Uusi vuosi, uudet kujeet

Perjantai 13. Epäonnen päivä. Onneksi minun elämäni on pääsääntöisesti muutenkin niin onnetonta, ettei tämä siitä juurikaan poikkea. Normipäivä, ellei jopa normaalia parempi. Kävin tänään anttilassa etsimässä verhoja, joita olin kuolannut jo useamman kuukauden. No, kuten arvata saattaa ne olivat loppuneet, mutta ei se mitään. Ellokselta löytyy samankaltaiset, mutta paremmat ja halvemmat.

Teidän onnenne, tai onnettomuutenne olkoon se, että aloitin tänään tämän blogin pitämisen. Olen pyöritellyt ajatusta julkisesta blogista mielessäni jo pitkään, mutta vasta nyt sain aikaseksi tehdä asialle jotakin. Se mikä tässä kesti oli se, etten millään meinannut keksiä mitään aihetta. Lopulta pitkän ja tuskallisen kamppailun jälkeen itseni kanssa päätin, ettei kaikkea aina tarvitse niin selvästi lokeroida ja rajata. Annoin itselleni luvan olla luovan kaaottinen. Tämä blogi saattaa siis tulevaisuudessa pitää sisällään mitä tahansa, tai olla pitämättä. Se pysykööt yhtä suurena yllätyksenä niin teille, kuin minulle itsellenikin.

Päivän positiivisuuspläjäys: selvisin elossa

♥: Tintti

Kommentit

Suositut tekstit