Sukupolveni tulevaisuus
Tulevaisuus on jo alkanut, eilen
tämä päivä oli tulevaisuutta, tämän päivän tulevaisuutemme on huomisessa.
Kaikki menneisyydessä tekemämme teot näkyvät tulevaisuudessa hyvinä tai
huonoina ratkaisuina. Voin melkein sieluni silmin nähdä, kuinka vanhempana
istun betonihäkissäni muiden samanlaisten ympärillä. Ikkunasta näkyy vain
harmaata savua ja happihyppelyn saa unohtaa kun nenään kantautuvat vain
pakokaasut, eivätkä linnutkaan enää laula, kuulen vain äänekkään
kaupunginhälinän. Moottorit jylisevät ja vieressä räjäytetään puistoa saadaksemme
yhden betonihökkelin lisää. Maailmasta
on tullut harmaa…
Tulevaisuus ei näytä siis kovin
kummoiselta. Nuoret kouluttautuvat ammatteihin, joissa heille kerrotaan
ensimmäisenä päivänä, etteivät he tule työllistymään. Ihmiset
ylikouluttautuvat, tai keskeyttävät opintonsa, ennen kuin ne ovat ehtineet
kunnolla edes alkaa. Elämä on pelkkää työssäkäyntiä enemmän tai vähemmän
hyvällä liksalla ja töistä tultua hautaudutaan laiskanlinnaan. Maahanmuuttajat
ja pakolaiset vievät työmme ja elävät sossun rahoilla. Suomalaisille ei mikä
tahansa työ kelpaa, siitä täytyy pitää ja palkankin pitää olla keskivertoa
parempi. Toisia työ ei kiinnosta, mutta ei hätää, sossu elättää heidät
mielellään!
Kotona katsotaan
televisiota, tai töllötetään tietokoneen näytöltä suosikkisarjaa, joka
julkaistiin jo vuosia sitten Amerikassa, ei koskaan rantautunut Suomeen, mutta
löytyi helposti vertaisverkosta. Musiikin ja elokuvien teko ei enää kannata,
kun tuotteet jäävät kaupanhyllyille ja nuoret hakevat kaiken netistä
piittaamatta siitä, onko se laitonta vai ei. Pelataan erilaisilla
pelikonsoleilla, surfataan netissä.
Kohta emme
tarvitse sanomalehtiä, sillä päivänuutiset voi lukea verkossa, meidän ei
tarvitse ostaa tietokirjoja, sillä voimme käyttää googlea ja wikipediaa
tiedonlähteinämme. Meidän ei tarvitse kirjoittaa kirjeitä, sillä voimme
kirjoittaa sähköpostia. Jos haluamme nopeampaa viestintää voimme mesettää tai
chattailla. Mikäli kädet väsyvät ja kännykkäkin on liian kaukana, voimme yhtä
hyvin pirauttaa kaverille myös tietokoneelta. Hiljalleen käsikirjoitustaito
katoaa, sillä sitä ei enää tarvita. Kaiken voi hoitaa netissä ja pian
huomaamme, että voimme elää kotoamme poistumatta. Me voimme opiskella ja tehdä
työt netinvälityksellä. Voimme tilata netistä kaiken tarvitsemamme sinappituubista
televisioihin ja keittiöryhmiin. Ihmisistä tulee laiskoja ja saamattomia.
Istumme koneella 24/7ja unohdamme sosiaaliset taidot. Sitten ihmettelemme kun
emme jaksa mitään tehdä ja sairastumme alinomaa.
Lapsia hoidetaan ja koulutetaan
kotona, sillä vanhemmat haluavat huolehtia heistä peläten koulukiusausta ja
syrjäytymistä. He pelkäävät, etteivät lapset pärjää kylmässä ja julmassa
maailmassa, tai että he ajautuvat väärään seuraan, heistä tulee
nuorisorikollisia, tai he joutuvat itse uhreiksi.
