Sukupolveni tulevaisuus

Tulevaisuus on jo alkanut, eilen tämä päivä oli tulevaisuutta, tämän päivän tulevaisuutemme on huomisessa. Kaikki menneisyydessä tekemämme teot näkyvät tulevaisuudessa hyvinä tai huonoina ratkaisuina. Voin melkein sieluni silmin nähdä, kuinka vanhempana istun betonihäkissäni muiden samanlaisten ympärillä. Ikkunasta näkyy vain harmaata savua ja happihyppelyn saa unohtaa kun nenään kantautuvat vain pakokaasut, eivätkä linnutkaan enää laula, kuulen vain äänekkään kaupunginhälinän. Moottorit jylisevät ja vieressä räjäytetään puistoa saadaksemme yhden betonihökkelin lisää.  Maailmasta on tullut harmaa…

Tulevaisuus ei näytä siis kovin kummoiselta. Nuoret kouluttautuvat ammatteihin, joissa heille kerrotaan ensimmäisenä päivänä, etteivät he tule työllistymään. Ihmiset ylikouluttautuvat, tai keskeyttävät opintonsa, ennen kuin ne ovat ehtineet kunnolla edes alkaa. Elämä on pelkkää työssäkäyntiä enemmän tai vähemmän hyvällä liksalla ja töistä tultua hautaudutaan laiskanlinnaan. Maahanmuuttajat ja pakolaiset vievät työmme ja elävät sossun rahoilla. Suomalaisille ei mikä tahansa työ kelpaa, siitä täytyy pitää ja palkankin pitää olla keskivertoa parempi. Toisia työ ei kiinnosta, mutta ei hätää, sossu elättää heidät mielellään!

Kotona katsotaan televisiota, tai töllötetään tietokoneen näytöltä suosikkisarjaa, joka julkaistiin jo vuosia sitten Amerikassa, ei koskaan rantautunut Suomeen, mutta löytyi helposti vertaisverkosta. Musiikin ja elokuvien teko ei enää kannata, kun tuotteet jäävät kaupanhyllyille ja nuoret hakevat kaiken netistä piittaamatta siitä, onko se laitonta vai ei. Pelataan erilaisilla pelikonsoleilla, surfataan netissä.

Kohta emme tarvitse sanomalehtiä, sillä päivänuutiset voi lukea verkossa, meidän ei tarvitse ostaa tietokirjoja, sillä voimme käyttää googlea ja wikipediaa tiedonlähteinämme. Meidän ei tarvitse kirjoittaa kirjeitä, sillä voimme kirjoittaa sähköpostia. Jos haluamme nopeampaa viestintää voimme mesettää tai chattailla. Mikäli kädet väsyvät ja kännykkäkin on liian kaukana, voimme yhtä hyvin pirauttaa kaverille myös tietokoneelta. Hiljalleen käsikirjoitustaito katoaa, sillä sitä ei enää tarvita. Kaiken voi hoitaa netissä ja pian huomaamme, että voimme elää kotoamme poistumatta. Me voimme opiskella ja tehdä työt netinvälityksellä. Voimme tilata netistä kaiken tarvitsemamme sinappituubista televisioihin ja keittiöryhmiin. Ihmisistä tulee laiskoja ja saamattomia. Istumme koneella 24/7ja unohdamme sosiaaliset taidot. Sitten ihmettelemme kun emme jaksa mitään tehdä ja sairastumme alinomaa.

Lapsia hoidetaan ja koulutetaan kotona, sillä vanhemmat haluavat huolehtia heistä peläten koulukiusausta ja syrjäytymistä. He pelkäävät, etteivät lapset pärjää kylmässä ja julmassa maailmassa, tai että he ajautuvat väärään seuraan, heistä tulee nuorisorikollisia, tai he joutuvat itse uhreiksi.

Lapsuuden ja aikuisuuden raja hämärtyy pikkuhiljaa ja se on jo alkanut.  Lapsemme eivät enää leiki keskenään vaan pelaavat väkivaltaisia videopelejä ja huutelevat rivouksia kaduilla. Lapset, etenkin tytöt haluaisivat aikuistua siltä seisomalta. Se mikä meidän lapsuudessamme oli hauskaa ja normaalia lapsenelämää on nyt noloa ja hävettävää. Käsitys viattomasta lapsuudesta katoaa.  Farkkuhaalarit vaihtuvat minihameisiin ja paljastaviin paitoihin, lenkkitossut korkkareihin ja sotamaalaukset maalataan kasvoille äidin meikkivaraston antimilla. Lapset eivät enää leiki, ponit ja Barbiet vaihtuvat nopeasti alkoholiin ja tupakkaan.

Teemme itse valintamme, päämääränämme on olla onnellisia, usein menemme sieltä mistä aita on matalin, emmekä silti ole tyytyväisiä. Teemme jatkuvasti valintoja jotka aiheuttavat meille päänvaivaa ja stressiä. Hyväksi ratkaisuksi ajateltu valinta osoittautuikin vääräksi ja asetelma kääntyy päälaelleen. ”Nuorissa on tulevaisuus”, sanotaan, mutta mikseivät vanhemmat voisi edesauttaa tilannetta, eikä elää ajatuksella, että ei yksin minun apuni mitään auta. Jos jokainen ajattelee niin, mitään ei tapahdu. Jos jokainen sen sijaan tekisi edes sen pienen hyvän teon, voi mitä ihmeitä sillä saataisiinkaan aikaan!  Mikäli panostaisimme siihen mitä oikeasti haluamme, emmekä vain pyörittelisi peukaloitamme ja miettisi tavoitteitamme pääsäämme, vaan oikeasti tekisimme jotakin, maailma voisi olla parempi paikka elää.

Entäpä ilmastonmuutos? Käytämme aikaa pohtimalla syyllisiä, vaikka oikeasti meidän pitäisi keskittyä siihen, mitä voimme asian hyväksi tehdä. Sen pysäyttäminen on ehkä jo mahdotonta, mutta voimme yhä tehdä kaikkemme hidastaaksemme sitä. Periksi ei pidä antaa.  Ihminen on varmasti alusta asti tajunnut luonnonvarojen vähentyvän, mutta on aina vain lykännyt tätä totuutta ja näin kasvattanut ongelmaa päivä päivältä kuitenkaan hyväksymättä sitä. Ihmiset ovat kovin ahneita. Maailman ja tekniikan pitäisi kehittyä ja kaikki pitäisi saada heti nyt. Ei sitä ajatella, että jossakin vaiheessa maailma tuhoutuu, eikä enää tarvitse miettiä millä vempeleellä sitä tänään saastuttaisi ilmaa vähän lisää. Silloin kun jokainen puu on kaadettu, silloin kun jokainen eläin tapettu, silloin ihminen tajuaa, ettei rahaa voi syödä.

Meillä on mahdollisuus valita. Jokainen ei valitse betonilähiötä, vaan muuttaa esimerkiksi maalle, lypsää itse lehmänsä saadakseen aamiaismaitoa pöytään, kasvattaa pihalleen kukkameren ja arvostaa luontoa sellaisena kuin se on. Meitä mahtuu monenlaisia tähän pieneen maailmaan.¨

Tulevaisuus on sitä, mitä me siitä teemme. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuutemme tulee olemaan. Joskus pienikin teko voi auttaa ja ehkäpä, ehkäpä se pieni teko kasvaa lumipallo ilmiön tavoin ja saamme aikaan jotakin suurta.

Emme saa valita kohtalomme kehyksiä, mutta annamme niihin sisällön.