiä, vaikkei toinen edes huomaisi.

Epäkypsä rakkaus sanoo: Rakastan sinua koska tarvitsen sinua. Kypsä rakkaus sanoo: Tarvitsen sinua koska rakastan sinua.

Huomaatekos eron? Mistä sitä sitten tietää, onko vain niin riipuvainen toisesta ettei suostu päästämään irti, vai rakastaako tätä niin hirvittävän paljon, ettei siksi päästä toista lähtemään? Mistä sen kukaan tietää. Se pitää vain tuntea.

"Päästä lintu vapaaksi, jos se tulee takaisin, se on sinun"

perjantai 17. helmikuuta 2012

"Confessions of a Teenage Drama Queen"

Tuleeko teille koskaan sellainen säälittävä ja häpeällinen olo, kun olette kaupassa? Sellanen fiilis, että se kassatäti, tai setä tekee teistä jonkun analyysin sen perusteella mitä te ostatte? Uskoisin, että kassahenkilökunnalla on muutakin mietittävää, kuin minun kämäiset ostokseni, mutta minulle sellainen olo kuitenkin aina välillä iskee.

"Taas se ostaa suklaata ja sipsejä. Onpa säälittävää!" Sanoo se pieni ääni päässäni tekoripsiä myöten viimeisen päälle laitetun kassaneidin äänellä. Kohta olen luokitellu itseni sen silmissä jo säälittäväksi sinkuksi, joka mässäilee epäterveellisiä herkkuja teeveen äärellä itkien, jonkin b-luokan nyyhkyleffan takia. Tukkakin kampaamatta. Onkohan se käynyt edes suihkussa? Ällöttävää.


Kassaneidiksi tekeytynyt pikkuääni ei kuitenkaan mennyt ihan metsään. En ole sinkku, mutta mies on niin paljon töissä ja muualla, että siltä se välillä tuntuu. Yksin olen jokatapauksessa. Viikkoon en käynyt suihkussa, vaan hilluin lauantain tuhriintuneissa meikeissä ja lakan takuttamassa tukassa. Tänään kävin suihkussa, kampasin tukkani ja pyyhin viimeisetkin meikin jäämät pois. Olo oli senkin jälkeen ihan yhtä likainen ja säälittävä. Turhaa kaikki.

Kaupassakaan en ole käynyt viikkoon, koska enhän minä kuitenkaan mitään syö. Turhaa haaskausta. Tänään on kuitenkin käytävä, koska mehu ja limu ovat päässeet loppumaan ja tiedän, että vaikka olisin syömättä, minun on kuitenkin juotava jotakin. Nestehukka varoittaa olemassaolostaan heti aamusta huimauksella ja näön sumentumisella. Toisaalta voisi vain mennä nukkumaan...

Pyörin kaupassa ja mietin mitä kehtaan ostaa. Kehoni huutaa sipsejä ja suklaata. Ja cokista. Paljon cokista. Poimin koriin myös appelsiinimehun ja paahtoleivän, jota en kuitenkaan aio syödä. Tulee tunne, etten kehtaa mennä kassalle. Uhmaan pikku ääntä ja menen silti.

Kotona istun sohvalla sipsien, suklaalevyn, keksien, cokiksen ja jäätelön ympäröimänä. Tähänkö sitä on tultu? No syö nyt läski, kun kerran aloitit! Ja minä syön. Syön niin, että oksettaa.

♥: Tintti







Makeampi makeaa

Mun torstai ei ollu kovin toiminnallinen, vaikka aluksi oli tarkoitus lähteä kaverin kanssa iltasella leffaan. Jotenkin väsymys on taas iskenyt päälle yhä ankarammin ja pienikin tekeminen vie kaikki mehut. Sen verran eilen tosiaan tein, että kävin  koiran kanssa ulkona.

