tiistai 31. tammikuuta 2012

Luottamus on elävä tunne. Se kasvaa ihmissuhteen myötä. Se on hauras, helposti särkyvä ja usein korjaamaton


Sanotaan, että ihmiset voivat muuttua, mutta kovin moni ei näytä uskovan siihen väittämään. Se on ymmärretävää, sillä tässä valheiden ja petosten julmassa maailmassa on vaikea luottaa enää mihinkään, tai kehenkään.

En tiedä luottamuksesta muuta kun että se petetään aina...


Mutta jos sorrumme ajattelemaan noin, jos todella uskomme, että luottamuksemme petetään, joudumme jatkuvasti olemaan varpaillamme, epäilemme jokaista vilungista itseämme kohtaan ja tulemme vainohrahaisiksi. Eikö jokaiselle pitäisi kuitenkin antaa mahdollisuus?

Minä olen sitä mieltä, että ihminen voi muuttua. Muutoksen on kuitenkin lähdettävä itsestään. Ei ole lainkaan tavatonta, että auttamattomasta rentusta tulee rakastuessaan herrasmies, joka kohtelee naistaan kuin kuningatarta. (Tietenkin naisen on tällöin kohdeltava miestään kuin kuningasta.) Ihmiset jotka hymähtelevät tämän kuullessaan, eivät ehkä ole vielä tajunneet kuinka suuri voima todellisella rakkaudella voi olla. Rakkaudesta voi kirjoittaa, siitä voi tehdä lauluja ja elokuvia, mutta todellisuudesa rakkaudesta ei tiedä mitään, ennen kuin sen on itse kokenut.

Onko onnellisen parisuhteen salaisuus siis toisen miellyttämisestä? Loputonta kilpailua siitä, kumpi onnistuu kohtelemaan toista paremmin? Tietenkin tämän hemmottelun täytyy olla vapaaehtoista, sitä täytyy itse haluta. Ei ole mitään järkeä olla toiselle mieliksi, ellei siitä tule itselle hyvä olo. Ja niinhän sen pitäisi ollakin. Ihmisten pitäisi nauttia siitä, että saavat toisen onnelliseksi, eikä tavoitella vain omaa etuaan. Rakkaus on sitä, että tahtoo toisen olevan onnellinen. 




♥: Tintti

Smile like you mean it And let yourself let go

Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa henkisesti ihan tukossa. Olo on kuin pahimmassa umpisolmussa, jonka selvittäminen turhauttaa, ahdistaa ja aiheuttaa tuskanhikeä.

Olen ollut niin väsynyt, etten kykene tekemään oikein mitään. Ainoa syy miksi saan aamulla ylipäätään itseni sängystä ylös ja puettua päälleni on koira. Ilman sitä olisin luultavasti maannut sängyssä pyjama päällä viimeiset kaksi viikkoa kattoon tuijottaen. Nyt olen sentään käynyt ulkona ja leikkinyt koiran kanssa. Suihkussa jaksan käydä noin kerran viikossa. Hiuksia en jaksa harjata senkään vertaa. Mikäli jaksan tiskata, en jaksa pestä pyykkiä.

Väsyttää. Keitän riisit pohjaan ja itken. Harkitsen näännyttäväni itseni nälkään ja nestehukkaan. Ei onnistu. Vatsa kurnii inhottavasti, kun ei ole päivään saanut ruokaa. Mistä lähtien minä olen muka tuntenut nälkää? Yritän puhua kavereilleni ja ahdistun. Avaan vahingossa uuden voipaketin, vaikka niitä on avattuna jo kaksi. Itken lisää. Koira pissaa kolmannen kerran lattialle saman päivän aikana. Enää ei tunnu miltään.

En ole pystynyt kunnolla kirjoittamaan ja puhuminen tuntuu vielä vaikeammalta, kuin ennen. Olen käytännöllisesti katsoen ryhtynyt mykkäkouluun, koska suun avaaminenkin tuntuu jotenkin raskaalta, tarpeettomalta ja ahdistavalta. Kaipaan ihmisten läheisyyttä, mutten pysty ottamaan sitä vastaan. Mies yrittää halata ja minusta tuntuu että tukehdun. Se, etten pysty keskustelemaan ja olemaan edes ystävieni kanssaan normaalisti ahdistumatta ja tuntematta oloani epämukavaksi ahdistaa vain lisää. Vastaan kyllä jos jotain kysytään, mutta hyvin väkinäisesti. Sanoja pitää etsiä pitkään. Pää on tyhjä. Kroppa on väsynyt. Vetäydyn aina vain syvemmälle kuoreeni. Voisin vain nukahtaa ja lakata olemasta.

Mistä tämä sitten johtuu? No, ensinnäkin vaikka mummin perinnönjako menikin oikein kivasti, sen jälkeisenä päivänä reagoin siihen hyvinkin voimakkaasti. Väsymys rysähti päälle yhtä pahana, kuin ennen hoitoni aloittamista. Kykenisin nukkumaan vuorokauden ympäri jos siihen vain olisi mahdollisuus.

Toinen väsymystä, ahdistusta ja itkuisuutta lisäävä ja aiheuttava asia on työ. Työ jonka takia tarvittiin lääkäriä, sairaslomaa, psykologia, lisää sairaslomaa, keskusteluja esimiehen kanssa, keskusteluja psykologin ja esimiehen kanssa, keskusteluja lakimiehen kanssa ja lopulta irtisanoutuminen.

Joskus asiat on vain laitettava tärkeysjärjestykseen. Minulla terveys meni rahan edelle.

Päivän positiivisuuspläjäys: Good Wife:n tämänpäivän jaksossa soi Mikan Any other world. ♥



♥: Tintti

lauantai 28. tammikuuta 2012

Parempi aito vihollinen, kuin epäaito ystävä.

Mikä siinä on, ettei ikinä opi, ei edes kantapään kautta? Kun harmittaa, niin ei ilmeisesti luulojeni vastaisesti pitäisikään puhua kurjan mielen aiheuttajalle, vaan ihan jollekin muulle. Muuten käy niin, että kurjan mielen aiheuttaja aiheuttaa entistä kurjemman mielen. Ei kovin hyvä juttu. 

Jostain käsittämättömästä syystä olen kuitenkin kuvitellut, että ongelmat pitäisi ratkoa asianomaisen kanssa, eikä valitella niistä muille. Ilmeisesti olin taas väärässä. Toisaalta taas, kun puhuu ja purkaa sen pahan olonsa sen aiheuttajaan, voi leikkiä muiden ihmisten edessä, että kaikki on erinomaisesti! Mahtavasti, suurenmoisesti kerrassaan! Minähän olen onneni kukkuloilla... 

Paitsi että sitten ei enää pystykään esittämään ja kaikki kaatuu päälle. Olen tullut siihen tulokseen, että joskus on vain todettava itselleen, ettei pysty selvittämään kaikkea yksin ja silloin on ihan ok pyytää apua. Onneksi ympärilläni on ihmisiä joihin voi aina tukeutua. Olisinpa vain muistanut sen hiukan aikaisemmin.




