Viimeistä viedään

Mummi ♥


Päivän lookki
Olen taas henkisesti jotenkin ihan tukossa ja turta. Eilen oli mummin perinnönjako. Kaikki sujui jotenkin ihmeen vaivattomasti ja kepeästi. Nyt olo tuntuu tyhjältä.


Mummin kuolema oli minulle kova isku. Menetin maailman rakkaimman ihmisen, tukeni ja turvani. Mummin seurassa pystyin olemaan aidosti oma itseni miettimättä yhtään mitä sanoin, tai tein. Mummin luokse saattoi mennä ihan koska vaan, hänen kanssaan pystyi puhumaan ihan mistä vain, olla puhumatta, tai vaikka kiljua, tai karjua kilpaa. Sokeria sai syödä juuri niin paljon kuin halusi, luovuuttaan sai toteuttaa vapaasti mm. tekemällä steariinista kuusenkoristeita ja kirjoittamalla kirjeitä naapurin "Böö" sedälle. Pullia leipoessa sai harrastaa niin paljon taikinaterapiaa, kuin sielu sieti, vaikkapa viskomalla taikinapaakkuja ympäri rappukäytävää.

Mummi opetti pelaamaan sikaa, käärimään sätkiä ja paljasti, että jos nukkuvaa ihmistä puristaa ukkovarpaasta, vastaa hän totuudenmukaisesti hänelle osoitettuihin kysymyksiin. Mummi jakoi aina loistavia elämänneuvoja. Hänellä oli aina vastaukset kaikkeen, oli kyseessä sitten miehet, tai vaikkapa rikkinäiset sukkahousut.



Perinnön jako

Palatakseni perintöön, olin jo aikaisemmin saanut itselleni mummin emännänpeilin, minun suurimman ihailun ja rakkauden kohteeni mummin tavaroista. Voi kuinka kutkuttavaa pienenä olikaan kurkistella laatikoihin ja ihastella ja järjestellä mummin meikkejä ja hajuvesiä. En oikeastaan kaivannut muuta. 

Lauantaina vanhempieni keittiönpöytä pursui  mummin koruista ja talo hälinästä. 

Sen sijaan, että minulla, siskollani ja serkuillani olisi tullut riitaa siitä kuka saa mitäkin, tuntui asia olevan aivan päinvastainen. Kukaan ei oikein halunnut mitään, mutta jokin muisto oli kuitenkin saatava. (Suoraan sanoen meitä kiinnosti enemmän pizzan tilaaminen, kuin korujen jakaminen.) Meitä neuvottiin aloittamaan arvoesineistä, mutta tuntui aivan yhdentekevältä oliko esine yhden euron, vai muutaman kymmenen arvoinen. Rahallisella arvolla ei olisi mitään merkitystä, kun korut lojuisivat kuitenkin jossakin laatikon pohjalla. 

Tunnearvoa esineillä olisi sitäkin enemmän. Jokainen meistä valitsi vuoronperään haluamansa aarteen. Itselleni tärkein valitsemistani esineistä on varmasti mummin kihlasormus, muut koruista olivat lähinnä käyttöön tulevaa rihkamaa.  Vanhemmat saivat tapella keskenään lopuista.  Toisin kuin me, he tappelivatkin.




Me palasimme kaivelemaan mummin vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Huiveja oli kasapäin ja yksi hattukin löytyi. Se pistettiin talteen yhteiseksi hyväksi, tulevia mökkireissuja ajatellen. Siinä samalla käytiin myös läpi siskon poistoon meneviä vaatteita ja nappasin kasasta itselleni pari yöpaitaa.


Toi kiroileva siili on kyllä niin mun yökkäri :DD


"KAIKKI LAIVAAN!"


Perinnön jakamisen jälkeen oli aika tilata pizzaa! Syömisestä tuli kuitenkin pian jano. Kello oli 17.21 kun kaikkien mielessä pyörinyt asia lausuttiin ääneen: "vielä ehtis alkoon". Ei kun menoksi. Mukaan tarttui viinipulloja ja herkullisen vaaleanpunainen ufoshot. Alkosta siskon vaatekaapille vaatteitten vaihtoon ja serkulle hakemaan lisää viinaksia ja sitten takaisin Espooseen katsomaan putousta ja maistelemaan (liian vahvoja) drinkkejä.


Erä huojuvaa tornia ja kapteeniksi ryhtyneen perämiehen johdolla ala fenniaan. Laivasto teeman kunniaksi hoilotettiin teemaan sopivia kappaleita.



 Meidän laivassameidän laivassa, siinä on iso reikä pohjassa 
ja se uppoaa ja se uppoaa, jos et ryhdy pumppaamaan!


Fenniassa Cokista, pahaa oloa ja väsymystä. Tänään sama meininki jatkuu kotisohvalla...

Haluaisin kirjoittaa jotakin hyvää ja kaunista, mutta olen liian tyhjä luodakseni järkeviä lauseita. Onneksi sunnuntaisin ei tarvitse osata, eikä jaksaa mitään.



Lähdön jälkeen


Mummi puhui aina siitä, kuinka jaksaisi ei enää jatkaa,

tätä elämisen loputonta matkaa.



Hän kertoi kuinka tahtoi häntä muistettavan

ja mummillahan oli ihan omat tavat:

Hautajaisissa olisi parempi itkun sijaan nauraa

ja muistotilaisuudessakin tarjottaisiin kahvin sijaan kaljaa.



Hauskaa pitää muistaa pitää, sanoi mummi aina,

sillä eihän se itkeminen ketään enää auta,

vaikka kuinka surisi, ei kukaan palauta.



Siis naurakaa ja iloitkaa, sanoi mummi vielä,

jos oikein tuntuu siltä, tanssikaa myös pöydillä.


Mummin sanat naurattivat, eihän se nyt kuole,

ei meillä olisi siis mitään syytä huoleen.


Mummi kuitenkin on lähtenyt nyt pois

ja mulla mummille vielä terveisiä ois:

älä mummi suutu siitä, että suremme

ja kauniisti sut haudanlepoon pian saattelemme.

Kaljaa ehtii juoda vielä monen monta kertaa,

mut anna meille mummi kiltti ensin suruaikaa.








♥: Tintti




Kommentit

Suositut tekstit