Eilen sen sijaan tein extempore kahvittelu & shoppailureissun keskustaan. Istuttiin ensin kaverin kanssa Chaplinissa kuulumisia vaihdellen. Se on jännä miten sekin ihminen tuntuu niin kamalan tutulta, vaikkei olla livenä nähtykkään, kuin pari kertaa. No, kyllä hullu hullun tuntee, vai miten se meni? ;) Tosiaan, en olekkaan tainnut mainita, että parhaat ihmissuhteeni tuntuvat koostuvan lähinnä mieheni ex-naisista. Ironista sinänsä.

Takaisin asiaan. Kierreltiin vaatekauppoja viimeisten ale löytöjen toivossa, mutta lähinnä siitä muodostui jonkinlainen "onnistutko löytämään rumempaa vaatetta, kuin tämä?" - farssi. Tehtävä oli yllättävän helppo. En ymmärrä kuka pitää niin kummallisen muotoisia ja kuviollisia vaattteita? Ei ilmeisesti kukaan. Ei ainakaan niiden määrästä päätellen. Toinen juttu mitä mietittiin oli kirkkaankeltaiset vaatteet. Oletteko oikeasti koskaan nähneet kenenkään päällä niin räikeän väristä vaatetta? Minä en nimittäin ole. Enkä taida tietääkään ketään, joka haluaisi ehdointahdoin muistuttaa pääsiäistipua.

Tehtiin me pari löytöäkin. Minun mukaani tarttui H&M:sta 15€ villapaita, joka tuli todellakin tarpeeseen. Näytän tuossa kuvassa ihan kuolleelta, mutta olkoot.


Tein myös keksejä/minileivoksia, koska kyllästyin syömään pelkkää sokeria ja makeannälkä oli armoton. Tein ihan perus lusikkaleipätaikinan, koska se oli makein taikina jonka äkkiseltään muistin. Mitään lusikan mutosia en niistä jaksanut vääntää, vaan paistoin taikinasta kylmästi yhden ison levyn, leikkasin sen puoliksi, löin hillot väliin ja se oli siinä. Tosin sokeria saattoi tulla laitetuksi taikinaan vähän reippaamalla kädellä, joten päätin korjata tilanteen... lisäämällä sokeria! Tomusokerihan tunnetusti pelastaa kaiken, sen tietää jokainen, jolla ei menny niinku Störmsössä. Jotenka värkkäsin nopsasti tomusokeri + sitruunamehu seoksen (♥) ja heitin sen keksilevyn päälle ja a vot!



Vannon, että nää maistuu paremmilta, kun näyttää. Vannon sen, koska mieskin tykkäsi. (Tuparivieraat älkää hämääntykö, nämä eivät ole niitä "jotain", vaan jotain ihan muuta!)

♥: Tintti

torstai 16. helmikuuta 2012

Koiraihmiset vs. kissaihmiset

Sammutin jo koneen ja olin aikeissa mennä nukkumaan, mutta rupes keittää niin pahasti yli, että pakko avautua. Mua ärsyttää ihmiset, jotka luulee tietävänsä kaikesta kaiken, puuttuu toisten asioihin ja niillä on jokin ihan käsittämätön tarve päteä joka asiassa - varsinkin sellaisissa mistä ne ei mitään tiedä.

Näin lähiesimerkkinä mua kiinnostais kauheesti tietää, että miksi jotkut, (huom jotkut, eivät tietenkään kaikki) kissaihmiset puuttuvat koiran koulutukseen? Sellainenkin joka ei tiettävästi ole ikinä omistanut koiraa, eikä liiemmin edes pidä koirista. Saatika sitten, että tietäisi yhtään mitään koirista ylipäätään?

Esimerkiksi jos koira pissaa "vahingossa" (esim. ilopissa) sisään, niin ei ihan kauheasti auta raivota sille, koska vaarana on, etä se rupeaa pissaamaan piiloon. Hienona esimerkkinä eräs ihanuus, joka pissasi kenkään, kun sitä tarpeeksi monta kertaa toruttiin. *Vahingoniloa*. Sitäpaitsi jokaisella koiralla menee se oma aikansa sisäsiistiksi oppimiseen. Ei ole olemassa mitään sääntöä, että jokainen koira olisi sisäsiisti puolivuotiina, vaan siihen voi mennä ihan hyvin vuosikin.