♥: Tintti

“Kun pidät vaan sen turpas kii se toimii”

Pitäiskö sitä sitten kirjoittaa jotain "päiväkirjamaista" ja henkilökohtaisempaa?

Oisko sellanen aihe mitään, et ihmiset juttelee keskenään toistensa selän takana muiden asioista? Tietenkin ne haluaa vaan "auttaa", mut ei toisille vittuilu ole auttamista. Helvetti soikoon!

Ei ihmisten tunteilla leikitä, eikö se ole opittu jo kantapään kautta? Olisi ainakin pitänyt. Minä opin. Sitä paitsi, jos ei tunne, ei pidä tuomita. Mä voisin olla kaikkien kaveri. Voisin. Mutta yleensä en valitse ystävikseni sellaisia, jotka loukkaavat, saavat minut itkemään ja tuntemaan itseni kaikinpuolin huonoksi ihmiseksi. Sellaiset ihmiset leikkaan pois elämästäni. Naps vain, eikä takaisin ole tulemista ennen kunnollista anteeksipyyntöä ja aitoa katumusta! 

Oikea puhe merkitsee pidättymistä (a) valehtelemisesta, (b) pahan puhumisesta ja loukkauksista sekä puheesta, joka voi aiheuttaa vihaa, eripuraisuutta ja ristiriitoja yksilöiden tai ihmisryhmien välille, (c) kovasta, karkeasta, epä-kohteliaasta, ilkeästä ja solvaavasta kielestä sekä (d) turhasta, hyödyttömästä ja typerästä lörpöttelystä ja juoruilusta.

Minä olen kyllästynyt salailuun ja valheisiin, eikö oltaisi rehellisiä? Edes kerran. Oltais omia itsejämme ja näytettäis tunteet niin kun ne tunnetaan, kuitenkaan muita loukkaamatta. Miksi pitäisi esittää jotain mitä ei ole?

Mut joo, voidaan me leikkiä vahvoja, voidaan me kivettää ittemme ja esiintyä naamareiden takana, jos se on kerran muista helpompaa. Vedetään sitten rooleja, joita meidän toivotaan elävän. Leikitään ettei me välitetä, vaikka jokainen sana viiltäisi syvältä. Mut epätietoisuus se vasta syvältä onkin.

Ja mitä kostoon tulee.. ketä se muka hyödyttää? En tajua. Mä en ainakaan jaksa kilpailla ja lähteä kostoretkille, kun ei niistä ole loppujen lopuksi mitään iloa. Rehellisyydestä on. Avoimuudesta on. Ystävyydestä on ja luottamuksesta on. Mutta ei kostosta.

Kostoa tutkiva pitää avoimina omat haavansa, jotka muuten paranisivat ja voisivat hyvin.

Yksi asia mitä vihaan on se, ettei asioista oteta selvää, vaan oletetaan kaikenlaista. Olen itsekin oppinut, ettei sellaisesta seuraa mitään hyvää. Vain sotkua ja riitoja ja loppujen lopuksi selviää, (jos selviää,) että kyse oli vain väärinkäsityksestä. Jos jokin askarruttaa, painaa mieltä, tai ihmetyttää, eikö voisi kysyä suoraan? Mitä siinä muka voi menettää? Okei siinä joutuu ehkä näytämään pelkonsa ja epäilynsä mut mitä väliä sillä on? Kaverit voi jakaa surut ja murheet ihan yhtä lailla kun ilotkin ja jos ihminen on tuntemattomampi niin vielä vähemmän väliä mitä toinen lopulta ajattelee.

Oon oikeesti ihan väsynyt kaikkeen. Koko ajan pitäisi olla varpaillaan, ettei ketään loukkaantuisi, tai tulisi itse loukatuksi. Mä haluan et mun läheiset ihmiset on onnellisia ja että mä olisin itsekin onnellinen.

Joten kiltit jos viitsittäisiin puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja heittää naamarit nurkkaan. Ollaan rehellisiä itsellemme ja muille. Minä ainakin aion olla.

Onko se liikaa vaadittu?


♥: Tintti

torstai 26. tammikuuta 2012

Hulluna Saraan

Sain liput ebookersin järjestämään Hulluna Saraan elokuvan ennakkonäytökseen ja suomifilmien ystävänä paikalle oli pakko mennä, varsinkin kun ilmaiseksi sai lipun lisäksi popparit, juoman ja karkkia!

Hulluna Saraan on melko perinteinen kotimainen romanttinen komedia. Erityiseksi ja poikkeukselliseksi sen tekee se, että pääosassa olevaa Saraa näyttelee australialilen näyttelijätär Emilie de Ravin, joka tunnetaan ehkä parhaiten tv--sarjasta Lost.

Ville (Jussi Nikkilä) on suomalainen nuori mies, ujohko ja koko elämänsä isänsä varjoon jäänyt, entinen tenavatähti ja nykyinen soitonopettaja. Hänen isänsä Taisto (Ville Virtanen) on parhaat vuotensa nähnyt laulaja ja ikuinen lapsi aikuisen miehen kehossa. Yhteistä Villellä ja Taistolla ei tunnu olevan kuin yksi asia. He ovat molemmat ihastuneet samaan naiseen: Saraan, amerikkalaiseen, Suomeen ystävänsä luokse paenneeseen rivitanssinopettajaan.

Mustalla huumorilla varustettu kolmiodraama ihastuttaa ja vihastuttaa. Taiston lapsellisuus naurattaa ja Villen saamattomuus lähinnä ärsyttää. Siitä huolimatta pidin siitä.

Hulluna Saraan on elokuva jota katsoo mielellään kerran jos toisenkin ja soveltuu mitä parhaiten kotimaisten hömppäleffojen ystäville ja sunnuntaisen krapula aamun elokuvaksi, kun juoneen ei jaksa keskittyä, mutta haluaa silti nauraa.




♥: Tintti

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Aussiegremlins

Pääsin pitkästä aikaa toteuttamaan itsenäi ja tekemään sitä mistä oikeasti nautin. Luovuus piristää, ei siitä mihinkään pääse! Tätä voisin tehdä vaikka elääkseni, jos alalta vain löytyisi tarpeeksi töitä.

Suunnittelin ja toteutin toverin sivuille nimittäin uuden ulkoasun ja ihan hienohan siitä tuli, vaikka itse sanonkin! Mitäs mieltä te olette?

Vink, vink! Linkki sivuille: http://www.aussiegremlins.com

tiistai 24. tammikuuta 2012

Chambre à coucher

Tässä on nyt ollut sen verran kaikenlaista, että oon ihan unohtanu kertoa teille uusimmista sisustus hankinnoistani!

Viime viikolla saatiin makuuhuoneeseen paitsi sänky, myös uusi päiväpeitto, siihen sopivat tyynynpäälliset, sekä ihanat verhot. Makuuhuone on nyt sen verran sotkunen, verhot vielä laittamatta paikalleen ja sänkykin ilman jalkoja, että pääsette ihastelemaan itse otettujen kuvien sijaan elloksen sivuilta lainattuja tuotekuvia.




