Tintti pähkinänkuoressa: osa 2. Ensi rakkaus

Ensimmäinen ja oletettavasti viimeinen rakkauteni. Seitsemän vuoden onnettomuus ja kahdeksan vuoden pakkomielle. Mr. M.

Tapasimme ensimäisen kerran ammattikoulussa erehdyttyäni alalle, joka ei minulle sopinut. Olin korviani myöten ihastunut häneen heti ensisilmäyksellä. Hänkin oli huomannut minut, sillä hänellä oli tapana istuutua bussissa viereeni. Ensimmäisen puolenvuoden aikana hän oli kertonut minulle lähes kaiken elämästään. Minä olin ujo ja hiljainen. Minusta hän ei tiennyt mitään.

Meni tosiaan puolisen vuotta ennen kuin välillemme kehkeytyi mitään. Hän seurusteli, minä haikailin.  6 helmikuuta 2004 tapahtui jotakin käänteen tekevää. Mies, tuolloin vasta poikanen kävi luonani ensimmäisen kerran. En yleensä muista päivämääriä, mutta tuolloin sattui olemaan nimipäiväni. Hän halusi nähdä kanini. Minusta se oli erittäin kaunis veruke tulla tapaamaan minua.

Suhteemme ei missään vaiheessa ollut lainkaan helppo, tai yksinkertainen. Mikäli suhdettamme pyydettäisiin kuvailemaan vain yhdellä sanalla, osuvin olisi auttamatta myrskyisä. Juuri kun luulin pääseväni lähemmäs, "paras ystäväni" nappasi miehen nenäni edestä, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa.

Odottaminen kuitenkin palkittiin. 11.2.2004 hän oli minun. Alussa olimme yhdessä jatkuvasti, kuten moni muukin nuoripari. Vähitellen suhteemme alkoi kuitenkin rakoilla. Seurasi myrskyisiä riitoja ja intohimoisia sopimisia.

Tuli muita miehiä ja naisia ja eroja ja yhteen palaamisia. Voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin aiheesta "mieheni ex-naiset". Jotenkin jokaisen vastoinkäymisen ja syrjähypyn jälkeen palasimme kuitenkin aina lopulta yhteen. Olemme kuin kaksi toisiaan puoleensa vetävää magneettia. Lupasin rakastaa häntä aina ja ikuisesti ja lupaukseni on pitänyt.

Pian tulee tosiaan kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran aloitimme seurustelun. Kahdeksaan vuoteen on mahtunut niin paljon iloa, surua, onnea, rakkautta, vihaa, katkeruutta, intohimoa ja kasapäin muita tunteita. Mykkäkouluja, riehakkaita riitoja, sopimisia ja rakkauden tunnustuksia. Olen kirjoittanut hänestä runoja ja tarinoita, hän on kirjoittanut minulle kirjeitä ja tuonut kukkia.

Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Me molemmat olemme auttamatta kesyyntyneet. Lokakuussa minusta tuli avovaimo, hänestä avomies. Rakastan häntä ja tunnetta jolla hän saa perhoset yhä lepattamaan vatsassani.


♥: Tintti

Kommentit

Suositut tekstit