Toisekseen ei auta yhtään mitään torua koiraa kaksi minuuttia sen JÄLKEEN, kun se on tehnyt jotain. Ei koira osaa ajatella, kuin ihmiset ja yhdistää vanhoja asioita tähän hetkeen. Se yhdistää torun juuri siihen mitä se on sillä hetkellä tekemässä. Niin, että ihan turhaa haukkua koiraa sen takia tyhmäksi, jos itse tekee väärin. Vielä tyhmempää on lyödä koiraa. Sitten sitä ihmetellään, että miksi koirista tulee häiriintyneitä. Tottakai ne jossain vaiheessa purasee takasin, jos niitä hakkaa! Että ihmiset osaa välillä olla idiootteja. Pistää vihaksi!

Tosiaan tämä avautuminen lähti ihan siitä, että meillä on miehen kanssa vähän erimielisyyksiä tuon mun hoidokkini suhteen. Epäilijöille tiedoksi, se on vallan sisäsiisti koira, mitä nyt sattui pari vahinkoa, kun reppanalla oli pissatulehdus. Nyt tuo mussukka on kuitenkin taas terve ja hyvä niin! ♥

Hoidokkiani vielä kehuakseni (koska se on niin mussukka) täytyy sanoa, että oon ihan tyytyväinen mitä sen tottelevaisuuteen tulee. Se osaa mm. istua, odottaa, antaa kumpaakin tassua ja mennä maahan. Se tietää mitä tarkoittaa ei ja osaa olla nätisti hihnassa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Nätisti se kyllä aina on, mutta välillä se innostuu touhottamaan ja tutustumaan uusiin tuttavuuksiin hyvinkin innokkaasti, joka sille suotakoot - pentuhan se kuitenkin vielä on, eikä iloa ihmisiltäkään kielletä. Ja lapsia se osaa tervehtiä tosi nätisti hyppimättä niitä vasten.

Meidän naapurin rouva on n. 2v lapsensa kanssa ihan rakastuneita tuohon ruttunaamaan. On kuulemma niiden päivän kohokohta kun pääsevät moikkaamaan koiraa. :')♥

Se, että se makaa ja tuhisee sohvalla pää mun kainalossa ei tee siitä tyhmää, tai tottelematonta vaan sen takia, että miehen mielestä koiran paikka ei ole sohvalla. (Jostain syystä kissat sais kyllä maata vaikka ruokapöydällä, "koska niitä ei voi kouluttaa". Pötyä sanon minä!) Mikäli koira on tottunut, että se saa olla sohvalla, niin ei se voi ymmärtää, miksei se yhtäkkiä saisikaan olla siinä. Edelleenkään se ei ole ihminen, eivätkä kaikki ihmisetkään ymmärrä sellaista, että ensin niille annetaan tikkari ja sitten se viedään pois.

Ja vaikka tuo ruttunaama onkin täällä hoidossa, se ei johdu siitä, että se olis jotenkin ongelmakoira, tai "hullu tappajakoira", niin kuin tuo ukko yrittää väittää. Oikeastaan ihan päin vastoin se on kiltein, omalla tavallaan rauhallisin ja herttasin koira mitä oon ikinä nähnyt. Sitä vois luultavasti kalauttaa päähän ja silti se vaan heiluttaisi ilosena häntää ja tahtoisi antaa suukkoja ja leikkiä. Niin höhlä se on, muttei millään tapaa vihainen, tai agressiivinen. Enkä usko, että se ikinä tulee sellainen olemaankaan niin kauan, kuin sitä kohdellaan oikein.

Niin, että musta on ihan tyhmää ruveta väittämään, että tuo esim. söis kissan. Miksi se niin tekisi? Koska se on koira? Just joo. Mies oli vallan tietoinen, että koiran mä hankin joka tapauksessa, se onko se bokseri vai kultainennoutaja ei liene tässä tapauksessa mitään merkitystä. Sitäpaitsi ihan itse se tappoi edellisen kissansa, että ihan turha siitä on meitä syyttää.