Zelda-päiväpeitto:


99€
Ellos



Zelda-tyynynpäälliset:


15,95€/kpl
Ellos



Alkuperästä hintaa peitolle oli tosiaan 99€ mutta Elloksen uutena asiakkaana sai 50% alennusta kalleimmasta tilaamastaan tuotteesta! ♥




CLOTHILDE-rengasverhot, 2/pakk.


44,90€
Ellos


Nyt kun sänkyyn saisi tosiaan vielä ne jalat, verhot ripustettua ja seinälle valittua jonkin taulun olisin ainakin hetkellisesti tyytyväinen meitin makkariin. Sit voinkin keskittyä muiden huondeiden sisustamiseen.




♥: Tintti

maanantai 23. tammikuuta 2012

Tintti pähkinänkuoressa osa 7. Kouluaikani

Ala-aste


Olen tietoisesti vältellyt tämän postauksen kirjoittamista. Avannut uuden julkaisun vain tuijottaakseni näyttöä.
Mitä minun pitäisi kirjoittaa? Mitä minä uskallan paljastaa? Mitä minä ylipäätään muistan kouluajoistani?

Koulutaipaleeni aloitin Kirstin koulussa vuonna 1994. Luokan opettajamme oli mukava ja kannustava ja kuuluu edelleen lempiopettajieni kärkipäähän.

Ensimmäisen ja toisen luokan olimme pienessä puisessa rakennuksessa, jossa monella ilmeni merkillistä päänsärkyä ja migreeniä ja rakennus osoittautuikin pian homekouluksi. Kolmannella luokalla siirryimme isompaan rakennukseen homekoulua vastapäätä ja myöhemmin pääsimme "eristyksiin" talonmiehenasuntoon, johon meillä oli luonnollisesti oma sisäänkäynti.

Pakkosyöminen oli hirveää ja keittäjät annostelivat ateriat. Pyysit sitten vähän tai paljon, oli lautanen joka kerta lähes yhtä täynnä. Ruokalasta ei poistuttu ennen kuin lautanen oli tyhjä, tai opettaja tuli hakemaan tunnille. Istuin monesti ruokalassa viimeisten joukossa oksennus ja itku kurkussa. Kouluruokailu on aiheuttanut minulle ikuiset traumat ja siksi suhteeni ruokaan on vieläkin vaikea ja vastenmielinen.

Matematiikka ja oikeinkirjoitus tuottivat vaikeuksia. Sain erityisopetusta, mutta matikka ei vain sujunut, enkä vieläkään osaa yhdyssanoja. Joitakin asioita ei vain opi, vaikka kuinka yrittäisi.

Olin ujo ja hiljainen ja siksi helppo pilkan ja kiusan kohde. Jäin usein yksin, olin se joka valittiin joukkueessa viimeiseksi, se jonka tavaroita vietiin ja piiloteltiin, se jota haukuttiin ja pilkattiin. Pikku hiljaa aloin vetäytymään sisäänpäin...




Yläaste


Yläasteella luokka luonnollisesti hajosi. Siirryin kuvaamataitopainotteiselle luokalle, jossa oli vain tyttöjä. Olin silti yksinäinen ja varautunut ja minulla oli vain pari ystävää, joista vain yksi oli lopulta pitämässä puoliani tilanteessa, kuin tilanteessa. 


Lempiaineitani olivat kuvaamataito ja äidinkieli. Matemaattiset aineet ja kielet tuottivat hankaluuksia. Kemia kiinnosti, mutta oli vaikeaa. Fysiikka tuntui mahdottoman vaikealta, eikä pelottava opettaja auttanut sen oppimisessa yhtään, vaan sai minut lähinnä pelkäämään ja inhoamaan koko ainetta. Liikunta aiheutti ahdistusta, eikä tunnetta lainkaan vähentänyt se, että minulla oli vastikään todettu skolioosi - selkärankani muistutti lähinnä s-kirjainta ja joudin käyttämään tukikorsettia, joka paitsi tuntui inhottavalta fyysisesti, aiheutti myös henkistä pahaa oloa ja häpeää.


Yläasteella katosin ensimmäistä kertaa itseltäni. En ikinä unohda sitä hetkeä, kun havahduin yhtäkkiä kuvaamataidon tunnilla siihen, että tytöt olivat kärsimättömästi jankanneet nimeäni ja yrittäneet puhua minulle saamatta minuun minkäänlaista yhteyttä. Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka kauan olin ollut "poissa", mutta se säikäytti minut.


Henkinen pahaoloni paheni ja muuttui pikku hiljaa fyysiseksi. Hetkeä myöhemmin makasin sairaalassa. Ensimmäinen paniikkikohtaus. Se oli alkanut epämiellyttävästä tunteesta ja vatsavaivoista, kohta jo vapisin enkä saanut henkeä. Pyörtyminen, pahoinvointi, vilunväreet ja kuumat aallot seurasivat toinen toisiaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni halusin oikeasti kuolla.


Ammattikoulut


En oikeastaan yhtään tiennyt mitä halusin tehdä, mutta jotenkin päädyin opiskelemaan leipurikondiittoriksi. Kiusaaminen jatkui, ala ei tuntunut omalta. Sain poikaystävän, lopetin pullamössön kanssa leikkimisen ja pääsin opiskelemaan ulkoasun toteuttajan koulutusohjelmaa. Opin olemaan yksin, enkä enää oikeastaan pahemmin edes yrittänyt ystävystyä luokkalaisteni kanssa. Yhden hyvän ystävän luokaltani sain ja se riitti. Muuten pyrin keskittymään vain opiskeluun.

Kolmen vuoden kuluttua valmistuin painotuotantoassistentiksi. Ala oli oma, mutta töitä ei tuntunut löytyvän. Pidin välivuoden, yritin päästä graafiselle ja kun en päässyt päädyin opiskelemaan lähihoitajaksi. Olinhan aina pitänyt lapsista ja sille puolelle minun oli tarkoitus suuntautuakin. Ala oli kuitenkin henkisesti minulle ihan liian raskasta ja pää alkoi pistämään hanttiin. Muisti pätki ja väsymys painoi päälle. Syke oli jatkuvasti korkea ja paniikkikohtaukset lisääntyneet. Seurasi jälleen alanvaihto.

Pyrin jälleen graafiselle, mutten vieläkään päässyt sisään. Päädyin opiskelemaan datanomiksi. Ajattelin, että se täydentäisi aikaisempaa tutkintoani ja olisi muutenkin ihan yleispätevä ja hyödyllinen tutkinto. Kaksi vuotta kymmensormijärjestelmää ja Microsoft officea. Sitten valmistuin erittäin hyvin arvosanoin maailman paskimmaksi datanomiksi.



♥: Tintti



sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Viimeistä viedään

Mummi ♥


Päivän lookki
Olen taas henkisesti jotenkin ihan tukossa ja turta. Eilen oli mummin perinnönjako. Kaikki sujui jotenkin ihmeen vaivattomasti ja kepeästi. Nyt olo tuntuu tyhjältä.