Lapsuuden ja
aikuisuuden raja hämärtyy pikkuhiljaa ja se on jo alkanut. Lapsemme eivät enää leiki keskenään vaan
pelaavat väkivaltaisia videopelejä ja huutelevat rivouksia kaduilla. Lapset,
etenkin tytöt haluaisivat aikuistua siltä seisomalta. Se mikä meidän
lapsuudessamme oli hauskaa ja normaalia lapsenelämää on nyt noloa ja
hävettävää. Käsitys viattomasta lapsuudesta katoaa. Farkkuhaalarit vaihtuvat minihameisiin ja
paljastaviin paitoihin, lenkkitossut korkkareihin ja sotamaalaukset maalataan
kasvoille äidin meikkivaraston antimilla. Lapset eivät enää leiki, ponit ja Barbiet
vaihtuvat nopeasti alkoholiin ja tupakkaan.
Teemme itse valintamme, päämääränämme
on olla onnellisia, usein menemme sieltä mistä aita on matalin, emmekä silti
ole tyytyväisiä. Teemme jatkuvasti valintoja jotka aiheuttavat meille
päänvaivaa ja stressiä. Hyväksi ratkaisuksi ajateltu valinta osoittautuikin
vääräksi ja asetelma kääntyy päälaelleen. ”Nuorissa on tulevaisuus”, sanotaan,
mutta mikseivät vanhemmat voisi edesauttaa tilannetta, eikä elää ajatuksella,
että ei yksin minun apuni mitään auta. Jos jokainen ajattelee niin, mitään ei
tapahdu. Jos jokainen sen sijaan tekisi edes sen pienen hyvän teon, voi mitä
ihmeitä sillä saataisiinkaan aikaan!
Mikäli panostaisimme siihen mitä oikeasti haluamme, emmekä vain
pyörittelisi peukaloitamme ja miettisi tavoitteitamme pääsäämme, vaan oikeasti
tekisimme jotakin, maailma voisi olla parempi paikka elää.
Entäpä ilmastonmuutos? Käytämme
aikaa pohtimalla syyllisiä, vaikka oikeasti meidän pitäisi keskittyä siihen,
mitä voimme asian hyväksi tehdä. Sen pysäyttäminen on ehkä jo mahdotonta, mutta
voimme yhä tehdä kaikkemme hidastaaksemme sitä. Periksi ei pidä antaa. Ihminen on varmasti alusta asti tajunnut
luonnonvarojen vähentyvän, mutta on aina vain lykännyt tätä totuutta ja näin
kasvattanut ongelmaa päivä päivältä kuitenkaan hyväksymättä sitä. Ihmiset ovat kovin ahneita. Maailman
ja tekniikan pitäisi kehittyä ja kaikki pitäisi saada heti nyt. Ei sitä
ajatella, että jossakin vaiheessa maailma tuhoutuu, eikä enää tarvitse miettiä
millä vempeleellä sitä tänään saastuttaisi ilmaa vähän lisää. Silloin kun
jokainen puu on kaadettu, silloin kun jokainen eläin tapettu, silloin ihminen
tajuaa, ettei rahaa voi syödä.
Meillä on mahdollisuus valita.
Jokainen ei valitse betonilähiötä, vaan muuttaa esimerkiksi maalle, lypsää itse
lehmänsä saadakseen aamiaismaitoa pöytään, kasvattaa pihalleen kukkameren ja
arvostaa luontoa sellaisena kuin se on. Meitä mahtuu monenlaisia tähän pieneen
maailmaan.¨
Tulevaisuus on sitä, mitä me siitä
teemme. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen
tulevaisuutemme tulee olemaan. Joskus pienikin teko voi auttaa ja ehkäpä,
ehkäpä se pieni teko kasvaa lumipallo ilmiön tavoin ja saamme aikaan jotakin
suurta.
Emme saa valita kohtalomme kehyksiä, mutta
annamme niihin sisällön.
Kommentit
Lähetä kommentti