Ei kai mulla just nyt muuta ollu. Kiitos, anteeks, näkemiin. Me mennään tuon koiran kanssa nyt SÄNKYYN nukkumaan.

ps. Lyyli on kaunein bokseri jonka oon ikinä nähny! ♥

♥:Tintti

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ainoa totuus löytyy menneisyydestä

Olen sulkeutunut kuoreeni. Minä pakenen, minä piileskelen. Tuntuu kuin olisin loukussa. Olen vaikea, olen helppo, riippuen miltä kantilta asioita katsellaan.

Joskus on parempi olla yksin, kukaan ei voi satuttaa sua...
...etkä sä voi satuttaa ketään.

Myönnetäköön, että olen laiminlyönyt ystäviäni, mutta en vain kykene kohtaamaan ketään. Pystyn kyllä näkemään heitä, ei siinä mitään, mutten päästä ketään lähelleni henkisellä tasolla. Enkä edes tiedä miksi. Hehän ovat ystäviäni, ystävät tukevat, ystävät auttavat. Ystäville voi kertoa murheensa, vai voiko?

Psykiatrini tietää, etten voi. Hän tietää myös miksi. Sama vanha ongelma. Lapsuuteni trauma, joka estää minua edelleenkään luottamasta kehenkään. Koulukiusaaminen. Ystävieni kääntyminen minua vastaan. Pilkkanaurut kaikuvat yhä päässäni, tunnen yhä kuinka tiiliskiviltä tuntuvat koulukirjat pamahtavat repun sisällä jo valmiiksi kipeään selkääni. Uudestaan ja uudestaan kuin rikkinäinen nauha, joka toistaa itseään kerta toisensa jälkeen. Ja vahvimpina kaikista - häpeä.

Toki minulla on myös oikeita ystäviä. Niitä jotka asettuvat poikkiteloin tielleni vain, jos olen matkalla alaspäin. Ovatko kaikki ystävät sitten tasavertaisia? Ei, eivät ole. Yhdelle voi kertoa tietyistä asioista ja toiselle toisesta. Kolmannelle ei viitsi ja neljännelle ne eivät enää kuulu. Näin jokainen tietää jotakin, muttei lopulta juuri mitään. Ilmaisen vain osaa itsestäni, sillä en itsekään tunnu tuntevan omaa minuuttani. Toisaalta taas tieto on valtaa ja mitä enemmän toinen sinusta tietää, sitä haavoittuvammaksi sitä tulee. Riitatilanteissa on niin naurettavan helppoa (ja todella alhaista) käyttää toisen heikkouksia häntä itseään vastaan.

Tosiasissa pelkään, etten osaa kuin satuttaa ihmisiä. Mitä ikinä teenkin, valitsen jatkuvasti väärin. Tarvitsisin kunnollisen oppaan, kuka päättää mikä on väärin ja mikä ei? Mikä määrittelee sen, kuinka ihmisiä tulisi kohdella? Kun totuus kuitenkin on se, että ihminen luulee olevansa toisia kohtaan sellainen, miten häntä on kohdeltu, ja toisten olevan sellaisia, kun hän itse on. Eikä sen niin pitäisi mennä.

Pää on niin täynnä ajatuksia, ettei mistään saa kiinni. Kirjoitan, mutta missään ei ole mitään järkeä. Käyn samat asiat mielessäni läpi yhä uudestaan ja uudestaan saamatta niihin siitä huolimatta minkäänlaista järjestystä, tai järkeenkäypää vastausta.

Väsyttää liikaa, kuten aina.

♥: Tintti



tiistai 14. helmikuuta 2012

Fridge Poetry



Hyvää ystävänpäivää! ♥ Happy Valentines Day!