Mummin kuolema oli minulle kova isku. Menetin maailman rakkaimman ihmisen, tukeni ja turvani. Mummin seurassa pystyin olemaan aidosti oma itseni miettimättä yhtään mitä sanoin, tai tein. Mummin luokse saattoi mennä ihan koska vaan, hänen kanssaan pystyi puhumaan ihan mistä vain, olla puhumatta, tai vaikka kiljua, tai karjua kilpaa. Sokeria sai syödä juuri niin paljon kuin halusi, luovuuttaan sai toteuttaa vapaasti mm. tekemällä steariinista kuusenkoristeita ja kirjoittamalla kirjeitä naapurin "Böö" sedälle. Pullia leipoessa sai harrastaa niin paljon taikinaterapiaa, kuin sielu sieti, vaikkapa viskomalla taikinapaakkuja ympäri rappukäytävää.

Mummi opetti pelaamaan sikaa, käärimään sätkiä ja paljasti, että jos nukkuvaa ihmistä puristaa ukkovarpaasta, vastaa hän totuudenmukaisesti hänelle osoitettuihin kysymyksiin. Mummi jakoi aina loistavia elämänneuvoja. Hänellä oli aina vastaukset kaikkeen, oli kyseessä sitten miehet, tai vaikkapa rikkinäiset sukkahousut.



Perinnön jako

Palatakseni perintöön, olin jo aikaisemmin saanut itselleni mummin emännänpeilin, minun suurimman ihailun ja rakkauden kohteeni mummin tavaroista. Voi kuinka kutkuttavaa pienenä olikaan kurkistella laatikoihin ja ihastella ja järjestellä mummin meikkejä ja hajuvesiä. En oikeastaan kaivannut muuta. 

Lauantaina vanhempieni keittiönpöytä pursui  mummin koruista ja talo hälinästä. 

Sen sijaan, että minulla, siskollani ja serkuillani olisi tullut riitaa siitä kuka saa mitäkin, tuntui asia olevan aivan päinvastainen. Kukaan ei oikein halunnut mitään, mutta jokin muisto oli kuitenkin saatava. (Suoraan sanoen meitä kiinnosti enemmän pizzan tilaaminen, kuin korujen jakaminen.) Meitä neuvottiin aloittamaan arvoesineistä, mutta tuntui aivan yhdentekevältä oliko esine yhden euron, vai muutaman kymmenen arvoinen. Rahallisella arvolla ei olisi mitään merkitystä, kun korut lojuisivat kuitenkin jossakin laatikon pohjalla. 

Tunnearvoa esineillä olisi sitäkin enemmän. Jokainen meistä valitsi vuoronperään haluamansa aarteen. Itselleni tärkein valitsemistani esineistä on varmasti mummin kihlasormus, muut koruista olivat lähinnä käyttöön tulevaa rihkamaa.  Vanhemmat saivat tapella keskenään lopuista.  Toisin kuin me, he tappelivatkin.




Me palasimme kaivelemaan mummin vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Huiveja oli kasapäin ja yksi hattukin löytyi. Se pistettiin talteen yhteiseksi hyväksi, tulevia mökkireissuja ajatellen. Siinä samalla käytiin myös läpi siskon poistoon meneviä vaatteita ja nappasin kasasta itselleni pari yöpaitaa.


Toi kiroileva siili on kyllä niin mun yökkäri :DD


"KAIKKI LAIVAAN!"


Perinnön jakamisen jälkeen oli aika tilata pizzaa! Syömisestä tuli kuitenkin pian jano. Kello oli 17.21 kun kaikkien mielessä pyörinyt asia lausuttiin ääneen: "vielä ehtis alkoon". Ei kun menoksi. Mukaan tarttui viinipulloja ja herkullisen vaaleanpunainen ufoshot. Alkosta siskon vaatekaapille vaatteitten vaihtoon ja serkulle hakemaan lisää viinaksia ja sitten takaisin Espooseen katsomaan putousta ja maistelemaan (liian vahvoja) drinkkejä.


Erä huojuvaa tornia ja kapteeniksi ryhtyneen perämiehen johdolla ala fenniaan. Laivasto teeman kunniaksi hoilotettiin teemaan sopivia kappaleita.



 Meidän laivassameidän laivassa, siinä on iso reikä pohjassa 
ja se uppoaa ja se uppoaa, jos et ryhdy pumppaamaan!


Fenniassa Cokista, pahaa oloa ja väsymystä. Tänään sama meininki jatkuu kotisohvalla...

Haluaisin kirjoittaa jotakin hyvää ja kaunista, mutta olen liian tyhjä luodakseni järkeviä lauseita. Onneksi sunnuntaisin ei tarvitse osata, eikä jaksaa mitään.



Lähdön jälkeen


Mummi puhui aina siitä, kuinka jaksaisi ei enää jatkaa,

tätä elämisen loputonta matkaa.



Hän kertoi kuinka tahtoi häntä muistettavan

ja mummillahan oli ihan omat tavat:

Hautajaisissa olisi parempi itkun sijaan nauraa

ja muistotilaisuudessakin tarjottaisiin kahvin sijaan kaljaa.



Hauskaa pitää muistaa pitää, sanoi mummi aina,

sillä eihän se itkeminen ketään enää auta,

vaikka kuinka surisi, ei kukaan palauta.



Siis naurakaa ja iloitkaa, sanoi mummi vielä,

jos oikein tuntuu siltä, tanssikaa myös pöydillä.


Mummin sanat naurattivat, eihän se nyt kuole,

ei meillä olisi siis mitään syytä huoleen.


Mummi kuitenkin on lähtenyt nyt pois

ja mulla mummille vielä terveisiä ois:

älä mummi suutu siitä, että suremme

ja kauniisti sut haudanlepoon pian saattelemme.

Kaljaa ehtii juoda vielä monen monta kertaa,

mut anna meille mummi kiltti ensin suruaikaa.








♥: Tintti




lauantai 21. tammikuuta 2012

Rakkaus, viha & muut tunteet

"Jätä viha niille, jotka ovat liian heikkoja rakastamaan."
- Michel De Castilloz

Olen kuullut kummallisia väittämiä siitä, kuinka eron jälkeen pitäisi vihata koko maailmaa ja sen miehiä. Häkellytin ystäväni kysymällä "miksi?" Hän totesi siihen, että "yhtä sitten", ja häkeltyi entisestään, kun esitin hänelle jälleen vasta argumentteja. En lainkaan voinut käsittää, mistä tämä omituinen teoria oli lähtöisin, että kaikkea pitäisi vihata.

Sitten eräs tuttuni kertoi vastauksen; "Kai sä tiesit et on vain yks tunne joka on voimakkaampi kuin rakkaus? Ja se on VIHA." Ja se kertoi kuinka ei olisi päässyt erosta yli, ellei ne olis lietsoneet silmitöntä vihaa toisiaan kohtaan. Se oli järjettömintä mitä minä olin ikinä kuullut. Eikö aina sanota, että rakkautta suurempaa ja vahvempaa tunnetta ei olekaan? 

