“Kun pidät vaan sen turpas kii se toimii”

Pitäiskö sitä sitten kirjoittaa jotain "päiväkirjamaista" ja henkilökohtaisempaa?

Oisko sellanen aihe mitään, et ihmiset juttelee keskenään toistensa selän takana muiden asioista? Tietenkin ne haluaa vaan "auttaa", mut ei toisille vittuilu ole auttamista. Helvetti soikoon!

Ei ihmisten tunteilla leikitä, eikö se ole opittu jo kantapään kautta? Olisi ainakin pitänyt. Minä opin. Sitä paitsi, jos ei tunne, ei pidä tuomita. Mä voisin olla kaikkien kaveri. Voisin. Mutta yleensä en valitse ystävikseni sellaisia, jotka loukkaavat, saavat minut itkemään ja tuntemaan itseni kaikinpuolin huonoksi ihmiseksi. Sellaiset ihmiset leikkaan pois elämästäni. Naps vain, eikä takaisin ole tulemista ennen kunnollista anteeksipyyntöä ja aitoa katumusta! 

Oikea puhe merkitsee pidättymistä (a) valehtelemisesta, (b) pahan puhumisesta ja loukkauksista sekä puheesta, joka voi aiheuttaa vihaa, eripuraisuutta ja ristiriitoja yksilöiden tai ihmisryhmien välille, (c) kovasta, karkeasta, epä-kohteliaasta, ilkeästä ja solvaavasta kielestä sekä (d) turhasta, hyödyttömästä ja typerästä lörpöttelystä ja juoruilusta.

Minä olen kyllästynyt salailuun ja valheisiin, eikö oltaisi rehellisiä? Edes kerran. Oltais omia itsejämme ja näytettäis tunteet niin kun ne tunnetaan, kuitenkaan muita loukkaamatta. Miksi pitäisi esittää jotain mitä ei ole?

Mut joo, voidaan me leikkiä vahvoja, voidaan me kivettää ittemme ja esiintyä naamareiden takana, jos se on kerran muista helpompaa. Vedetään sitten rooleja, joita meidän toivotaan elävän. Leikitään ettei me välitetä, vaikka jokainen sana viiltäisi syvältä. Mut epätietoisuus se vasta syvältä onkin.

Ja mitä kostoon tulee.. ketä se muka hyödyttää? En tajua. Mä en ainakaan jaksa kilpailla ja lähteä kostoretkille, kun ei niistä ole loppujen lopuksi mitään iloa. Rehellisyydestä on. Avoimuudesta on. Ystävyydestä on ja luottamuksesta on. Mutta ei kostosta.

Kostoa tutkiva pitää avoimina omat haavansa, jotka muuten paranisivat ja voisivat hyvin.

Yksi asia mitä vihaan on se, ettei asioista oteta selvää, vaan oletetaan kaikenlaista. Olen itsekin oppinut, ettei sellaisesta seuraa mitään hyvää. Vain sotkua ja riitoja ja loppujen lopuksi selviää, (jos selviää,) että kyse oli vain väärinkäsityksestä. Jos jokin askarruttaa, painaa mieltä, tai ihmetyttää, eikö voisi kysyä suoraan? Mitä siinä muka voi menettää? Okei siinä joutuu ehkä näytämään pelkonsa ja epäilynsä mut mitä väliä sillä on? Kaverit voi jakaa surut ja murheet ihan yhtä lailla kun ilotkin ja jos ihminen on tuntemattomampi niin vielä vähemmän väliä mitä toinen lopulta ajattelee.

Oon oikeesti ihan väsynyt kaikkeen. Koko ajan pitäisi olla varpaillaan, ettei ketään loukkaantuisi, tai tulisi itse loukatuksi. Mä haluan et mun läheiset ihmiset on onnellisia ja että mä olisin itsekin onnellinen.

Joten kiltit jos viitsittäisiin puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja heittää naamarit nurkkaan. Ollaan rehellisiä itsellemme ja muille. Minä ainakin aion olla.

Onko se liikaa vaadittu?


♥: Tintti

Kommentit

Suositut tekstit