Ystävänpäivä. Päivä, jolloin pitäisi muistaa ystäviään, vai päivä jolloin pitäisi amerikkalaisittain muistaa kumppaniaan? Onhan maailman vastaava "Valentinen" (vai Valentinuksen? Miten ihmeessä tuo taipuu?) päivä kuitenkin nimen omaan parien juhla. Ensimmäinen aamulla vastaan tuleva mies on "Valentine", eli SE OIKEA ja sitä rataa. 

Suomessa päivä on kuitenkin nimetty ystävänpäiväksi ja tarkoitus olisi muistaa nimenomaan ystäviään, ei loukkaantua siitä, ettei poikaystävä tuonutkaan aamupalaa sänkyyn, yllättänyt ruusukimpulla, eikä tarjoillut romanttista kynttiläillallista shampanjan kera.

Itsehän en ole koskaan sen erityisemmin "viettänyt" ystävänpäivää. Joinakin vuosina nyt on sattunut näkemään kavereita juuri kyseisenä päivänä, mutta minulle ystävänpäivä on kuitenkin joka päivä ja ystävät ihan yhtä tärkeitä niin tänään, kuin huomennakin. 


Sun ystäväsi armaasi
aina olla tahtoisin.
En koskaan olla tahtoisi
sulle uskoton ja petturi.
Ois täällä suuri iloni
jos aina olisit luonani.
Jos kuolo sinut korjaisi
niin murhe minut murtaisi!

(Jos et ystäväni olekaan,
lue joka toinen rivi vaan!)

♥:Tintti


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Home Sweet Home

Vieteltiin eilen vähän tupareita ja olo on sen mukainen. Kirjoittaminen ei oikein luista, joten kuvat puhukoot puolestaan.


Keittiö





Olohuone




Makuuhuone





Saatiin myös paljon ihania tuparilahjoja. Mm. lakana, sydän pussilakanat, pyyhkeitä, kuohuviiniä, partyliten kynttilöitä, syötävän hyvältä tuoksuvaa saippuaa ja ihania tuoksutikkuja. ♥


♥ : Tintti





lauantai 11. helmikuuta 2012

Perjantai 13

Oon aika varma, että jollekin on tapahtunut pahanlaatuinen laskuvirhe ja (tänään/)eilen oli oikeasti perjantai 13. Sen verran oli mutkia matkassa.

Meillä ei tosiaan mennyt Lyylin (se hoitokoira) kanssa ihan putkeen. Ensinnäkin lähdettiin kahdeltatoista suunnistamaan Malmille eläinlääkäriin epäiltävien pissataudin ja silmätulehduksen takia. No, joku kiva tyyppi oli keksinyt nimetä kaksi pysäkkiä samalla nimellä ja jäätiin liian aikaisin pois. Sijainnista ei ollut hajuakaan. Oltiin suoraan sanottanu eksyksissä.

Lyyli pomppi ja puri hihnaa samalla, kun Rouva T. yritti antaa meille puhelimitse reittiohjeita. Löydettiin perille ja eteen tuli heti seuraava ongelma. Lyylin olisi pitänyt antaa pissanäyte, mutta neitiä ei yllättäen enää pissattanutkaan - yhtään. Eipä ketään tietenkään pissata silloin, kun PITÄISI pissata. Sen enempää lompakko, kuin koirakaan ei tykännyt jäljelle jääneestä vaihtoehdosta. Ultraan ja näytteen otto neulalla suoraan rakosta. Auts!

No Lylpe sai lääkkeet ja pienen seikkailun jälkeen oltiin viiden aikaan kotona. Olis pitänyt siivota. Sen sijaan päätin ensin leipoa jotakin makeannälkääni. Sain aikaseksi osaksi pohjaan palaneita - jotain. Murotaikinaa, välissä mansikkahilloa ja päällä tomusokeri-metsämansikka kuorrute. Niistä tuli ainakin jano, jos ei muuta.

Seuraavaksi kauppaan. Piti ostaa munavoihin voita ja jääpusseja. Koiran ruoan kyllä muistin, muuta en. Tupareissa tarjoillaan siis siskoni tapaan terveysmunavoita - ilman sitä voita ja lämmintä boolia. Haittaakse?