Aloin virnuilla itsekseni typerästi, koska mä olin haistavanani ilmassa katkeruutta. Miksi heittää monenvuoden ystävyys ja tärkeä ihmissuhde pois vain sen takia, ettei seurustelu onnistunut? Ja vaikkei pitäisikään enää mitään yhteyttä, niin miksi silti tarvitsisi vihata? Toisekseen, emmeköhän me kaikki ole kuulleet sanottavan, että viha ja rakkaus kulkevat käsikädessä. Ihmiset vihaavat toisiaan koska rakastavat. Viha kielii välittämisestä, se suorastaan huutaa välittämistä. Se, että sinun täytyy alkaa vihata jotakuta unohtaaksesi hänet, päästäksesi hänestä yli, osoittaa heikkoutta. Viha on heikkous. Se on puolustusmekanismi, jolla pidämme epämiellyttävät asiat meistä kaukana. Kun alat vihata, olet hävinnyt.

Operaatio palapelin puuttuvien palojen askartelu

Ei ole lainkaan tavatonta, että kun olet juuri saamassa palapeliäsi valmiiksi, huomaat siitä puuttuvan yhden ainokaisen palan ja sekös harmittaa ja suututtaa!  Puuttuvia paloja voi toki koittaa kysellä valmistajalta, mutta ne voi yhtä hyvin tehdä itsekin. Niin minä ainakin teen.

Tässä kaunokaisessa oli kyllä palaset tallella kun se tehtiin, mutta pienen onnettomuuden (= seinältä putoamisen) myötä kolme palaa on joutunut hukkaan.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle...


Ihan ensimmäisenä on toki ihan kätevää kerätä projektiin tarvittavat välineet. Niitä ovat jokin sopiva pahvinpala, esim. paperilehtiön taustapahvi, kynä, sakset, vesivärit/tussit, tai millä tahansa haluatkaan taiteellisen osion suorittaa.

Tokaksi piirretään puuttuvat palat. Se sujuu kätevästi pujottamalla pahvi palapelin alle ja piirtämällä puuttuvien palojen reunojen myötäisesti.




Kolmanneksi voit joko heti leikata palaset irti, tai maalata ne ensin. Itse yleensä tykkään maalata ensin. Sitten sen leikkaamisen kanssa kannattaa olla tarkka, ettei mene leikkaamaan liikaa. Ei ole kivan näköstä jos siellä on koloja.


No sitten kun palaset on maalattu ja leikattu ne on hyvä laittaa paikalleen. Mikäli tahtoo ja jaksaa voi vielä maalailla ja paikkailla. (Itsehän en jaksanut.) Kun palaset on kuivia, voi ne lakata vielä läpikuultavalla kynsilakalla, notta siihen saa vähän kiiltoa. Sitten vaan ihastellaan. Mieluiten toki katsellaan vähän kauempaa, ettei omatekoiset palaset pistä heti silmään.


...ja tähän päädyttiin.


Viimeisenä silauksena pistän kehykset takaisin paikoilleen ja lahjon miähen laittaan sen seinälle.

Päivän positiivisuuspläjäys: MEILLE TULI TÄNÄÄN SÄNKY! ♥



♥: Tintti

perjantai 20. tammikuuta 2012

Ostin kun halvalla sain!

Kävin itiksessä vähän toimitamassa asioita ja ostamassa hoidokille paketin maksalaatikkoa, joten päätinpä siinä samalla ihan vähän vain kurkata alennusmyyntejä.

Henkkamaukasta tarttui mukaan seuraavaa:










T-paita
H&M 5€
- Ihan puhdas heräteostos















Farkut
H&M 5€
- Lastenosastolta. Välillä kannattaa olla pieni! 














Jakku
H&M 19,95
- Tätä kuolasin myös harmaana versiona...















Noitten lisäks kävin vielä Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa parit mustat 21x30cm  kehykset. Ne oli alennuksessa ja toisen sai vieläpä kaupanpäälle, jotenka yhteishintaa niile oli vaan 3,45!

(Ja sit pyörin puoltuntia kauppakeskuksessa tietämättä mistä ovesta mun pitää mennä, että pääsen metrolle... Pettämätön suuntavaisto!)

♥: Tintti

torstai 19. tammikuuta 2012

Tekniikan ihmelapsi

On taas ihan hirveän vaikeata tämä elämä. Mun motto vois oikeasti olla Myrphyn laki "jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen". Oon tässä jo muutaman päivän ajan ravannu koneelta toiselle, koska vain miehen koneella on photoshop, jota niin suuresti tarvitsen.

Tänään mies järkkäs mulle sitten sellasen kivan pikku yllärin, ettei mun läppärillä ollutkaan enää oikeuksi päästä hänen koneensa photoshoptiedostoihin. Ajattelin, että ei tässä vielä hätää, menen pöytäkoneelle ja lähetän ne itselleni sähköpostitse. Vaan enpäs lähetäkkään, kun pöytäkoneessa ei ole nettiyhteyttä, eikä mun oikeudet riitä sellaisen luomiseen.

No eipä siinä muuta kuin muistitikkua etsimään. Kahdessa ensimmäisessä oli jotain vikaa, eikä kone tunnistanut niitä laisinkaan. Lopulta sain tiedostot siirrettyä pöytäkoneelta läppärille nettitikulla. Kyllä hätä keinot keksii!

No ongelma numero kaksi oli se, että mun olis hirveen tärkeetä saada tulostettua yksi tiedosto huomiseksi, mutta tulostin päätti olla reagoimatta tulostus pyyntöihin. ♥ Usb-paikkaa ei kyseisestä härvelistä löytynyt, mutta muistikortin paikka kylläkin. Nyt sitten latailen kameran akkua, jotta saan sen ensin piuhalla kytkettyä läppäriin, heitettyä tiedoston muistikortille, muistikortin iskettyä tulostimeen ja toivon mukaan vihdoin ja viimein tiedoston tulostettua.

Tässäpä teille vielä päivän teemabiisi!


Päivän positiivisuuspläjäys: en ole heittänyt yhtäkään konetta seinään, vielä.


♥: Tintti

Tintti pähkinänkuoressa osa 6. Paras ystäväni

En tiedä haluaako paras ystäväni, että hänestä puhutaan julkisesti, joten tämä julkaisu ei valitettavasti sisällä narmuhermojanne kutkuttavia kuvia meistä ja olkoot hänen kutsumanimensä nyt vaikka "neiti T". Ei kun anteeksi, unohdin! Hänhän on tätän nykyä ROUVA T. (En toki unohtanut, että hän on naimisissa, mutten jotenkin osannut ajatella, että se tekee hänestä rouvan.) No mutta, jatketaan!

Tutustuin rouva (silloin tosin vielä neiti) T:hen jotakuinkin 8vuotta sitten poikaystäväni (nyk. avomies) kautta. Olimme melkein heti kuin sielun sisaruksia ja nykyään täydennämme toisiamme niin hyvin, että toinen voisi melkein lopettaa toisen aloittaman lauseen.


"Kaksi ihmistä voi jutella saman katon alla keskenään vuosikausia kohtaamatta silti kunnolla toisiaan - ja kaksi muuta voi olla vanhoja ystäviä ensi keskustelusta alkaen."


-Mary Catherwood-
Vuorotellen ja välillä yhdessäkin ollaan itketty niin surusta, kuin ilostakin. Suruja ja vastoinkäymisiähän meillä on riittänyt kummalakin omilla tahoillamme. Onneksi ollaan sillä tavalla tasapainoisia, että kun toinen on romahduspisteessä menee toisella yleensä hyvin ja näin jaksetaan aina olla toistemme tukena.  T on tosiaan yksi mun elämäni tärkeimmistä ja vaikuttavimmista ihmisistä. T on pitänyt mun puolia tavoilla, joita moni muu tulisi edes harkinneeksi. Riidelty me ei olla varmaan koskaan. Se huonopuoli meissä on, ettei me osata riidellä keskenämme vaikka yritettäis. Luultavasti kuoltaisiin nauruun ennen kuin ärsyyntyisimme toisiimme.

Ollaan samaan aikaan tosi samanlaisia ja silti niin erilaisia. Täydennetään toisiamme, kuin kaksi toisiansa tukevaa mielipuolta. "Hullujahan" me ollaan omalla tavallamme kumpikin, mutta eihän tätä elämää kukaan tervejärkisenä kestäisikään. Ja hei, hullu saa olla, muttei tyhmä.



"That's the thing about friends, they will always hold your hair back when you're sick."

--Sarah Jessica Parker as Carrie Bradshaw

Minä ja T olemme kokeneet yhtä sun toista, sillä meillä on tapana saada kaikenlaisia aatteita. Yksi kesä päätettiin ihan yhtäkkiä lähteä "Pariisiin", eli Tampereelle korjauttamaan T:n tietokonetta. Sieltä sitten kaahailtiin joskus aikaisin aamulla takaisin Espooseen kuunnellen volumet täysillä dj Otzin hey babya. Voi sitä fiilistä! Yön keikalla  taas päästiin (mielettömän hyvännäkösten) lentäjien eteen ja reppuselkään, koska pussattiin toisiamme. Ja mikähän idea oli siirtää kirjahylly seinältä toiselle tyhjentämättä sitä ensin!?

Harrastuksiimme random reissujen lisäksi kuuluu mm. saunassa vaatteet päällä istuminen, baarissa dj:n kanssa tanssiminen, arnoldsin donitsien kuolaaminen, oraakkelin kanssa leikkimistä, "kalastamista", (repeän edelleen lähes poikkeuksetta kuullessani sanan lahna :D) ikuiset kotisivu- ja yritysprojektit, räkättäminen ja ylenpalttinen hirnuminen ilman sen kummempaa syytä, sekä luulosairaus. Toissavuonna sairastettiin mm. SARS ja aivokasvain, "marsaa" unohtamatta. ♥

Olemme yhteydessä toisiimme lähes päivittäin ja voimme puhua toisillemme ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä on toki ollut hiljaisempiakin kausia, mutta toiselle on aina voinut soittaa, ihan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta, ihan mistä syystä tahansa - oli kyse sitten oikeasta hädästä, tai tukkakriisistä. Tieto siitä, että toinen on aina yhden puhelun, tekstiviestin tai sähköpostin päässä tavoitettavissa on vähintäänkin rauhoittava.



"Jos sä menet pois, keneen sitten luottaisin? itseeni en ainakaan.

Saranoitaltani meen, lonksuttelen hiljaa tuulessa

Kotimatkalla katsoin niitä ohikulkevia

missä se päätetään kuka saa sen pienen palan onnea 

Kotimatkalla se iski äkkiä mun lävitse

Oonko mä kertonut koskaan kuinka tärkeä oot minulle
"
- Teleks - Kotimatkalla

En osaa sanoin kuvailla kuinka tärkeä ja korvaamaton T minulle on, mutta eiköhän hän tiedä sen muutenkin. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että ilman häntä tuskin olisin tässä.

Love you hani! ♥


♥: Tintti




keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kaikki tiet vievät Roomaan ikuiseen kaupunkiin

- "Usko minua; mikään ei ole niin vaarallista kuin sisässä istuminen", sanoi Hemuli. 
- "Niinkö?" sanoi Muumipeikko. 
- "Niin. Silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita."
- Tove Jansson -


Minulla ja ystävälläni on ollut tapana saada kaikenlaisia päähänpistoja. Tänään keksittiin, että lähdetään hakemaan mulle koiraa Italiasta! Siinä saisi mukavasti kaksi kärpästä lyötyä yhdellä iskulla: koiranhakureissu ja kauan kaipailtu hermoloma samalla kertaa. Pizzaa ja jäätelöä. Kyllähän niillä eväillä hyvin elää muutaman päivän.

Onneksi en osaa italiaa, enkä pahemmin englantiakaan.


Suukkoja ja haleja!
♥: Tintti

tiistai 17. tammikuuta 2012

Tintti pähkinänkuoressa osa 5. Minun päiväni

Mun normipäivänähän menee tyyliin niin, että herään kymmeneltä ottaa lääkkeet, sit jatkan unia klo 12-14 asti ja jumitan loppupäivän.

Tänään on kuitenkin ollu paaljon tapahtumarikkaampi ja jännempi päivä, kuin yleensä.
N. klo. 9.50 puhelin soi heräämisen merkiksi. Sit puin äkkiä päälle ja kävin pissattamassa miun hoidokki bokserin. (Siis koiran.) Sit syötiin aamiaista ja käytiin taas vähän ulkoilemassa. Käytiin vähän tuolla rannassa (saatettiin ihan vahingossa oikasta jonkun pihan kautta, sorry ♥) ja ihasteltiin punatulkkuja. (Koiraa tosin kiinnosti enemmän kaikki mahdolliset eteen tulevat kepit, kuin pahaiset linnut. Sen keppifetissi on kyllä ihailtavaa. Mukaan olisi risujen lisäksi kelvannut kaikki havupuista ruusupensaisiin.)

Mut aatelkaa, oon tän päivän aikana ollu varmaan enemmän ulkona, kuin esimerkiksi koko joulukuussa yhteensä! Kyllä se lenkkeily vaan piristää. Ainoo et tarviin siihen tosiaan kaveriksi koiran, koska enhän mä nyt ITTENI takia viiti ulos lähteä. Siellä on märkää ja kylmäkin.

Iltasella toveri kävi miehensä, lapsensa ja koiransa kanssa kyläilemässä. Vähän ensin epäilytti että miten nuo koirulit tulee toimeen, mutta ihan hyvinhän ne touhotti keskenään ja nyt tuo ruttukuono kuorsaa leikin uuvuttamana miun kyljessä. ♥

Musta on myös jotenkin hupaisaa, että tuo miun mieheke, herra koiravihaaja on vähän väliä rapsuttelemassa ja juttelemassa tuolle haupalle. Se on kauheesti yrittäny saada sitä leikkimäänkin, mutta neiti on vaan tuhahdellut moisille ehdotuksille ja kääntänyt kylkeä. Hah! :D

No okei, ei se nyt niin jännältä ja tapahtumarikkaalta kuulostanut, mutta oli se nyt jännempää kuin kymmenentunnin kattoon tuijottelu. Nyt vois katella vähän uutta päivää, syödä iltapalaa, käyttää haupan vielä ulkona ja kokeilla itsekin nukkumista.