Kauppareissun aikana Lyyli oli onnistunut saamaan roskiskaapin oven auki ja popsimaan roskikseen päätyneet leivosten reunapalat. Kaipa sekin ansaitsi herkutella päivän koitosten jälkeen.

No eipä siinä. Seittemän aikaan pääsin vihdoin siivoamaan. Pyyhin pölyt, imuroin, pesin lattiat ja tiskasin tiskit. Niin ja pesin pyykkiä. Muun muassa sen päiväpeiton, johon yksi kusiluntti oli lirauttanut pissat muina miehinä. Eipä siinä, sain päiväpeiton juuri laitettua kuivumaan, kun tönäisin pyykkitelineen nurin - > se kaatui sohvapöydän päälle, jossa sattui seisomaan kokislasi -> peitto kokiksessa. Ähäkutti.

Nyt meen pesemään tukkani ja laittamaan sävyttävän hoitoaineen päähän. Olen sen ansainnut.


keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ei ole mustaa ja valkoista, on vain harmaan sävyjä.

Kuolasin aikasemmassa postauksessani vessaan roskakoria ja viime viikon lopulla miäs toi kotiin sellaisen! Kyllä taas elämä helpottuu huomattavasti, eikä lavuaarin reunus täyty käytetyilla vanutupoilla... tai siis ei täyttyis siinä tapauksessa, että sitä roskista muistaisi myös käyttää.

Toinen hankinta oli harmaa jakku, josta aikaisemmin mainitsinkin. Meinasi jo tulla suru puseroon, kun 34 kokoa ei enää ollut. Onni onnettomuudessa: kehoni oli ennättänyt kerätä itseensä sen verran nesteitä, että 36 istui päälleni vallan mainiosti. Tätä menoa joudun kohta uusimaan koko vaatekaappini... 


Täs ois vielä todistusaineistoa miun leipomasta leivästä, koska joitakin tuntuu epäilyttävän ,että olisin ylipäätään jassanut/osannut leipoa jotakin. Mies ei jostain syystä suostunut koskemaankaan koko komeuteen. En kyl tajuu, et miks?



♥: Tintti



tiistai 7. helmikuuta 2012

Hei, mitä mulle kuuluu? Hei, mä kuinka pärjäilen?

Eilen kävin taas pyko(logi)n kanssa juttelemassa. Johtuneeko siitä, että pahistelin aamusella ja omatoimisesti nostin lääkitystäni pärjätäkseni päivän sosiaalisista haasteista paremmin, mutta pystyin puhumaan avoimemmin, kuin ennen.

Psyko sai mut jopa nauramaan, kun keskusteltiin tosta mun koirahoidokistani ja sen sisäsiisteydestä. (Sen sisälle pissimminen oli kiristänyt sekä mun, että miehen hermoja, joten sisäsiistiksi oppiminen on ollut vähintäänkin helpotus.)

Käytiin me läpi sitten niitä ikäviäkin asioita. En yleensä tykkää avautua täysin vieraille parisuhteestani, sillä aina tulee sellainen olo, ettei kukaan edes yritä ymmärtää. Psyko ymmärsi. Se tiesi, että vaikka tähän suhteeseen on mahtunut paljon ikävyyksiä ja suruja, niin myös hyviä asioita on täytynyt olla paljon.

Toisaalta se kyllä muistutti, että olis hyvä jos pystyttäisiin puhumaan asioista. Olen siitä kyllä ihan samaa mieltä ja toivoisin todella, että voisinkin kertoa varsinkin kaikki mieltä painavat ja terveyttäni koskevat asiat miehelle. En vain uskalla, koska tuntuu, ettei ne asiat jää meidän välisiksi. Sen takia varmaan ollaankin oltu vähän etäisiä tässä viime aikoina. En uskalla luottaa niin paljon kuin pitäisi, enkä antamaan läheisyyttä niin paljon kuin mies tarvitsisi. Ahdistaa ja väsyttää liikaa.