♥: Tintti

Britannia

Hox! Hox! Tämä arvio tehty vuoden 2010 lopulla. Testiryhmä ei vastaa kuluneiden vuosien aikana mahdollisesti tapahtuneista muutoksista. 

Paikka: Ravintola Britannia 


Sijainti: Kauppakeskus Espoontori. 
Kamreerintie 3, 02770 Espoo. 


Aukiolo:  Pub MA-TO 10-24 PE-LA 10-03 SU 12-24 
Keittiö MA-TO 10.30-20 PE 10.30-21 LA 12-21 SU suljettu 


Kotisivut: http://www.britannia.fi/etusivu


Olemme testiryhmän kanssa käyneet tutustumassa vanhan kunnon Kruunun tilalle kuin tyhjästä ilmestyneen Britanniaan. Voidaksemme jakaa kokemuksen, päätimme listata plussat ja miinukset. Huomioithan, että sulkeissa olevat kommentit ovat "Nyksy":n kommentteja. 


Plussat
+ halpa sisäänpääsy 
+ uudet nahkapäälliset sohvissa 
+ henkilökunta 
+ talon lonkero 
+ pystyy puhua
+ musa ei soi täysii
+ kotoisa
+ pöytiin tarjoilu ... ainakin näin alkuun :s ... 
+ (biljardi) 
+ (mikko + heli + muut) 
+ (suht hyvää musaa) 
+ JA IHAN HUIPUT WESSAT, HUOM. KAIKKI TOIMII! 


Miinukset
- hiljasta on (toistaseks) 
- tiloja kutistettu (tila kutistunut) 
- ei pyge tanssii eikä laulaa.. (let´s see) 
- onko maalin tuoksu huono? (ei uutuus tekee sen)

Tintti pähkinänkuoressa osa 4. Parasta musiikkia

Olen aika kaikkiruokainen mitä musiikin suhteen tulee. Oikeastaan ainoat musiikin lajit, joita en voi sietää ovat örinähevi, jazz ja blues. Ensimmäisestä tulee vain pää kipeäksi ja kahta jälkimmäistä seuraa aina ahdistuneisuus ja muutenkin tukala olo. Noin muuten bändejä ja artisteja tulee kuunneltua aikalailla laidasta laitaan.


Muutamia lemppareita mainitakseni: 
- Mika
- Queen
- The Beatles
- Abba 
- Elvis. 

Kotimaisia suosikkejani ovat mm. 
- Kaija Koo
- Leevi and The Leavings
- Badding
- The Crash
- PMMP. 





♥: Tintti



Tässä elämä on

Ihmiset ovat läpi vuosisatojen miettineet elämän tarkoitusta. Onko sitä? Onko elämällä todellakin jokin tarkoitus? Mitä elämä on? Oppimista ja opettamista. Me koulutamme itseämme, jotta pääsisimme töihin,teemme töitä saadaksemme rahaa, jotta voisimme maksaa elantomme. Me syömme, nukumme, opiskelemme ja työskentelemme, me lisäännymme, ettemme kuolisi sukupuuttoon. Tuhoamme luontoa ja rakennamme, koska on valtava tarve kehittyä, mutta mitä varten?

Meillä jokaisella on oma elämämme ja jokainen päättää itse, miten elämänsä elää. Mutta eihän kenenkään elämä ole ainoastaan hänen omansa.

Elämän tarkoitus on sisäistettynä mietelauseisiin, painettuna paitoihin ja postikortteihin, se on jokapäiväisissä kliseissä ja aforismeissa. Elämä on kuin mutkikas polku, et tiedä mitä seuraavan mutkan takana on, ylä- vai alamäki. Vei polku minne tahansa, päädymme aina samaan, kuolemaan.

Meille jokaiselle on siis suotu elämä, meidän jokaisen kohtalomme on kuolla. Selvä. Mutta miten meidän pitäisi kuluttaa ne päivät ennen kuolemaamme? Tulisiko meidän pyrkiä nauttimaan siitä? Sanotaan, että jokainen päivä pitäisi elää kuin se olisi viimeinen, sillä jokin niistä on. Pistetäänkö elämä risaiseksi? Tuhlataan, ostetaan kalliita hienoja tavaroita, tutustutaan hienoihin ihmisiin, pidetään hauskaa ja niin edelleen. Tai sitten voimme tehdä kaiken toisin. Mitä iloa on työskennellä koko ikänsä ja juuri kun huomaat saaneesi jotakin aikaiseksi, se viedään sinulta pois. Juuri kun alat nauttimaan, saatat jäädä auton alle ja kuolla. Aika ironista, eikö teidän mielestänne?
Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu kun vain ajatteleekin kaikkia niitä jotka tekevät työtä ja raatavat. Ja mitä hyötyä siitä on.
Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo. Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!
- Juksu
Mutta tietenkin me voimme päättää elämästämme. Elämä on täynnä valintoja ja ne alkavat heti herättyämme. Voimme ajatella kaiken hyvin negatiivisesti ja päättää, että tänään kaikki menee pieleen, tai voimme ajatella positiivisesti ja nauraa elämän pienille ja suurille kommelluksille ja ottaa niistä opiksemme. Se on niin yksinkertaista. Se on lähes aina juuri niin yksinkertaista.

Entä jos emme näe elämällämme mitään tarkoitusta? Entä jos emme näe mitään syytä elää? Tulisiko meidän silloin päättää itse päivämme?

Miks kysyt, miten käytän päivät jotka vielä saan. Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan? Enkä opi sanomaan, et kaipaan, vaikka pyydätkin. Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Tintti pähkinänkuoressa osa 3. Tätä olen syönyt tänään

Mun esimerkkejä syömisen suhteen ei kenenkään kannata seurata, koska oon oikeesti ehkä maailman nirsoin ihminen ja syön ihan älyttömän epäterveellisesti ja kaikenlisäksi ihan liian vähän.



Päivän menu:

+ Puolilevyllistä fazerin sinistä
+ Danone Actimel juotava jogurtti (ehkä terveellisin asia mun ruokavaliossa...)
+ Hk:n hampurilainen (muun merkkiset on pahoja) + paistettu kananmuna
+ Vähäsen "fetaa". Namskis!
+ Coca-colaa


♥: Tintti

Kellopeli


Meillä on nyt ollu lokakuusta asti seinällä kello, joka ei toimi. Eilen mies osti siihen uuden koneiston ja oikein hienot uudet viisarit vanhojen ja vääntyneiden tilalle. Kello on taas seinällä, muttei edelleenkään toimi!? No näyttääpähän nyt ainakin nätiltä.

Ketään ei varmaan kiinnosta mistä tämä komea kolmiosainen kokonaisuus on hankittu, mutta kerronpa kuitenkin. Tämä on löytö taloyhtiön roskiksesta! Ihan totta. Sieltä voi löytää vaikka mitä aarteita. Ollaan iskän kanssa vähän tämmösiä naapurikyttääjiä ja roskisdyykkareita. Myös mm. siskoni nauhoittava digiboksi on haettu roskiksesta. Ei huono!


Peilikello: 0€



Mies shoppaili mulle myös soman paistinlastan. En osaa tehdä ruokaa, mutta kananmunien paistaminen on mun bravuuri. Kannattaa asua kokin kanssa, niin ei itse tarvitse ruveta leikkimään keittiömestaria.

En oo vielä ehtinyt testaaman ko. härveliä, mutta se pääsee varmaan jo tänään koekäyttöön.


Paistinlasta5,95€, Clas Ohlson

Päivän positiivisuuspläjäys: elämän pienistä asioista nauttiminen ♥


♥: Tintti

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Joulumuistoja

"Älä juo", lukee liminentti pullossa ruokapöydässä. 
Sedän avovaimo juo kahvia porno mukista. 

 Hautausmaalla sotilaat sotahaudoilla, 
huvittivat meitä kovasti. 
"Mene kertoon niille joku hyvä vitsi!" 

 Kaikki ylistävät yksinäisten joulua, 
ja katselimme televisiosta lumiukkoa. 

 Kaikki tuntui kuitenkin tyhjältä ilman sinua.
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Saapasjalkakissa


Ajattelin avata teille vähän kenkäkaappiani ja esitellä näin alkuun omistamani saappaat.




Talvipopot

 Nämä ostin vissiin viime vuonna ja olen kyllä tykännyt. Hinta tais olla jotain satasen luokkaa, mutta se on ihan ok, kun ottaa huomioon, ettei joka talvi tarvitse olla ostamassa uusia. Aitoa nahkaa ja sisällä ihana vuori.





 Syyssaappaat

Näitä tulee käytettyä syksyisin ja keväisin, sekä talvisin baarissa. Mukavat jalassa, vaikka shoppailisi koko päivän. Nää tais olla hinnaltaan jotain 50€ luokkaa ja pakko ostos, kun edellisistä saappaista hajosi vetoketju. Näitäkin reppanoita pitäisi kyllä muistaa hoitaa vähän paremmin, ennen kuin kuluvat puhki. 


Kumpparit

Isukki osti mulle ihan perus kumpparit viime vuonna. 
Liian isot, vaikka olisi kahdet villasukat 
ja kokoa näillä on silti vain 37. 

Kumppareita on käytetty lähinnä mökillä, 
mutta onpa näillä käyty ihan Vojakkalan lavallakin. :DD 




Mr. Big


Nää murut mulla on lojuneet kaapin perällä jo useamman vuoden, koska ovat minulle yksinkertaisesti ihan liian isot! Jalkani on 36-37 ja saappaat kokoa 38. Menisivät kyllä melkein 39 jalkaisellekin, sen verran kookkaat ovat. Heräteostos jostain alennusmyynneistä.    







"Sametti"saappaat


Nää on ihan ehdottomasti mun lemppari saappaat kautta aikojen. Ostin ne aikoinani cittarista, (vai prismasta?) muutamalla kympillä. Oli sen verran ihanat ja halvat, että olis vissiin pitänyt ostaa kaksin kappalein, koska näistä raukoista on kuluneet pohjat täysin puhki. Niissä on inhat reiät, jotka on nädesti paikattu jesarilla. Käyttökelvottomat, mutta ei vaan raaski heittää pois. 
↓                                                                          
















Perusbootsit 


Nää on noiden vieressä olevien mokkakenkien seuraajat ja hätäostos. En ole ikinä pitänyt teräväkärkisistä kengistä ja onnistun jotenkin aina paskomaan niiden kärjet. Näistä reppanoista oon paskonu vetskarin. Kyllä sen saa kiinni, mutta se on kovan työn ja tuskan takana ja riskinä on, ettei se enää aukeakkaan. Käytössä edelleen silloin tällöin baarireissuilla.
 




Platformit


Nää kaunokaiset makso muistaakseni jotain satasen luokkaa ja olivat pitkään pakkomielteeni. Näissä on se hassu puoli, etten kaadu näillä koskaan kännissä, mutta aina selvinpäin.

Hirveen nädet, mutta ikävät jalassa, joten käyttö on jäänyt harmillisen vähäiseksi. 












  : Tintti

Tintti pähkinänkuoressa: osa 2. Ensi rakkaus

Ensimmäinen ja oletettavasti viimeinen rakkauteni. Seitsemän vuoden onnettomuus ja kahdeksan vuoden pakkomielle. Mr. M.

Tapasimme ensimäisen kerran ammattikoulussa erehdyttyäni alalle, joka ei minulle sopinut. Olin korviani myöten ihastunut häneen heti ensisilmäyksellä. Hänkin oli huomannut minut, sillä hänellä oli tapana istuutua bussissa viereeni. Ensimmäisen puolenvuoden aikana hän oli kertonut minulle lähes kaiken elämästään. Minä olin ujo ja hiljainen. Minusta hän ei tiennyt mitään.

Meni tosiaan puolisen vuotta ennen kuin välillemme kehkeytyi mitään. Hän seurusteli, minä haikailin.  6 helmikuuta 2004 tapahtui jotakin käänteen tekevää. Mies, tuolloin vasta poikanen kävi luonani ensimmäisen kerran. En yleensä muista päivämääriä, mutta tuolloin sattui olemaan nimipäiväni. Hän halusi nähdä kanini. Minusta se oli erittäin kaunis veruke tulla tapaamaan minua.

Suhteemme ei missään vaiheessa ollut lainkaan helppo, tai yksinkertainen. Mikäli suhdettamme pyydettäisiin kuvailemaan vain yhdellä sanalla, osuvin olisi auttamatta myrskyisä. Juuri kun luulin pääseväni lähemmäs, "paras ystäväni" nappasi miehen nenäni edestä, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa.

Odottaminen kuitenkin palkittiin. 11.2.2004 hän oli minun. Alussa olimme yhdessä jatkuvasti, kuten moni muukin nuoripari. Vähitellen suhteemme alkoi kuitenkin rakoilla. Seurasi myrskyisiä riitoja ja intohimoisia sopimisia.

Tuli muita miehiä ja naisia ja eroja ja yhteen palaamisia. Voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin aiheesta "mieheni ex-naiset". Jotenkin jokaisen vastoinkäymisen ja syrjähypyn jälkeen palasimme kuitenkin aina lopulta yhteen. Olemme kuin kaksi toisiaan puoleensa vetävää magneettia. Lupasin rakastaa häntä aina ja ikuisesti ja lupaukseni on pitänyt.

Pian tulee tosiaan kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran aloitimme seurustelun. Kahdeksaan vuoteen on mahtunut niin paljon iloa, surua, onnea, rakkautta, vihaa, katkeruutta, intohimoa ja kasapäin muita tunteita. Mykkäkouluja, riehakkaita riitoja, sopimisia ja rakkauden tunnustuksia. Olen kirjoittanut hänestä runoja ja tarinoita, hän on kirjoittanut minulle kirjeitä ja tuonut kukkia.

Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Me molemmat olemme auttamatta kesyyntyneet. Lokakuussa minusta tuli avovaimo, hänestä avomies. Rakastan häntä ja tunnetta jolla hän saa perhoset yhä lepattamaan vatsassani.


♥: Tintti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...