Sen sijaan asia mistä en kyennyt edelleenkään puhumaan edes psykon kanssa oli koulukiusaaminen. Jotenkin haluaisin vaan unohtaa koko asian. Ei mennyttä voi muuttaa, joten miksi surra? No tietenkin siksi, että kiusatuksi tuleminen jätti niin kivat traumat, etten edelleenkään usko juuri kenenkään oikeasti tahtovan minulle pelkkää hyvää. Olen varuillani lähimmäisienkin ystävieni seurassa ja tulen liian tietoiseksi kaikista kehoni liikkeistä. En voi katsoa ketään silmiin. Ahdistaa ja pelkään tulevani arvostelluksi, vaikkei todellista syytä pelkoon olisikaan. Psyko kysyi olinko puhunut kiusaamisesta koskaan siskolleni. En ollut. Miksen? Sitä en tiennyt itsekään.





♥: Tintti


maanantai 6. helmikuuta 2012

Haasteena parempi tugga

Olen viimeisen 10vuoden aika rasittanut tukkaani jatkuvilla värinpoistoilla ja vaalennuksilla. Välillä on kokeiltu ruskeaa ja sitten on palattu takaisin vaaleaan. Tämän jatkuvan vaalentamisen ja värjäyksen ja jälleen vaalentamisen ohella hiuksiani ovat rasittaneet mm. stressi ja huono ruokavalio.

Joulukuussa hiukseni (tai se mitä niistä on jäljellä) näyttivät erittäin säälittäviltä.
Märkänä tukka näyttää tältä (ja kyllä, siinä on kaikki hiukseni)



Kuivana ja kahdelle letille letitettynä taas tältä




Tavoitteena on saada tuota tukkaa ensinnäkin parempaan kuosiin, koska nyt se on suurimmaksi osaksi ihan hamppua ja toisekseen lopettaa tuo vaalennusrumba. (Tosin himottaisi jo nyt vaalentaa, koska blondit ♥!!!) Värjäsin hiukseni ruskeiksi lokakuussa ja nyt väri on haalentunut muistuttamaan suht omaa väriä = harmahtavaa maantietä. (Pitäisikö kuitenkin taas blondata..?)

Mulle suositeltiinkin jo aikaisemmin doven tuotteita, mutta ennen niiden testailua käytän loppuun edelliset mömmöt. Tällä hetkellä testissä Cutrinin ISM-sarjaan kuuluvat VOLUMiSM Shampoo ja REPAIRiSM hoitoaine jotka haalin hairstoren alesta. 

 

Lisäksi käytän hiuksiin jätettävää ELVITAL TOTAL REPAIR 5 - hoitosuihketta. Viimeiseksi mainittua suosittelen lämpimsti kaikille! Se tekee hiuksista todella helposti kammattavat ja ihan oikeasti vahvemmat. Käytin aikaisemmin samaan sarjaan kuuluvaa shampootakin ja tukkaa jäi harjaan huomattavasti vähemmän, kuin tavallisesti. Oikeastaan ainoa syy miksen ole jatkanut kyseisen shampoon käyttöä on se, että se tekee hiuksista todella suorat, sileät ja sen myötä myös latteat ja minä etsin ja kaipaan jotakin todella tuuheuttavaa. Noin hiusten kunnon kannalta kuitenkin paras kokeilemani shampoo. Kannattaa kokeilla. :)



Niin ja tosiaan koska päätin lakata hiusten värjäämisen, mutten kuitenkaan ole tyytyväinen omaan väriini, sävyttelen hiuksiani sitten kc:n colormaskin sävyllä caramel.


Tämän päivityksen tarkoitus oli oikeastaan näyttää ns. lähtötilanne, jotta voin myöhemmin vertailla, onko tukkani oikeasti mennyt yhtään parempaan suuntaan, vaiko peräti pahentunut. Päivitystä tukka asiaan siis tulossa oletettavasti muutaman kuukauden päästä.

♥: Tintti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...